New York Yhdysvaltain voitettua Irakin sodassa käytännössä kaikki sotilaalliset tavoitteensa, amerikkalaiset haluaisivat jo kääntää huomionsa muualle, erityisesti oman maansa talouteen.
Amerikkalaiskaupunkien kaduilla on viimeiset puolitoista viikkoa riemuittu näkyvästi Saddam Husseinin hallituksen kaatumista, vaikka Valkoinen talo ei siitä mitään julistusta olekaan antanut.
Mielenosoitusten virallinen teema on ollut tuen antaminen Irakissa palveleville joukoille, mutta samalla sodanvastustajille on haluttu selvästi näyttää, että nyt eletään erilaista aikaa kuin Vietnamin sodan väsyttämässä Amerikassa, jossa rivisotilaistakin tuli syyllisiä.
Olemme ylpeitä ollessamme amerikkalaisia, kertoivat newjerseyläiset vapaavuorolla olleet palomiehet patrioottisessa mielenosoituksessa World Finacial Centerin edessä, aivan entisen WTC:n tontin vieressä järjestetyssä tilaisuudessa.
Henkiset siteet
katkeavat
Tosiasiassa Yhdysvallat oli alkanut irtaantua henkisestä sidoksestaan Eurooppaan jo paljon aikaisemmin, kertoo tunnettu Yhdysvaltain ulkopolitiikan asiantunija Walter Russell Mead.
Nykyisen preidentin isän, Bush vanhemman sukupolvella eurooppalaiset juuret olivat vielä tärkeä osa identiteettiä ja siksi myös Eurooppa oli tärkeä. Tällä hetkellä vallassa olevan sukupolvi ei enää miellä itseään saksalais-amerikkalaiseksi, irlantilais-amerikkalaiseksi tai italialais-amerikkalaiseksi. Pelkkä amerikkalaisuus riittää. Samalla yhä lisääntyvä siirtolaisvirta niin Aasiasta kuin Latinalaisesta Amerikasta on siirtänyt Yhdysvaltain kiinnostusta ja sidoksia muualle, pois atlanttisesta Eurooppa-keskeisyydestä, Mead jatkaa.
Kun Irakin sodan alla käytyä keskustelua YK:ssa tarkastelee tässä valossa, on helpompi ymmärtää, miksi USA oli rajusta eurooppalaisesta vastustuksesta huolimatta valmis lähtemään sotaan. Eurooppa-suhteiden lisäksi toinen selvä sodan uhri on ollut YK, Mead vielä muistuttaa.
Hänen mukaansa on kovin toiveikasta kuvitella, että vastaavissa tilanteissa näkisimme Yhdysvaltain ulkoministeriä enää toista kertaa nöyryyttämässä itseään YK:n turvallisuusneuvostossa samalla tavalla kuin kävi Colin Powellille. USA tuskin jatkossa viitsii ryhtyä samanlaiseen näytelmään kun sen ei kerran tarvitse, Mead arvelee.