pekka.mikkola@kaleva.fi
Vajaat kolme vuotta sitten Virossa paluumatka Tartosta Tallinnaan järjestyi nuoren kiinteistönvälittäjän kyydissä. Iso Volvo oli aivan uusi, takapenkin vaalea nahka pehmeää ja vauhti pimeällä tiellä kovaa.
Vauhti oli hurja myös nuoren miehen toimialalla. Tallinnan kiinteistöjen kova kysyntä ja hintojen jyrkkä nousu oli levinnyt Tarttoon, jossa tallinnalainen välittäjä varsinaisesti operoi. Hän kertoi, että myytävästä on suoranainen pula. Kysyntä ylitti tarjonnan moninkertaisesti.
Tällaisen tilanteen suora seuraus on hintojen raju nousu. Niin kävi Tallinnassa, Tartossa ja muuallakin Virossa. Vuotuinen nousuvauhti oli jopa kolmanneksen luokkaa. Kysyntää kasvattivat talouden reipas kasvu, palkkojen nopea nousu sekä ilmiö, joka ampui asuntojen hinnat ylös viime laman alla Suomessa: pankit tyrkyttivät luottoja hanakasti ja vaaroista varoittamatta.
Kyseisestä reippaasta kiinteistönvälittäjästä en ole tuon parituntisen jälkeen kuullut, mutta toivottavasti Volvo tuli jo aikanaan maksetuksi. Viime vuonna Viron kiinteistömarkkinat nimittäin uuvahtivat. Tallinnan vuokrat ovat tänä vuonna tulleet alas neljänneksen, ja asiantuntijat varoittavat sijoittajia panemasta rahojaan kaupungin kiinteistöihin. Erityisen kehnoksi kohteeksi on muuttunut Tallinnan kuulu vanha kaupunki.
Tänä vuonna on lopahtanut Viron talous muutenkin. Arvio siitä, että kasvu saattaa tänä vuonna olla miinusmerkkistä, on hätkähdyttävä. Vielä viime vuonna lukema oli seitsemän ja vuonna 2006 peräti 11 prosenttia plussalla.
Ilmassa on suoranaista laman pelkoa, ja lehdet veikkailevat konkurssiaaltoa. Suuria rysäyksiä ei ole vielä nähty, vaikka etenkin pieniä kiinteistöyrityksiä on mennyt nurin. Entistä useammalla yrityksellä on kuitenkin maksuvaikeuksia, ja pankit ovat tiukentaneet lainaehtojaan.
Virossa on ajauduttu pahamaineiseen stagflaation. Vaikka kasvu on putoamassa nollaan, kuluttajahintojen nousu jatkuu seitsemän prosentin vauhtia.
Viron talouden vahvuus ja samalla riski on ollut sen vientivetoisuus. Maan viennin pitkäaikaisena pönkkänä on toiminut edullinen työvoima. Virolaisen keskipalkka on nyt noin 800 euroa, joka läntisen Euroopan tasoon verrattuna on edelleen matala. Tämä kilpailuvaltti kuitenkin menettää koko ajan voimaansa, ja tilalle pitäisi saada jotain uutta.
Jo Lennart Meren aikoinaan kuuluttama Viron Nokia on yhä löytymättä, vaikka esimerkiksi geeni- ja bioteknologiassa maa tuottaa jatkuvasti eteviä tutkijoita. Yhden "Nokian" sijasta myös monta pientä ajaisi saman asian, mutta niitäkään ei ole liiemmin noussut.
Virolaiset kyllästyivät jo vuosia sitten, että heille luennoidaan siitä, miten asiat pitäisi hoitaa. Maassa pohditaan nyt ankarasti, mitä tehdä, jotta talous saadaan taas kuntoon. Paljon on kiinni myös ulkomaailmasta.
Juuri nyt näyttää pahalta. Vielä viime vuoden maaliskuussa presidentti Toomas Hendrik Ilves joutui Kalevan haastattelussa hetken muistelemaan, mikä olisi meidän lama-sanaa vastaava viron sana. Sellaista ei ollut Virossa uuden itsenäisyyden aikana pahemmin jouduttu käyttämään.
Tulihan se sana lopulta mieleen. Se on surutis. Haku virolaislehtien nettisivuilla kertoo, että tätä nykyä sana on maassa jo kovin tuttu.