Ihmisillä ei näytä olevan mitään selviä päämääriä, he vain elävät elämäänsä, toteaa Markku Ojanen, Tampereen yliopiston psykologian professori.
Toisaalta ihmisten käyttäytymisestä voi päätellä, että heillä on päämääriä elämässään, hän sanoo myöhemmin, eikä lauseissa ole välttämättä ristiriitaa.
Ihmisillä on kyky uppoutua perusteellisesti asioihin, jotka ovat monella tavalla mielettömiä. Mutta kun ne tehdään yhdessä ja suurella joukolla, ne tuntuvatkin mielekkäiltä.
Hyvin lahjakkaat ihmiset eivät Ojasen mukaan ole yleensä onnellisia. He pystyvät kyselemään elämän mielekkyyttä ja omien saavutustensa arvoa, jolloin elämänhallinnan illuusio särkyy.
Jos kerran elämässä ei ole järkeä, otetaan sitten ilo irti. Mutta se saakin kaiken tuntumaan entistä järjettömämmältä, mikä pakottaa taas mielihyvän etsintään. Kehä pyörii.
Voiko lisääntyvää mielettömyyden tunnetta paeta? "Miten ihmeessä ihmiset selviytyvät edes jotenkin minuuden tuskasta ja elämän vääryyksistä", Ojanen kysyy harvinaisen suorapuheisesti.
Onneksi on suojakeinoja, joista ilmaisia ovat ihmissuhteet. Kiintymys ja yhteenkuuluvuus ovat psyykelle välttämättömiä. Ojaselle tärkeitä ovat perhe, mielenkiintoinen työ ja kristillinen usko.
"Yhteiset uskomukset suojaavat ihmistä mielettömyyden kokemukselta", hän sanoo.
Toisille mielettömyyden kokemuksia aiheuttavat juuri uskomukset. Ojasen mielestä kulttuurin tehtävänä ei olekaan tuottaa totuutta vaan suojella ihmistä siltä pelottavalta mahdollisuudelta, että olemme yksin mielettömässä maailmassa, jonka päätepisteenä on kuolema.
Näkemys pätee Ojasen uskoon mutta ei professorin tieteeseen. Uskovaiset tieteilijät herättävät epäluuloa, aiheellisesti, ja analyysin sijasta Ojanen korostaa suuria kertomuksia, joiden tuottamisen kykyä hän pitää peräti biologisena ominaisuutena.
Ja hän toteaa, että "uskon sisäistäneet ihmiset elävät pitempään, ovat muita terveempiä ja tyytyväisempiä elämäänsä".
Valhe siis pidentää ikää. Tätä johtopäätöstä Ojanen ei tee.
Sen sijaan hän sanoo, että elämä ilman tavoitteita on psyykkisesti vaarallista. Juuri tavoitteilla ihminen luo tietoisuuteensa järjestystä, negentropiaa, ja välttää masennusta.
Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät usko mihinkään - eivät ainakaan suuriin kertomuksiin, tieteeseen saati taiteeseen. "Ehkä useimmille ihmisille riittää raha, työ, perhe ja harrastukset."
Silti ihmistä vaanii eksistenssin ongelma: Miksi ja mitä varten olen maailmassa? Siitä syntyi niin eksistenssifilosofia kuin Viktor Franklin logoterapiakin, jota Ojanen esittelee laajasti.
Myös hyvän ongelma on outo. Mistä hyvä tulee?
Maailman raakuuden kyynistäminä epäilemme puhdasta hyvää ja oletamme ihmisten toimivan itsekkäästi. Silti ihmiset ovat Ojasen mukaan pikemminkin hyvän- kuin pahantahtoisia, ja tuntemattomatkin auttavat toisiaan luontevasti.
Ilahdumme aina, kun hyvä pääsee kirkkaasti esiin. Se nostaa jopa kyyneleet silmiin. Mutta hyvän varjolla myös huijataan eniten, ja siksi ihmiset eivät tee numeroa hyväntahtoisuudestaan.
Positiivisen ajattelun negatiivinen piirre on siinä, että se psykologisoi yhteiskunnan epäkohdat ja palvelee vallitsevaa tilannetta. Siksi moraalisia tarinoita on pilkattu.
Aikaisemmista kirjoistaan "onnellisuusprofessorina" tunnettu Markku Ojanen nostaa nyt vahvasti ja vaikuttavasti esiin elämän mielen ja tarkoituksen kysymyksen, joka yleensä torjutaan.
Se on nuorten ihmisten tärkeimpiä kysymyksiä - kunnes hekin kyynisoituvat.