Ainakin UMO:n konserteissa käyneille tuttu saksofonisti Teemu Salminen, 49, on tehnyt pitkän uran big bandien, Jukka Linkolan menestyksekkään oktetin sekä monien muiden yhtyeiden muusikkona. Omia yhtyeitä Salminen ei kiireiltään ole ennättänyt vetämään; edellisestä omasta kiertueesta on nimittäin jo yksitoista vuotta. Jazzliiton kiertueella Oulussa kuullun septetin soiton perusteella tätä voi harmitella, sillä Salminen on erinomainen säveltäjä ja sovittaja.
Salminen on kutsunut septettiinsä arvostamiaan muusikoita ja se kyllä kuuluu: ei ole mitenkään liioiteltua puhua dream teamistä, sillä sen verran kovaa kaartia siinä on. Jukka Perko on porukan nimekkäin, mutta myöskin vuoden muusikkona pari vuotta sitten palkittu Markus Ketola ja nuoren polven pasunistitähti Antti Rissanen ovat johtaneet omia yhtyeitään. Eikä Salminen yhtään turhaan kehunut komppiaan, Ville Huolman ja Mikael Jakobsson ovat Ketolan kera huipputekijöitä. Yhtyeen kerrassaan komeassa soitossa kuului todellakin huippuluokan ammattitaito, soolot irtosivat vahvoina ja maukkaina, sovitukset olivat upeita ja iskevissä unisono-osuuksissa ilmeni Salmisen rautainen big band-kokemus. Septetti soitti mielestäni parasta suomalaista jazzia pitkiin aikoihin.
Vaikka kokonaisuudessa on paljon tuoreita vaikutteita, jota neljän puhaltajan eturivi vain korostaa, Salminen ponnistaa silti niin sanotusta modernista mainstreamistä. Viitteitä on muun muassa Charles Mingusin suuntaan, kuten sävellyksen Minguish nimi osoittaa. Samoin bop-trumpetisti Lee Morgan saa osansa. Salminen itse käytti ilmaisua harmonista, vaikka Bronislaw Kapernilta lainattu Invitation kurkisteli freen puolelle. Muita lainasäveltäjiä olivat muun muassa George Gershwin, Tadd Dameron ja Cole Porter, mutta kaikki oli pakattu tuoreeseen, väkevästi svengaavaan kääreeseen. Esimerkiksi Porterin Its All Right With Me polki nautinnollisesti häikäisevässä ylätempossa.
Mielenkiintoisen mausteen sooloihin toi parikisailu. Esimerkiksi Antti Rissanen ja Tero Saarti nokittivat keskenään, Jukka Perko ja Salminen itse keskenään. Rivakkaa työstöä piiskasi eteenpäin Ketolan taidokkaasti johtama pulssiryhmä. Äänestän itse Tila-miehen maan ykkösrumpaliksi, vaikka saman pallin tavoittelijoita on useampiakin. Eturivistä kannattaa mainita Berliinin Hans Eisler-musiikkikorkeakoulusta huippuarvosanoin valmistunut Rissanen, joka on jo täysin suvereeni ilmaisultaan. Toinen UMO-muusikko, Tero Saarti, oli myös väkevä ja pääsi näyttämään resurssejaan tietysti Morganissa. Perko ja Salminen ovat tässä porukassa konkareita ja tekivät tietysti hienoa jälkeä.
Pianisti Mikael Jakobssonia kuulin ensimmäistä kertaa. Hänen kannaltaan pienet ravintolatilat ovat ongelmallisia; flyygeliä ei pubin kulmaan saa roudattua millään ilveellä ja sen valitettavasti kuulee; pätkästä irtoava soundi on kuin halvasta maniskasta. Sekään ei pystynyt peittämään Jakobssonin lahjakkuutta ja näkemystä. Hänestä kuullaan vielä.
Kaikista hienointa makeassa svengissä oli se, että Petrellin Saluunassa tupa oli täysi ja yleisö todella nautti kuulemastaan. Salminen ei ollenkaan turhaan kiitellyt responssista. Hyvä Oulu!
ARTO MURTOVAARA