Elokuvat Viulisti, Suomi 2017. Ohjaus: Paavo Westerberg. Käsikirjoitus: Emmi Pesonen & Paavo Westerberg. Kuvaus: Marek Wieser. Pääosissa: Matleena Kuusniemi, Samuli Edelmann, Olavi Uusivirta, Kim Bodnia. - Plaza & Star, Oulu.
Ennen esikoisohjaustaan Viulistia Paavo Westerberg oli ollut käsikirjoittamassa kolmea pitkää elokuvaa, joista Paha maa (2005) ja Valkoinen kaupunki (2006) poikivat parhaan käsikirjoituksen Jussi-palkinnot.
Klassisen musiikin maailmaan sijoittuva Viulisti nojaa sekin viimeisen päälle hiottuun käsikirjoitukseen.
Ensimmäisen käsikirjoitusversion loihti Westerbergin puoliso Emmi Pesonen, myöhempiä versiota pariskunta työsti yhdessä.
Tarinan päähenkilö on kansainvälistä uraa viulistina tekevä Karin (Matleena Kuusniemi), joka joutuu vaihtamaan esiintymiset opettamiseen loukattuaan kätensä. Luopuminen taiteilijuudesta ei ole helppoa.
Karinin aviomies Jaakko (Samuli Edelmann) on käänteeseen jopa tyytyväinen. Nyt Karin voi vihdoin viettää enemmän aikaa perheen kanssa.
Opetustyössä Karin kohtaa häntä ihailevan nuoren viulistipariskunnan Antin (Olavi Uusivirta) ja Sofian (Misa Lommi).
Karinin tavoin Antti pursuaa kunnianhimoa ja pelkää keskinkertaisuutta.
Sofia taas on jopa Anttia lahjakkaampi soittaja, mutta musiikki ei ole hänelle maailman tärkein asia.
Viides keskeinen henkilö on pitkään Karinin kanssa yhteistyötä tehnyt tanskalainen huippukapellimestari Björn (Kim Bodnia), jonka Karin kutsuu vierailevaksi opettajaksi toivoen tämän auttavan hänet takaisin .suureen maailmaan..
Elokuvan parasta antia ovat nimenomaan vivahteikkaat henkilöhahmot.
Heillä on omat ristiriitaisuutensa, mutta heidän ajatusmaailmansa ymmärtää.
Kun intohimot ja kunnianhimot sysäävät ihmissuhteita raiteiltaan, ratkaisut eivät ole liian helppoja tai ilmeisiä.
Monenlaisia tuntoja herättävä ja paikoin turhankin rauhallisesti hengittävä draama myös muistuttaa elävästi siitä, mitä menestyminen huipulla vaatii.
Kohtaus, jossa Björn piiskaa harjoituksissa nuorta viulistia, tuo mieleen nuoresta jazz-rumpalista kertovan Whiplash-elokuvan. Ihan yhtä pitkälle simputuksessa ei toki mennä.
Vaikka niin Norjassa, Ruotsissa kuin Tanskassakin työskennellyt puolalainen Marek Wieser on kuvannut elokuvan käsivaralla pitkälti luonnolliseen valoon luottaen, lopputulos on visuaalisesti rikas.
Tällä kertaa käsivarakuvaus korostaa dokumentaarisuuden sijaan erityisesti intiimiyttä.
Mielenkiintoiset kuvakulmat ja tiukat rajaukset puolestaan ikään kuin saattelevat katsojan sisälle soittamiseen ja keskeisessä osassa olevaan musiikkiin.
Ainakin maallikon silmiin Uusivirta on soittokohtauksissaan uskottava. Vähemmän viulun ja jousen kanssa nähtävän Kuusniemen tapauksessa pelataan enemmän kuvakulmilla.
Muutenkin elokuva on erinomaisen hyvin näytelty. Keskeistä on myös se, mitä näyttelijät eivät sano ääneen, ja siinä varsinkin Uusivirta on vakuuttava. Hänen olemuksensa ja eleensä vihjaavat tulevasta määrätietoisesti mutta hienovaraisesti.
