Pitäisikö lapsipornoa sisältävät nettisivut sulkea? Mitä tuohon voi vastata muuta kuin yksiselitteisesti kyllä, ehdottomasti.
Onko oikein, että netin välityksellä annetaan vinkkejä siitä, miten itse kukin voisi parhaiten riistää hengen itseltään? Ei tunnu oikealta tämäkään.
Haluatko, että lapsesi opastetaan käyttämään huumeita, kerrotaan mistä niitä saa ja mitä kaikkea ihanaa kunkin aineen käytöstä seuraa? Vastuullinen vanhempi vastaa varmaan tähänkin ”kiitos ei”.
Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti lain lasten suojelemisesta informaatiolta, joka aiheuttaa vahinkoa heidän terveydelleen ja kehitykselleen.
Kaunis ajatus. Ottaen huomioon millaisena kovanaamana Putin esiintyy, herää epäilys, että asiaan liittyy hieman muutakin.
Lain puolustajien mukaan nettikielto voisi pitää sisältään juuri lapsipornon levityksen, itsemurhaohjeet tai huumausainepropagandan.
Laista on kuitenkin noussut kova mekkala. Ei siksi, että ihmiset hyväksyisivät lapsipornon, vaan siksi, että tarve suojella kansalaisia saattaisi mennä överiksi. Pelätään, että lain varjolla suljetaan sivustoja vallanpitäjien kulloistenkin mielijohteiden mukaisesti.
Putin kumppaneineen on joutunut kovan julkisen arvostelun kohteeksi. Siitä muistona väkijoukkojen liikehdintä ennen presidentinvaaleja ja parlamenttivaaleja. Mielenosoituksethan saivat ennennäkemättömät mittasuhteet nyky-Venäjän oloissa.
Sosiaalisesta mediasta on tullut tärkeä ihmisiä yhdistävä voima ja joukkokokouksiin kutsuva kanava.
Vaikka vaalien aikaan kansa sai kadulla vielä sanoa, mitä vallanpitäjistä ajattelee, nyt tilanne on toinen. Tämä herättää epäilyksen siitä, että neuvostoajoilta tuttu sensuuri tekisi paluunsa.
Toki ihmisten ajattelua eivät vallanpitäjät kykene kahlitsemaan enää; eivät kyenneet edes neuvostoaikana vaikka olisivat niin halunneet tehdä. Eri asia on, saako huutaa julki, mitä ajattelee. Onko oikeus kokoontua ja koota samanmielisiä yhteen?
Venäjä ei ole mikään Neuvostoliitto, vaikka se kieltämättä pitää sisällään samoja piirteitä. Se on suurvalta eikä halua tästä asemasta luopua on vallassa kuka tahansa.
Vallanpitäjien pyrkimys ehdottomaan valtaan ei ole mikään neuvostoajan tuote, vaan sille löytyy perintö myös tsaarin ajan Venäjältä.
Tuota samanlaista halua on havaittavissa on toki kaikkialla, missä vallasta taistellaan. Venäjällä pyrkimystä siihen on helpottanut se, ettei siellä ole syntynyt aitoa demokratiaa. Oppositiolle ei ole annettu sijaa eikä kansalaisjärjestöillekään ole suvaittu paikkaa yhteiskunnan kehittämisessä.
Oppositio nähdään aina vastavoimana, joka täytyy yrittää tukahduttaa ja murskata.
Demokratian perintö Venäjällä on ohut. Itse asiassa vasta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen on otettu askelia sillä tiellä. Tie on kuoppainen, niin kuin maantiet ainakin laajalla Venäjänmaalla.
Muutos on kuitenkin todellinen. Vaikka puolueiden rekisteröityminen on tehty vaikeaksi, maassa toimii muitakin puolueita kuin valtaapitävien Yhtenäinen Venäjä. On kansalaisliikkeitä, jotka puuhastelevat eri asioiden puolesta tai vastaan.
Jos internet-laki toimii sen hyväksi, jolla sitä on perusteltu, sitä on vaikea vastustaa.
Venäjällä on omalaatuinen tapa soveltaa lakeja kulloistenkin poliittisten suhdanteiden mukaisesti. Eri aikoina eri vallanpitäjät lukevat lakia eri tavalla.
Ei olisi suuri yllätys, jos internet-lakiakin luettaisiin niin, että siihen vedoten valtaapitävät sulkisivat erilaisia sosiaalisen median sivuja.
Sensuurilla voidaan hidastaa demokratisoitumista Venäjällä, mutta vapauden kaiho on levinnyt jo niin laajalle, että sitä tuskin kyetään tukahduttamaan.
Ihmiset Moskovassa, Pietarissa ja monissa suurissa aluekeskuksissa elävät yhä enemmän samalla tavalla kuin kanssaihmisensä kaikissa maailman metropoleissa. Vaikea kuvitella, että venäläisiä voisi hallita enää sen paremmin sensuurin kuin pakon voimalla.