Moskovan voiton päivän juhlista ei pääse eroon noin vain. Olihan kansallismielisten suomalaisten melkein pakko ottaa viime maanantaina kantaa tuohon juhlintaan, ainakin hiljaa mielessään.
Juhla toi mieleen myös yhden henkilökohtaisen kohtaamisen Punaisella torilla keväällä 2000. Venäjällä käytiin viitisen vuotta sitten presidentinvaaleja, joissa tuli valituksi Boris Jeltsinin itselleen asettama seuraajaehdokas, Vladimir Putin. Punaisella torilla oli menossa jokin kampanjatilaisuus, jossa haastattelin tulkin avulla keski-ikäistä venäläistä, ilmeisesti älymystöläistä tai ainakin "vasemmistolaista" naista, joka oli muistini mukaan myös ihmisoikeusaktivisti.
Juttelu eteni jotenkin spontaanisti, kunnes haastateltava kysyi: "Kenen kimppuun Neuvostoliitto koskaan hyökkäsi?" Kuultuaan ujoa nationalismia pursuavan vastauksen hän ehkä hieman hätkähti, mutta jatkoi muutaman sekunnin kuluttua häiriintymättä: "Mutta täytyyhän teidän ymmärtää, että suurvallan oli siirrettävä rajaa turvallisemman matkan päähän Leningradista." Suunnilleen noin.
Mikähän mahtaa olla tavallisten venäläisten (itse)kriittinen historiatietoisuus tänään, muutama vuosi Putinin valtaannousun jälkeen? Onko se lisääntynyt, varttunut?
Oli miten oli, umpimoskovalainen ystävä (suomalainen) on sitä mieltä, että venäläisillä on edelleen täysin erilainen kuva Venäjän ja Suomen viime sodista kuin suomalaisilla. Vaikka Venäjällä on lisääntynyt tietoisuus siitä, että Venäjä hyökkäsi talvisodassa, niin "häpeällisemmäksi" kuin aggressio koetaan tänään mieluummin se, että suurvalta otti ehdoin tahdoin takkiinsa pieneltä maalta.
Toisekseen on ollut väärin, että talvisodasta on kauan vaiettu. Ennen muuta siksi, että kaatuneille venäläisille on jäänyt osin osoittamatta heille kuuluva sankaruus.
Saman logiikan mukaan Suomen olisi pitänyt tietenkin suostua suurvallan aluevaatimuksiin Leningradin turvallisuuden takia.
Mutta miksi pohtia tuollaista kysymystä? Venäjä on venäläiselle tänäänkin ja tulee aina olemaan suurvalta. Suomi on ja pysyy niin pienenä, ettei se mahdu tavallisen venäläisen aivokoppaan. Baltiakin on siinä mielessä Suomea edellä, että Viro, Latvia ja Liettua ovat sentään (olleet) "veljesmaita". Sanoo siis tuo venäläistynyt ystävä.
Putin nimitti vastikään Neuvostoliiton romahdusta viime vuosisadan mitä suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi. Siinä hän tuli onnistuneesti sanoneeksi jotain, mitä useimmat venäläiset luultavasti edelleen tunnetasolla kokevat.
Putin on myös valittanut ääneen esimerkiksi Ukrainan liittymisen EU:n jäseneksi tarkoittavan sitä, että unionin ulkoraja astuisi kansojen vanhan ystävyysliiton, sukulaisten ja rakkaitten ihmisten väliin.
"Slaavilaisuudesta ikuisesti nouseva verenperintö huutaa sitä vääryyttä vastaan, että entiset neuvostoalueet menevät länsileiriin", moskovalainen ystävä sanoo.
Presidentti Tarja Halonen piti Moskovan juhlien yhteydessä lehdistötilaisuuden. Hänen mielestään Euroopan jako suurvaltojen reviireihin käsitetään Venäjällä yhä "surullisella tavalla". Mitä presidentti tarkoitti?
Sitä kai, että suurvallalla on venäläisten mielestä aina lailliset erityisintressinsä ja etuoikeutensa, joita muiden tulee kunnioittaa. Tällaisesta reaalipolitiikasta on joitain tunnustettuja esimerkkejä muualtakin. Pienten on siis edullista näyttää ystävällistä naamaa eikä syyllistyä pikkumaisuuksiin.
Baltian maat joutuivat Putinin mukaan suurvaltapolitiikan pelinappuloiksi. Niiden kannalta se oli tietysti murheellista.