Meriteollisuuden ajautuminen valtion rakennemuutostuen piiriin on vakava enne, joka panee kysymään, missä kulkee yritysten ja yhteiskunnan vastuun raja.
Hallituksen päätös myöntää rakennemuutostukea meriteollisuudelle on uusi ja periaatteellinen päänavaus yhteiskunnan tukipolitiikassa. Tähän saakka rakennemuutostukea ei ole myönnetty yksittäisille teollisuudenaloille, vaan perinteisen teollisen toiminnan lopettamisesta kärsimään joutuneille maantieteellisesti rajatuille alueille.
Toki moni teollisuuden ala olisi tarvinnut tukea aikaisemmin siinä missä meriteollisuus sitä nyt saa. Suomesta kun on miltei hävinnyt käsityövaltainen teollisuus kuten vaatetus- ja jalkineteollisuus.
Tähän saakka rakennemuutosrahan avulla ei ole tekohengitetty kuolemaisillaan olevia yrityksiä, vaan rahaa on käytetty uuden, erilaisen toiminnan synnyttämiseen rakennemuutoksesta kärsimään joutuneella alueella. Voidaan osoittaa joitakin esimerkkejä siitä, että näin on kyetty luomaan uutta. Kaikissa tapauksissa toimenpiteet eivät ole olleet yhtä onnistuneita.
Meriteollisuus on ollut yksi Suomen kansainvälisimmistä teollisuudenaloista, joka on voinut ylpeillä huipputeknologialla ja korkeatasoisella osaamisellaan. Suomessa on rakennettu maailman suurimmat risteilyalukset, uuden aikakauden moottorit ja potkurijärjestelmät sekä tehty monia muita alaa mullistaneita oivalluksia.
Nyt meriteollisuus on kriisissä. Sitä ei sovi kiistää. Eri asia on, millä eväillä ja kenen varoin kriisistä voidaan selvitä. Jo vanha kansa tiesi, ettei kannettu vesi kaivossa pysy. Pelkän tukipolitiikan varaan meriteollisuutta ei voi rakentaa. Se perusta ei kestä. Markkinataloudessa on kyettävä pärjäämään markkinoiden ehdoilla. Jos ala ei menesty omilla eväillä, se ei kanna pitkän päälle tuenkaan turvin.
Kun entinen mahtiteollisuus voi pahoin, on syytä kysyä, missä menee teollisuuden omistavan yksityisen tahon ja yhteiskunnan vastuun raja. Kestävää ei ole sekään, että voitot menevät yksille kun taas tappiot pannaan kaikkien piikkiin.
Markkinataloudessa teollisuuden on itse kannettava vastuunsa. Jos se onnistuu, kylpekööt omistajat rahoissaan niin kuin ovat tehneetkin. Jos se epäonnistuu, kantakoot omistajat vastuunsa alasta silloinkin.
Meriteollisuuden tämänhetkinen kriisi on selitettävissä pääosin rikasta maailmaa jo parin vuoden ajan ravisuttavalla taantumalla. On luonnollista, että etenkin loistoristeilijöiden kaltaiset hankkeet pannaan jäihin tällaisena aikana.
Vaikka taantuma on kouraissut syvältä monia maita, varmaa on, että laivoja tehdään ja korjataan koko ajan. Vielä koittaa myös se aika, jolloin loistoristeilijöiden kaltaisia paattejakin tilataan.
Jos Suomi jää osattomaksi merenkulkualan tulevista laivatilauksista, on syytä kysyä, missä vika.
Tuudittauduttiinko takavuosina liikaan hyvään silloin kuin alalla meni lujaa?
Tuskin laivanrakentamisen osaaminen on kadonnut mihinkään. Jos kilpailijat ovat kirineet osaamisessa rinnalle ja hintakilpailukyvyssä ohi, silloin on epäonnistuttu pahemman kerran.