Kärpät on 2000-luvun kestomenestyjä, jota eivät pysäyttäneet muut 13 joukkuetta - eivätkä varsinkaan Ilves, Tappara ja Blues, jotka tekivät kaikkensa, mutta niistä ei ollut dynastian horjuttajiksi.
Kuusi mitalia kahdeksassa vuodessa puhukoot omaa kieltään. Pienestä ja sympaattisesti pohjoissuomalaisesta jääkiekkoseurasta on pikku hiljaa kasvanut suuri eurooppalainen ilmestys, joka tähtää vahvasti kansainvälistymiseen.
Avainsana on voittamisen kulttuuri, johon näillä leveyksillä on vihdoin opittu. Kärpät ja Blues esittivät finaalisarjan, joka toi häivähdyksenomaisesti mieleen Kärppien ja Tapparan pelaamat kolme loppuottelua keväällä 2003. Pelillisesti joukkueet olivat käytännössä samalla tasolla, mutta voittamiseen tottunut ja oppinut joukkue vei koko potin.
Kysymys on tietenkin myös henkisestä kovuudesta, jota ilman mestaruutta ei voi voittaa.
Ennustaminen on todistettavasti vaikeaa, mutta kello tikittää myös Bluesille, jolle tarttui nyt suuri annos finaaliosaamista. Joko on Bluesin vuoro juhlia 2009?
Kärpistä tuli ensimmäinen suomalainen liigajoukkue, joka mestaruuteen joutui vääntämään 12 voittoa. Aikaisemmin mestaruuteen on riittänyt kymmenen voittoa.
Kaikkia viittä finaaliottelua Kärppien ei tarvinnut pelata hyvin. Jos ollaan kriittisiä, tämä oli Kärpiltä kolmen pelatun erän mestaruus. Kärpät nimittäin innostui finaalisarjassa parhaimmilleen vain kolme kertaa; 1. ottelun ensimmäisessä erässä, 4. ottelun 2. erässä ja 5. ottelun 2. erässä. Kolme erää, jotka toivat kolme tärkeää voittoa. Sen neljännen voiton takasi Antti Ylönen 2. ottelussa, missä Kärpillä ei ollut yhtään hyvää erää.
Kun Kärpät voittaa mestaruuksia - melkeinpä kerta toisensa jälkeen - mustakeltainen legioona joutuu sitä mukaan keskelle kateuden keskipistettä. On luonnollista, että hyvän pitäisi kiertää, mutta eihän se ole Kärppien syy, että menestys osuu niin usein näille leveyksille.
Muistettakoon, että 1980-luvulla Tappara jätti jälkeen mestaruuksien vanan, kun taas 1990-luvulla TPS ja Jokerit vuorottelivat kultajuhlia, mikä kieltämättä alkoi maistua puulle.
Kärppien kultajuhlien 2008 aikana on myös muistettava, että ilman menneisyyttä ei ole nykyisyyttä. Kiitos kohdistuu luontevasti myös 1940-luvulla ahkeroineisiin uudisraivaajiin, joista ainakin perustajäsen ja kunniapuheenjohtaja Jorma Nykänen seurasi paikan päällä lauantain finaalia.
Siemen kylvettiin 60 vuotta sitten, 1950-luku oli voimien keräämistä ja 1960-luvulla Kärpät opetteli kolme kertaa SM-sarjan tavoille, mutta visiitistä tuli aina ranskalainen.
Ensimmäinen buumi alkoi 1970-luvun puolessa välissä, jolloin nykyinen jäähalli rakennettiin. 1980-luku toi kaupunkiin ensimmäisen mestaruuden ja pitkän mitaliketjun, kunnes kaikki romahti 1989.
1990-luvulla Kärppiä kannattaneet lukuisat fanit muistavat, että aina kaikki ei ole ollut hyvin, mutta pohjoissuomalainen ihminen taitaa olla sellainen, ettei se anna koskaan periksi. Ei ainakaan kärppä.
Lähes loppumaton 11 vuoden korpivaellus päättyi täyttymykseen keväällä 2000. Sen jälkeen tarina on tuttua kertomaa. Kuuden vuoden yhtenäinen mitaliputki on saavutus, jonka arvo ei himmene koskaan.
Silti näinä hetkinä on alati muistettava, että menestys ei ole koskaan mikään itsestäänselvyys.
Sen me tiedämme, että Kari Jalonen ei jatka Kärppien valmentajana. Tiedämme myös sen, että Kärppien viiden mestaruuden takana valmentajan etunimi on aina ollut Kari - 1981 Kari Mäkinen ja 2004 Kari Heikkilä.
Sitä me emme tiedä, kuka Kärppiä valmentaa ensi kaudella. Uuden Karin todennäköisyys pieneni entisestään, kun Kari Eloranta teki sopimuksen Heinolan Kiekon kanssa.
On uusi valmentaja sitten Ismo, Rauli, Mikko, Kai, Jari tai Erkka, hän tulee astumaan todella suuriin saappaisiin ja joutuu keskelle valtavia menestymispaineita.
Oulussa nimittäin vain mestaruudet kelpaavat.
Ja nyt tarkoitetaan molempia; liigamestaruutta ja Euroopan mestaruutta.
Jouko Vuorjoki
jouko.vuorjoki@kaleva.fi