Auton pesu taloyhtiön pihalla ei ole aivan yksinkertainen juttu. Asiasta päättää taloyhtiön hallitus, mutta monissa kunnissa ympäristömääräykset kieltävät autonpesun taloyhtiön pihalla kokonaan.
Voiko autoa pestä kerrostalon pihalla vai ei, Tampereen kaupungin ympäristötarkastaja Salla Leppänen?
- Kuntien ympäristönsuojelumääräykset ohjaavat autojen pesua ja samoin myös taloyhtiökohtaista linjavetoa asiassa. Jokainen kunta päättää itse ympäristönsuojelumääräyksistään, ja valtakunnan tasolla tässä voi olla eroja.
- Tampereella satunnainen pesu muilla kuin liuotinpohjaisilla pesuaineilla on mahdollista, jos pesuvedet imeytetään maahan. Satunnaiseksi pesuksi katsotaan yksityishenkilöiden harvakseltaan tekemät oman auton pesut.
Mitä ympäristönsuojelumääräykset kieltävät?
- Liuotinpesuaineiden imeyttäminen maahan on aina kiellettyä. Pohjavesialueilla sijaitsevilla kiinteistöillä autojen pesu on kiellettyä, ellei siihen tarkoitukseen ole rakennettu pesupaikkaa, josta jätevedet johdetaan hiekan- ja öljynerotuskaivon kautta jätevesiviemäriin. Samoin ammattimainen tai vastaava säännöllinen pesu ei ole sallittua muualla kuin edellisen kaltaisella pesupaikalla. Myös auton pesu yleisillä alueilla on kiellettyä.
Mihin pesuvedet pitäisi ohjata?
- Parasta on ohjata ne jätevesiviemäriin. Jos se ei ole mahdollista, voidaan pesuvedet imeyttää maahan edellyttäen, ettei aiheuteta haittaa naapureille tai ympäristön pilaantumisen vaaraa. Pesuvesiä ei saa johtaa pihan tai kadun sadevesiviemäriin, josta ne päätyvät vesistöihin. Ranta-alueilla pesuvesiä ei saa johtaa järveen.
Lue myös: Auton konepesun helppous houkuttaa, mutta tosituunaaja pesee itse