jorma.rotko@mail.ee
Kuusi vuotta sitten Virossa vallitsi kova yksityistämishinku. Valtiota pidettiin huonona isäntänä ja kaikelle pyrittiin löytämään yksityinen omistaja. Niinpä lähtivät myyntiin myös Viron valtion rautatiet.
Lännen mailta Chicagosta tuli Viroon sikäläinen rautatiemagnaatti Edward Burkhardt. Yhdessä virolaisten liikemiesten kanssa perustettiin firma Baltic Rail Services, joka ostaa rojautti rautatielaitoksen osake-enemmistön suhteellisen halvalla eli yhdellä miljardilla kruunulla (noin 64 miljoonaa euroa). BRS sitoutui sen lisäksi investoimaan rautateiden remonttiin noin 32 miljoonaa euroa.
Rautateiden myyntiä edelsi keskustelu mahdollisista vaaratekijöistä. Markkinataloudessahan voidaan yritys myydä edelleen kenelle tahansa, vaikka erään suuren naapurimaan ratayhtiölle. Niinpä Viron valtio varasi itselleen kaupassa oikeuden estää myynti, ellei ostajaehdokas sitä miellytä.
Burkhardt ja kumppanit rahtasivat Venäjältä Viron satamiin öljyä, kivihiiltä ja romumetallia. Hiukan kertyi voittoakin, mutta jos koko investointivelvoite olisi täytetty, ei itselle olisi jäänyt mitään. Valtio ahdisteli yhtiötä ja kyseli, miksi kiskot ovat vielä kehnommassa kunnossa kuin ennen. BRS alkoi miettiä yhtiöstä luopumista. Sen mukaan ostajia olisi ollut niin idässä kuin lännessä.
Tuolloin asiaan puuttui talousministeri Edgar Savisaar. Hän halusi ostaa rautatiet valtiolle takaisin. Tämän vuoden tammikuussa kauppa sitten toteutui. Rautateistä maksettiin aika paljon enemmän, kuin myydessä oli saatu eli 2,35 miljardia kruunua (noin 150 miljoonaa euroa), mutta ministeri vakuutti, että kauppa se on joka kannattaa.
Edward Burkhardt alkoi antaa lehdille ilkeitä lausuntoja. Hänen mielestään Viro on kaunis maa, mutta sitä johtaa harvinaisen v-mainen hallitus. BRS oli pantu seinää vasten, sillä Savisaar oli luvannut panna veton mille hyvänsä ulkopuoliselle ostajaehdokkaalle.
Savisaaren talousministeriöstä alkoi sadella suuria suunnitelmia rautateiden kehittämiseksi. Piti luoda suora yhteys Shanghaihin ja ruveta tuomaan pitkin kiskoja kiinalaista tavaraa, niin että Suomenlahden satamat repeävät. Suunniteltiin pikarautatietä Eurooppaan, jonne nuolijuna suhauttaisi Tallinnasta muutamassa tunnissa. Kiinalaiset eivät ole vielä lämmenneet. Pikajunaprojektia Berliiniin taas jarruttaa muutama seikka. Baltian maiden radat ovat niin huonokuntoisia, että ne pitäisi rakentaa alusta uudelleen. Lisäksi Puolan rajalla nuolen kiito katkeaa kuin kanan lento. Erilaisen rataleveyden vuoksi on joko vaihdettava telejä tai siirrettävä matkustajat tavaroineen saksalaiseen junaan.
Joka tapauksessa asia herätti kansassa myönteisiä tunteita. Maaliskuun parlamenttivaalien alla julkaistiin mainoksia, joissa talousministeri Savisaar marssii koko puolueensa johdon kanssa pitkin kiskoja veturin edessä ja kehuu hankkineensa Viron kansalle rautatiet takaisin.
Niinpä. Kuukausi vaalien jälkeen koettiin Tallinnan pronssisoturiyö. Venäjä leikkasi heti rautatiekuljetuksista kolmanneksen pois ja sen liikenneministeri Igor Levitin on nyt julkisesti luvannut, että kohta lähtee loppukin. Viron satamissa pesineet venäläiset transito-firmat ovat panneet naftapyttynsä myyntiin. Odotettavissa on laajoja irtisanomisia ja tähän asti omillaan jotenkin pärjännyt rautatieyhtiö aikoo turvautua Viron valtion ja EU:n tukirahoihin pinnalla pysyäkseen.
Kaiken tämän jälkeen Edward Burkhardt vielä ripotteli Viron lehdistössä suolaa haavoihin:
"Kylläpä kävi säkä. Eipä olisi enää paremmin voinut mennä!"
Venäjällä on sanonta, jonka mukaan "rautatie alkaa sieltä, missä järki loppuu". Mene tiedä vaikka pitäisi paikkansa.