Hellepäivää hehkuvalla etusuoralla, vaihtopenkin päällä, lepää tämän huolellisen alkulämmittelytuokion puheenaihe. Kutsu Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pääsykokeen toiseen vaiheeseen.
”Tatu pääsi.”
”Vau.”
”Pääsikö Eetu?”
”Pääsi.”
Eetu Rantala ja Tatu Vähäkangas ovat seuloutuneet parin tuhannen hakijan joukosta 200 parhaan joukkoon.
”Jos pojat pääsevät, minä lähden hyvin todennäköisesti perässä”, Jukka Vähäkangas sanoo.
Tämä on ikään kuin perheasia, vaikka vain yksi pojista onkin oma. Oulun Pyrinnön pikajuoksuryhmän yhdeksästä nuoresta urheilijasta neljä muutakin on tänään kokoontunut Raattiin valmentaja Vähäkankaan ympärille: Janne Törmänen, Rosa Tieksola, Essi Kurtti ja Johanna Rajavaara.
”Jotkut heistä syövät meillä ja nukkuvat meillä”, valmentaja hymyilee.
Kyse on samankaltaisesta yhteishengestä ja huolehtivasta ilmapiiristä, jonka SUL:n pikajuoksun lajivalmentaja Petteri Jouste on luonut koko lajiryhmän ylle.
Vähäkankaalta riittää muutama kaunis, hiljaisella äänellä lausuttu sana jokaisesta urheilijastaan.
”Hiomaton timantti”, hän nyökkää nurmelle hölkkäävän Johanna Rajavaaran perään.
”Antropologisesti lahjakkain ihminen, jonka olen tavannut. Kehon mittasuhteet ja koordinaatiokyky ovat huippuluokkaa.”
Ryhmästä se, jolta odotetaan nyt eniten, on Eetu Rantala.
Kesäkuun viidentenä päivänä 21 vuotta täyttäneellä oululaistuneella oulaistelaisella on takana elämänsä hallikausi – 60 metrillä oma ennätys 6,73 ja 200 metrillä 22-vuotiaiden SE-aika 21,25.
Viime kesältä on taskussa uran ensimmäinen ulkoratojen aikuisten SM-mitali, hopea Vaasan Kaarlenkentän sataselta.
Huhti–toukokuussa Teneriffan-leirin testeissä todettiin kaikkien fyysisten ominaisuuksien parantuneen. Esimerkiksi räjähtävyyttä hyvin kuvaava vauhditon pituushyppy piteni 326 sentistä 340:een.
Syyskuussa päättyneen varusmiespalveluksen jälkeen Rantala on saanut keskittyä vain urheiluun.
Vähäkankaan sanoin: voima alkaa olla omaisuutta, ei enää lainassa. Myös tekniikka on parantunut. Rantalan askeleesta on karsittu lievä toispuoleisuus, mistä kaksikko kiittää Petteri Joustetta.
”Ei sille voi mitään, että noin kovat parannukset tuovat painetta”, juoksija itse sanoo.
”Toisaalta ne tuovat myös lisää nälkää.”
Suomalaisessa yleisurheilussa on usein nähty, ettei hyvä hallikausi takaa hyvää kesää. Kyse on siitä, mitä tehdään keväisinä viikkoina.
Kauden avaus sunnuntaina Raaseporissa kertoi, että Rantala ja Vähäkangas ovat tehneet oikeita asioita. Uusi satasen ennätys kirjattiin aikaan 10,48, ja 200 metrillä Rantala juoksi ulkoratojen ennätyksensä 21,26.
”Kilpailuihin valmistavaa, lajinomaista harjoittelua ei pidä jatkaa”, Vähäkangas selittää.
”Tämä on ollut myös lajivalmentajan toive. Hallikauden jälkeen palasimme rakentavaan harjoitteluun, käytännössä marraskuun treeniohjelmaan.”
Valmentajalla on vertaus. Pikajuoksija on kuin samurai-miekka – sitä ei käytetä metsätöihin, ja kun sillä on kerran sivallettu, sitä pitää huoltaa.
Kaksikon katse ja tavoite ovat tiukasti Zürichin EM-kisoissa. Tulosrajaa 10,38 Rantala tavoittelee Eliittikisa-avauksessa Lahdessa 15. kesäkuuta, sitten Tallinnassa Euroopan joukkuemestaruuskilpailuissa juhannuksena ja viimeistään lajikarnevaaleilla Jämsänkoskella viikkoa myöhemmin.
”Siellä on myötätuulitakuu. Kolmen metrin tuuleen tuota tulosta ei voi juosta.”
Edellinen ennätys 10,54 – täydellisten olosuhteiden ja täydellisen juoksun summa – oli elokuulta 2011.
”Eetu sanoi sen juoksun jälkeen, että saapa nähdä, milloin tuo paranee”, Vähäkangas huomauttaa.
”Se opetti ja kasvatti. Kärsivällisyys on pikajuoksijan paras henkinen ominaisuus.”
Raatin kuularingissä pikajuoksijat heittävät kuulaa ensin taakse- ja sitten eteenpäin. Etusuoran kuumaksi paahtuneella mondolla Rantala nostaa harjoitusaidat lakikorkeuteensa loikkaharjoitusta varten.
Tämä kaikki jalostuu räjähtäväksi voimaksi, valmentaja selittää. Tekeminen on tinkimätöntä.
Suomalaisessa pikajuoksussa tapahtuneet positiiviset asiat kertovat Jousteen osaamisen ohella myös siitä, että valmentajien käsiin on seuloutunut heittäytyjäsukupolvi.
Kaikkensa lajilleen antava suomalainen yksilöurheilija ei elä luksuselämää, Rantala huomauttaa.
”Sponsorirahojen riipiminen kasaan ei ole helppoa”, hän sanoo.
”Saan olla kiitollinen Oulaisten pienille yrityksille.”
Asiassa on toinenkin puoli, Vähäkangas huomauttaa.
”Kuka tahansa voi rakentaa omakotitalon ja saada viisi tenavaa, mutta urheilusta saa valtavia elämyksiä vain harva.”