Formulakisoissa niiden vaihto on suurta draamaa. Sekuntien vilistäessä ratkeavat voittajat ja häviäjät. Rallikuskit tuskailevat aina renkaidensa kanssa, ja rengasvalintoihin kaatuvat myös mestarit.
Autonrenkaat ovat tärkeä asia. Vaikka se naista vähän kauhistuttaakin, jostakin näkökulmasta ja joissain miesmielissä maailman halutuimmaksi vuosikalenteriksi on vuosia sitten kohonnut rengasvalmistaja Pirellin luomus.
Minulle taas ei koskaan ollut osunut tarvetta autonrenkaan vaihtoon. En ollut ikinä edes istunut auton kyydissä tilanteessa, jossa rengas olisi pettänyt alta. Kerran katselin ystävän luona matkakuvia Ranskasta ja taivastelin, kun yhdessä otoksessa vuokra-auton takakontti oli tyhjätty pakaaseista valtavan moottoritien reunaan ja seurueen miehet häsysivät tunkin kanssa. Ei kuulemma ollut kummoinenkaan tilanne. Minua silti hirvitti. Vieras maa ja sen hullut kaahaajat, hui!
Yhtäkkiä olen jo suorastaan kokenut autonrenkaan tyhjenemisen kokija. Dramatiikkaa kehkeytyi kuin formuloissa konsanaan, mutta oli se myös traumaattista.
Ensimmäinen sattui syyskuussa, aurinkoisena päivänä. Ajoin tyynesti moottoritiellä, asioille olin menossa. Olin ohittamassa sinistä pakettiautoa, kun aloin ihmetellä jostain kantautuvaa meteliä. Painoin kuitenkin hetkellisesti kaasua, että pääsin ohi ja takaisin oikean puoleiselle kaistalle. Meteli ei hiljentynyt, joten vähän hiljensin. Meteli jatkui. Järkyttävä pauke suorastaan. Aivan kammottava kopina kuului. Edessä siinsi ramppi, ja päätin sinnitellä sinne, jytisi minkä jytisi. Kun ei savua näkynyt kuten silloin kun auto kerran keitti, ajattelin ettei tämä nyt ainakaan palamaan ala eikä hätä voi suuri olla. Kun en muuta keksinyt, otin kännykästä kädet vapaana hätääntyneen puhelun miehelle: mitä ihmettä. Käski käydä ulkona katsomassa, onko mitään ihmeellistä. Kas, eturengashan oli tyhjänä. Ei, auto ei ollut heittelehtinyt tai ollut mitenkään vaikeasti ohjattava, olisin kai sen huomannut. Tosin eräs tuttava kertoi, kuinka hänkin aikanaan luuli, että lentokone varmaan laskeutuu hätälaskupaikalle kunnes tajusi, että meteli syntyykin hänen maastoautonsa tyhjenevästä kumista.
Koska kaikki miehet eivät osaa ommella paitansa nappia tai housujensa vetoketjua, en minäkään autonrengastani osannut vaihtaa. Ylpeä olin yksistään siitä, että löysin vararenkaan takakontista. Oikein oli ritkestone, joten ilahduin suuresti. Senhän täytyi olla hyvä rengas, kun formuloissakin niillä ajetaan, sen verran tiesin. Kun sitten apu tuli paikalle rengasta vaihtamaan, totesi hän heti, että minun hieno vararenkaani oli tyhjä. Mitenkäs muuten.
Toinen surun hetki sattui, kun toissa viikolla saavuin iltasella kotiin ja mies pihalla touhuili jotain. Totesin vain, että auto jäi jotenkin kummasti pihisemään. Mutta ainahan se vähän pihisee, sehän on se jokin tuuletin siellä. Hetken kuluttua mies tuli perässäni sisälle ja suu virneessä käski vähän miettiä, mikä siellä voisi pihistä. Kiskaisin villapaidan ylle ja säntäsin ulos. Ei se voi olla. Oli se. Nyt takarengas. Siitä löytyi oikein syyllinenkin, pieni ruostunut metalliliuskan pala. Edellisellä kerralla jäljellä oli vain ammottava reikä.
Eivät autonrenkaat puhkea. Ne kestävät. Ralliohjelmissakin joskus puhjenneet renkaat suorastaan täyttyvät jollain mössöllä, että kuskit pääsevät tykittämään eteenpäin. Miksi ei minun renkaani?
Miehet sanovat, että autonrenkaan tärkein ominaisuus on, että se pitää, ettei rengas luista. Olennaista on myös yllätyksettömyys. Anteeksi mitä, voisin kysyä. Asiantuntevan kriteerin mukaan renkaan pitää siis olla johdonmukainen, sen ei saa yllättää. Minulle tärkeintä olisi yksinkertaisesti se, että rengas kestää. Renkaiden ei saa puhjeta noin vain, eikä varsinkaan näin tiuhaan.
Mutta nyt odotan sitä kolmatta kertaa. Tai vaihdan julkisten kyytiin.
Dramatiikkaa kehkeytyi kuin formuloissa konsanaan, mutta oli se myös traumaattista.