Näitä uutisia puskee nyt päivittäin: Venäjän kaksi korvettia purjehtii näyttävästi Mustaltamereltä Itämerelle, Yhdysvallat sijoittaa sotilaitaan Norjaan, Britannia lähettää sotilaitaan Viroon ja hävittäjiä Romaniaan, Venäjän laivasto-osasto siirtyy pohjoisilta merialueilta Syyrian lähelle...
Kun päälle pannaan kaksi Suomeen kohdistunutta, venäläiskoneiden tekemää ilmatilaloukkausta, ilmapiiri näyttäisi alkavan kiristyä kuin Ilkka Remeksen romaanissa konsanaan.
Ei kai sentään. Jännityksen kiristymisestä ei ole syytä hyppiä seinille. Silti on selvää, että Suomen lähialueilla ja muuallakin käydään näinä aikoina kylmää hermosotaa. Se ei ole yhtä hyytävää kuin syvimmän kylmän sodan aikaan, mutta sinne päin ollaan menossa.
Tämä arvio sai vahvistusta Venäjän presidentin Vladimir Putinin torstaina Valdai-keskustelukerhossa pitämästä puheesta. Se oli yhtä kylmää tekstiä kuin häneltä Münchenissä vuonna 2007 kuultu. Pian Münchenin jälkeen Venäjän politiikka alkoi tiuketa.
Valdain tykityksen keskeltä osui silmiin, ja omaan arvoonsa asettuu, Putinin seuraava lause: ”Lausunnot, että Venäjä yrittää palauttaa jonkinlaista imperiumia ja että se kajoaa naapuriensa suvereniteettiin, ovat perusteettomia.”
Kävin läpi kiristyneestä tilanteesta Suomessa ja Ruotsissa viime päivinä esitettyjä lausuntoja.
Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist piti tietoa Venäjän Itämerelle tuomista, pitkän kantaman ohjuksin varustetuista aluksista huolestuttavana. ”Se vaikuttaa kaikkiin Itämeren maihin.”
Pääministeri Stefan Löfvenin mukaan Ruotsiin ei kohdistu ”suoraa uhkaa”. Sen sijaan valtiopäivien puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Allan Widman puhui ”todellisesta sodanuhasta” ja peräsi puolustuskykyä nopeasti nostavia satsauksia, joita ilman Ruotsi ei välttämättä selviytyisi kriisitilanteessa.
Suomessa korvettiuutiset on otettu vastaan kylmäpäisemmin. Se ei ole yllätys. Näin Suomi reagoi aina eikä tapaa voi sanoa vääräksi.
Presidentti Sauli Niinistö piti Ylen haastattelussa korvettien purjehtimista Itämerelle osoituksena ”tietynlaisesta kierteestä”. Naton Baltiaan kohdistuvia suojatoimia hän piti hyväksyttävinä ja ymmärrettävinä.
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) luonnehti korvettien tuloa Venäjän voimannäytöksi. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja ministeri Niinistö vakuuttivat, ettei Suomessa ole syytä olla huolissaan.
Huolta ei voi olla kuitenkaan herättämättä se, mitä Helsingin Sanomat kertoi perjantaina. Sen mukaan Suomi (ja Ruotsi) jäisi kutsumatta Naton ensi vuoden huippukokoukseen. Yhdeksi syyksi lehti kertoi Suomen transponderialoitteen.
Mistä tässä kaikessa on sitten kysymys?
Kun jännitys alkaa kiristyä, se johtaa toimien ja vastatoimien kierteeseen, koska vastaamatta jättäminen olisi heikkouden merkki. Kiristyminen alkoi Venäjän Krimin miehityksestä ja Itä-Ukrainan sodasta.
Taktisesti arvoituksellisinta on ollut viime viikkoina se, mitä tapahtui Suomenlahden yllä lokakuun alussa, jolloin kaksi venäläiskonetta loukkasi Suomen ilmatilaa.
Venäjä lähetti Verkkouutisten mukaan tuolloin lähes vuorokauden ajan lentokoneitaan ilmaan kerran puolessatoista tunnissa. Tarkoitus oli ilmiselvästi testata, saako Baltian ilmatilaa valvova Naton osasto koneita ilmaan samaan tahtiin. Sai.
Kuten olen aiemmin arvioinut tällä palstalla, Venäjä käyttää Syyriassa hyväkseen Yhdysvalloissa menossa olevia vaihtoviikkoja, joiden aikana supervalta keskittyy valitsemaan uutta presidenttiä.
Itämeren alueella Venäjä on viime aikoina lähettänyt näyttävästi Iskander-ohjuksia Kaliningradin ja sota-aluksia Itämerelle Gibraltarinsalmen, Englannin kanaalin ja Tanskan salmien kautta. Sen olisi voinut tehdä vähemmällä julkisuudella, sisämaan vesireittejä pitkin.
Nato on vastannut Venäjän eleisiin, vielä enemmänkin symbolisesti kuin samalla mitalla. Suurin ero on siinä, että Venäjä on tehnyt monia omia siirtojaan mielenosoituksellisen julkisesti. Venäjä haluaa, että sen voimanosoitukset huomataan.
Uusia siirtoja on odotettavissa. Jatko riippuu paljon Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksesta.
Kolumni