Kolumni

Voima, kuri, yh­tei­sö, toi­min­ta, ylpeys

Voimaa kurista, voimaa yhteisöstä, voimaa toiminnasta, voimaa ylpeydestä?

Voimaa kurista, voimaa yhteisöstä, voimaa toiminnasta, voimaa ylpeydestä?

Tämän päivän Venäjäkö? Unkari, Kiina, Venezuela, Pohjois-Korea? Moottoripyöräjengi? Vaiko poliittinen manifesti, jonka joku poliittinen taho on ottanut kantavaksi teesikseen?

Kyseinen slogan sopisi toki moneen yhteyteen, mutta kyseessä on Yhdysvalloissa Cubberley High Schoolissa vuonna 1967 toteutettu yhteiskunnallinen kokeilu.

Koulun historian opettaja Ron Jones pyrki kokeilulla selventämään oppilaille, miten natsi-Saksan mallin mukainen ylemmyyden tunne voi päästä vallalle demokraattisissakin maissa. Jones ryhtyi asialle, koska ei kyennyt muuten kertomaan oppilailleen, miten natsiaikaiset tapahtumat olivat Saksassa mahdollisia.

Kokeilu aloitettiin muuttamalla luokassa istumajärjestystä ja painostamalla oppilaita tulemaan luokkaan ajoissa ja ottamaan oikea istuma-asento puolessa minuutissa täysin hiljaisesti.

Autoritäärisyyttään Jones pönkitti tiukentamalla kuria ja tehostamalla opiskelua. Oppilaiden piti vastata kysymyksiin seisaaltaan ja vastaus piti esittää enintään kolmella sanalla. Oppilaat omaksuivat tiukan kurin ja siihen liittyvän yhteisöllisyyden yhdessä päivässä.

Jones antoi liikkeelle nimen ”The Third Wave”, Kolmas Aalto. Sille kehitettiin myös tervehdys natsimalliin.

Parissa päivässä mukaan liittyi oppilaita muiltakin luokilta. Kolmantena päivänä jäseniä oli jo 300.

Osa oppilaista alkoi omaehtoisesti raportoida Jonesille niistä, jotka eivät noudattaneet sääntöjä. Mukana olijat halveksivat ulkopuolelle jääneitä. Kuri ja lojaalisuus liikettä kohtaan kasvoi nopeasti.

Jones lopetti kokeilun neljäntenä päivänä kun homma alkoi karata käsistä.

Kokeilu osoitti, että ihmiset ovat hyvin alttiita manipuloinnille. Muutama yksinkertaistettu iskulause ja toimintamalli voivat saada ihmisjoukot seuraamaan sokeasti vahvan auktoriteetin omaavaa ”johtajaa”.

Helppo keino on maalata piru seinälle, määrittää vihollinen, jota vastaan käydä yhdessä. Vihollinen uhkaa, mutta johtaja pelastaa. Viholliseksi kelpaavat mitkä tahansa asiat, vaikkapa erilaiset ihmiset, yhteisöt, yritykset, urheilussa vierasjoukkue, politiikassa vastapuoli.

Esimerkkejä löytyy. Sitä hyödyntävät muun muassa uskonnot, etenkin lahkot, populistiset poliittiset liikkeet, urheiluvalmentajat, mainosmiehet, kuten myös kokonaiset valtiot näinäkin aikoina.

Ihminen on myös evoluution peruina yhä hysteriaan taipuvainen ja suggestioherkkä. Mieli ottaa yliotteen helposti, ja oireet leviävät toisiin ihmisiin. Siinä mielessä ihminen on yhä laumaeläin. Joukkoreagointi on osa selviytymistä.

Aluksi johtajan kyytiin lähtevät helpoimmin johdateltavissa olevat, mutta paineen kasvaessa joukkoon liittyy myös täysipäistä väkeä.

Ei siis kannata ihmetellä, miksi maailmassa tapahtuu yhä oudolta tuntuvia asioita.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa Venäjä. On luotu myyttinen johtaja, kehitetty viholliskuva, laadittu toimintamalli sitä vastaan, otettu käyttöön iskulauseita, rajoitettu vapauksia ja kaapattu keskeiset tiedotusvälineet valtiojohdon hallintaan, jolla kontrolloidaan kansalle jaettavaa tietoa.

Toiminta onnistuu Venäjällä tiedonvälityksen vallankumouksenkin aikoina, koska valtaosa kansasta on kielitaidotonta ja käytössä ovat kyrilliset kirjaimet. Tiedon hakeminen muualta on hankalaa.

Vie aikansa, ennen kuin evoluutio on niin pitkällä, että kaikki ihmiset ovat kolmansien aaltojen ulottumattomissa. Ennen pitkää niin kuitenkin käy: myytit murtuvat ja rationaalisuus voittaa.