Pienilläkin kansoilla ja mailla on merkitystä, eikä maailmanhistoria ole vain suurten kansojen ja valtioiden temmellyskenttä. Näin tiivistää satavuotiaan Viron tarinan emeritaprofessori Marju Lauristin, joka oli aikanaan laulavan vallankumouksen yksi johtajista ja istui itsenäisyytensä palauttaneen maan ensimmäisessä vaaleilla valitussa hallituksessa.
- Haluamme itse päättää historiastamme, Lauristin sanoo STT:n haastattelussa.
Vaikka Viro juhlii tänään lauantaina sadatta itsenäisyyspäiväänsä, väliin mahtui vuosikymmeniä kestänyt neuvostovalta, jolloin maa oli itsenäinen vain paperilla. Lauristinilla on kokemusta käänteestä, jolloin vapaus alkoi lähestyä. Hän oli johtohahmo itsenäisyyttä ajaneessa kansanrintamassa 1980-luvun lopulla. Sittemmin hän on tarkkaillut maataan yhteiskuntatieteiden professorina Tarton yliopistossa, mutta myös europarlamentaarikkona.
Lauristin katsoo, että Viron itsenäisyys on iso menestystarina - vaikka itsekriittiset virolaiset eivät sitä hevillä usko. Hankala maantieteellinen asema ja vuosien sorto on selätetty, ja tilalla on moderni demokraattinen yhteiskunta.
Menestystä Lauristin selittää muun muassa uhmakkuudella.
- Pienuuden vuoksi Viroa, kuten Suomeakin, katsotaan ja sanotaan, että tuo on mahdotonta. Se synnyttää uhmakkuutta, joka on hyvin voimakas asia. Silloin ihmiset puhaltavat yhteen hiileen.
"Suomi oli Viron alter ego"
Toinen tärkeä seikka Viron menestyksessä oli Suomen läheisyys. Tieto lipui Suomenlahden yli ja esimerkiksi tiedepiireissä yhteistyötä tehtiin jo kauan ennen itsenäisyyttä, Lauristin muistuttaa.
Suomen television roolia ei kannata väheksyä.
- Joka päivä jokainen ihminen ja perhe pystyivät vertailemaan ja näkemään, että toisenlainen elämä todella oli parempaa, Lauristin selittää.
Virolaiset saivat oppia siitä, millaista elämä lännessä oli. Tämä helpotti vapauden tullessa.
- Suomi oli Viron alter ego. Toisaalta se auttoi synnyttämään uhmaa, että emme ole huonompia, ja toisaalta aina oli tarjolla oppia tai esimerkki.
Itsenäisyyden palauttamisen jälkeen iso kysymys on ollut Viron suuri venäläisvähemmistö, joka muodostaa karkeasti kolmanneksen väestöstä. Lauristin tuhahtaa, että länsimaissa on naiivisti oletettu integraatio-ongelmien ratkeavan muutamassa vuodessa, kunhan Viro vain kuuntelee muiden ohjeita. Historian raskasta taakkaa on muualla vaikea ymmärtää.
- Se on sukupolvien kysymys, hän sanoo.
Lauristin pitää kotouttamiskeskustelun kriittisenä hetkenä kevään 2007 patsasmellakoita, joiden pontimena oli venäläisille tärkeän muistomerkin siirto Tallinnan keskustasta. Lauristin katsoo, että tästä opittiin nopeasti, että integraatioon pitää toden teolla panostaa enemmän.
- Yksi kerta riitti. Pieni kansa oppii nopeasti.
Venäjän kansalaiset suuri vaara
Venäläisvähemmistön kotouttaminen etenee hänen näkemyksensä mukaan tätä nykyä melko hyvin. Nuorempi polvi puhuu pitkälti viroa, eikä kukaan enää ihmettele, jos venäläistaustainen ihminen nousee johtoasemaan politiikassa tai jollain muulla saralla.
- Nyt mennään siihen suuntaan, että kaikki Virossa syntyneet lapset saavat kansalaisuuden, hän sanoo.
Iso vaaran paikka ovat kuitenkin maassa asuvat noin 100 000 Venäjän kansalaista. Muualla on nähty, että Vladimir Putinin Venäjä on valmis käyttämään "ulkovenäläisten etujen puolustamista" tekosyynä aggressiiviselle ulkopolitiikalle.
Hieman paradoksaalisesti Viron turvallisuuden voi katsoa kohentuneen roimasti Ukrainan kriisin seurauksena. Viroon on sijoitettu Nato-maiden yksiköitä, ja niiden hävittäjät valvovat Baltian ilmatilaa.
- Onneksi Putin on tehnyt parhaansa, jotta lännessä kaikki ymmärtäisivät, että itärajalla on ongelma.
Virossa väestökato on ollut valtava huolenaihe itsenäisyyden palauttamisen jälkeen. Syntyvyys on ollut matala, ja koulutettua väkeä on valunut muualle. Tämän seurauksena perheisiin on panostettu valtavan paljon, Lauristin sanoo. Esimerkiksi lasten köyhyydessä maa pärjää Euroopan mittakaavassa erittäin hyvin, kun taas vanhukset ovat Euroopan köyhimpien joukossa.
Nyt Virossa uskotaan, että väestökadossa pahin on ohi, ja siitä on tilastollisia todisteitakin.
- Meille muuttaa enemmän ihmisiä kuin lähtee pois, Lauristin iloitsee.
Virossa keskustellaan, toisin kuin Suomessa, jatkuvasti siitä, mitä pitäisi tehdä, jotta Viro, virolaiset ja viron kieli säilyisivät eivätkä joutuisi historian romukoppaan. Lauristin ei katso tämän vaaran tunteen juuri hälventyneen melko vakaiden viime vuosien aikana.
Taustalla ovat historialliset kokemukset itsenäisyyden menettämisestä, kyydittämisistä ja venäläistämispolitiikasta. Ukrainan sota on muistuttanut siitä, että pienen kansan pitää olla koko ajan varuillaan, jotta sitä ei pyyhkäistä pois kartalta.
- Olemme nähneet, että se voi olla todellisuutta. Tilanne voi muuttua yhdessä yössä.
Lauristin huomauttaa, että Suomessakin tämä mahdollisuus kannattaisi pitää mielessä.
- Suomalaiset ovat unohtaneet karjalaisten kohtalon. Tarkoituksella. On vedetty peitto pään yli eikä ajatella koko asiaa.
- Mutta me ajattelemme sitä.