Nuorten usko saa löytää sen tavan ilmaista itseään, kuin se tarvitsee. Näin viisaasti sanoo Jarmo Kokkonen, Kirkkohallituksen rippikoulun työalasihteeri.
Kokkosen vaikealta kalskahtava titteli tarkoittaa käytännössä sitä, että Kokkonen osallistuu valtakunnalliseen rippikoulun suunnittelu- ja kehitystyöhön. Rippikoulupappina ja Kirkkohallituksen tehtävissä tutuksi ovat tulleet myös rippikouluissa ja -leireillä esitettävä musiikki.
Viime vuosikymmeninä nuorten seurakuntalaisten musiikkia on ohjannut Nuoren seurakunnan Punainen veisukirja. Se sama punainen kirja, joka on kulunut 36 vuoden ajan rippikoululaisten käsissä, eri painoksissaan.
Vuonna 1969 syntynyt Kokkonen on tehnyt rippileirityötä yli kymmenen vuotta. Hän muistaa, että veisukirja oli käytössä myös hänen rippikouluaikoinaan. Samasta kirjasta on nyt etsitty myös Tilkkutäkki-levyjen kappaleet, joita tunnetuksi tekevät suomalaiset artistit.
Väkevästä sanasta yhteislauluihin
Varsinaiset rippileirit yleistyivät Suomessa 1950-luvun alussa. Nykyisin musiikilla on huomattavasti suurempi rooli rippikoulussa kuin aiemmin. Vielä 50-luvulla keskityttiin sanaan sen puhutussa muodossa: saarnat olivat väkeviä ja käännytys voimakasta. Musiikki keskittyi virsien veisaamiseen.
Nykyinen rippikouluissa esitettävä musiikki pohjaa Kokkosen mukaan yhteislauluperinteeseen. Laulut eivät saa olla liian vaikeita, melodian on oltava tarttuva ja lauluihin pitää olla helppo liittyä. Vuosien varrella hengellinen musiikki on saanut uusia muotoja ja laulujakin on entistä enemmän.
Kokkonen sanoo, että tämän vuosikymmenen ilmiö on ollut muun muassa rap- ja metallimusiikin murtautuminen hengellisiin piireihin.
Evankeliumi voi taittua tiukempaankin rytmiin. Joissain seurakunnissa on järjestetty esimerkiksi metallimessuja. Nykyisin myös nuorten itse säveltämä musiikki on lisääntynyt.