Jokaisella koneellisella on hiilijalanjälki ja keinokuituisista materiaaleista irtoaa mikromuoveja ympäristöön.
Puhtaan ja raikkaan pyykin tuulahdus on tuoksu, jota suomalaiset rakastavat. Puhdas pyykki on iskostunut syvälle suomalaiseen sieluun. Siistiä kotia, puhtaita vaatteita ja huoliteltua olemusta on pidetty kunnollisuuden ja korkean moraalin mittareina. Vaatteet ovat saaneet olla kuluneita, kunhan ne ovat puhtaita.
Epätieteellinen otanta paljastaa, että aktiivinen pyykkäys on yhden jos toisenkin aito intohimo. Valitettavasti huolettoman pyykinpesun ajat saattavat olla ohi jo lähitulevaisuudessa.
Ilonpilaajat julistavat, että pyykinpesu kiihdyttää ekokatastrofia, sillä jokaisella koneellisella on hiilijalanjälki, jokainen koneellinen lisää jäteveden käsittelyä ja kasvattaa ympäristön mikromuovikuormaa. Kohta kai pyykkäys pannaan verolle – ellei peräti kielletä.
Pyykinpesu on kautta aikojen ollut naisten velvollisuus. Raskas työ helpottui vasta 1950-luvulla, kun sähkökäyttöiset koneet tulivat markkinoille. Paljon käsityötä vaativista pulsaattorikoneista on siirrytty täysautomaattisiin lukuisia pesuohjelmia sisältäviin pyykkiä kuohkeuttaviin ja kuivaaviin koneisiin.
Sitä ennen vaatteita jynssättiin lipeän liottamin käsin ja keitettiin suurissa padoissa. Pyykinpesu, huuhtelu, kuivaaminen ja jälkikäsittely olivat aikaa vieviä kotitöitä.
Nykyaikaisen pyykinpesun helppoudesta saattoi vain haaveilla se 1800-luvulla elänyt esiäiti, joka talvipakkasella virutteli pyykkiä avannossa, tunsi polttojen tulevan, kävi synnyttämässä, kapaloi vauvan ja palasi takaisin avannolle pesemään pyykin loppuun. Ei siis ihme, että näin dominoivan pyykinpesugeenin perinyt jälkeläinen vielä parisataa vuotta myöhemminkin on aina käynyt ilahtuneena pyykin kimppuun.
Oikeaoppinen pyykinpesu on hienosyistä puuhaa. Likapyykin lajittelu, sopivan pesuohjelman ja pesuaineen valinta eri materiaaleille vaativat harkintaa. Asiantuntijat neuvovat lajittelemaan ja pyörittämään täysiä koneellisia ja käyttämään matalia lämpötiloja. Kokeneet pyykkärit tietävät, että puhdas lopputulos vaatii myös korkeita lämpötiloja ja kunnon pyöritystä.
Vilkasta keskustelua saadaan aikaan vaikkapa värinsuoja- ja liankerääjälappujen tarpeellisuudesta. Niiden ansiosta voi pyörittää ympäristöä säästäen täysiä koneita, kun lajittelun voi jättää vähemmälle. Vajaiden koneellisten puolustajat puolestaan muistuttavat, että ahtaaminen kuluttaa vaatteita.
Tulevaisuuden pyykkäriä varjostavat ekologisuuden ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat paineet. Maailman vesihuolto joutuisi todennäköisesti koetukselle, jos seitsemän miljardia ihmistä lotraisi pyykinpesussa yhtä paljon vettä kuin suomalaiset puhtausintoilijat.
Muotisuunnittelija Stella McCartney toisti äskettäin provosoivan suosituksensa, kun hän kehotti jättämään vaatteet pesemättä.
Tottahan se on, että vaatteita voi tuulettaa, kuivuneen lian voi harjata pois ja kerrospukeutumisessa vain alimmat vaatteet kaipaavat pesua. Pikamuoti kuluttaa turhaan luonnonvaroja ja keinokuituisista materiaaleista irtoaa joka pesussa mikromuoveja ympäristöön.
Helppoa ei ole niilläkään, jotka suosivat luonnonkuituja, sillä erityisesti puuvillan viljely voi olla epäeettistä niin työolojen kuin keinokastelun takia. Materiaalit kuitenkin kehittyvät ja jo nyt on tarjolla vaihtoehtoisia likaa hylkiviä ja hengittäviä vaatteita.
Farkkujen pakastaminen vesipesun sijaan jaksaa epäilyttää. Kovin laajasta ilmiöstä tuskin on kysymys, sillä farkkupakastimia ei toistaiseksi ole markkinoilla.