Jaan Kross on meillä hyvin tunnettu ja rakastettu. Lähes koko hänen laaja romaanituotantonsa on suomennettu. Yksi on kuitenkin puuttunut - ensimmäinen. Tämä alkuperäiseltä nimeltään Kolmen ruton välillä. Balthasar Russowin romaani ilmestyi Virossa neljänä osana vuosina 1970, 1972, 1977 ja 1980.
Syyksi pimentoon voi arvailla lähinnä laajuuden. Nyt lopultakin käännetyssä jötikässä on 1 221 leipätekstisivua ja 25 selityssivua päälle. Suuri aukko on nyt täytetty ja kulttuuriteko tehty.
Suomentajat ovat jakaneet jättiurakkansa siten, että Kaisu Lahikainen on kääntänyt ensi puoliskon, Jouko Vanhanen jälkiosat, mutta molemmat vastaavat koko paketista. Se on tasalaatuista kuin hyvä vilja.
Russowin tarinaa voi pitää kirjailijan pääteoksena, ei vain laajuudeltaan. Tiiviissä syvyydessään vain menestysteos Keisarin hullu (1978, suom. 1982) nousee sen verroille.
Myöhemmin Kross romaanikirjailijana rutinoitui ja jopa kului, mutta Russowin kronikka on mahdissaankin raikas teos.
Kun Suomessa Mika Waltarin ajoilta on arvostettu paksua historiallista romaania, tuntuu oudolta, että tämä suurenmoinen teos on naapurin lukijoiden käsissä vasta nyt. Aiheensa ja aikakauden puolesta Waltarin Mikael Karvajalka tulee Krossin teosta lähelle.
Teos on sikäli historiallisen romaanin runousopin vastainen, että sen päähenkilö on olemassa ollut mies. Kuten Sir Walter Scott ja isä Topelius ovat opettaneet, päähenkilön pitää olla keksitty, sivuhenkilöt historian suurmiehiä.
Balthasar Russow (noin 1535-1600) oli virolainen pappi, joka toimi lähes neljä vuosikymmentä Tallinnan Pyhän Hengen seurakunnan kirkkoherrana. Pyhä Henki oli ei-saksalaisten, lähinnä virolaisten kirkko.
Tunnetuin Russow on Liivinmaan proosakronikastaan, jonka ensi osa julkaistiin Tallinnan virkakielellä alasaksaksi 1578 ja laajennettu painos 1584. Kronikka on Baltian historian kannalta ensiarvoisen tärkeä - se käy läpi alueen vaiheita saksalaisvaltauksesta ja kristinuskon tuomisesta lähes kirjoitushetkeen saakka.
Kronikka oli osin skandaalipaljastustensa takia myös kiistelty siihen määrään, että se sai vastakirjoituksia. Niiden takana olivat saksalaiset aateliset.
Russow oli virolaisten, maarahvaan ja kaupunkiporvarien puolta. Poliittisesti hän oli ruotsalaismielinen. Kustaa Vaasan poikien vallanperimyskiistoissa hän suosi Juhanaa, Suomen herttuaa ja myöhempää kuningasta.
Ruotsin miehitettyä Viron sotapäällikkö Pontus de la Gardie sensuroi ja hyväksyi teoksen julkaistavaksi.
Kross tunnusti Tarton yliopistossa 1998 pitämissään luennoissa romaanin osittain omaelämäkerralliseksi. Kross sanoo eläytymisessään Russowiin käyttäneensä omia kokemuksiaan ja muistojaan etäännytettyinä.
Vaikka väliä on neljäsataa vuotta, kirjailijoiden elämässä on yllättäviä yhtäläisyyksiä. Molemmat ovat lähdöltään työläispoikia Tallinnan esikaupungista, Kalamajasta: Russowin isä oli kuorma-ajuriyrittäjä, Krossin tehtaan mestari. Molemmat viettivät onnellisen nuoruuden, mutta joutuivat mieheksi kasvettuaan sotien ja vainojen alle. Molempien suurteoksessa on neljä osaa.
Tärkeintä on kuitenkin kirjailijan ja älymystöläisen ulkopuolisuus, seisominen poliittis-ideologisten etupyyteiden leikkauskohdissa kykenemättä yksiniittisten ihmisten tavoin liittymään johonkin leiriin.
Russow saa Saksassa, Stettinissä, vähän aikaa Wittenbergissäkin pappiskoulutuksen, muttei hyväksy luterilaisten teologileirien katkeria oppikiistoja, joissa on enemmän kyse vallasta ja viroista kuin oppi-isien Lutherin ja Melanchtonin perinnöstä.
Liivinmaalla Russow näkee neljän vallan himoitsevan hänen piskuista kotimaataan. 1500-luvun loppupuoliskolla sitä tavoittelevat Ruotsi, Puola, Tanska ja pahin vihollinen Venäjä. Ajan sekavuus johtuu siitä, että vanha valtias, saksalainen ritarikunta huokuu viimeisiä virsiään.
Kun moisionherrojen panemat rasitukset kasvavat äärimmilleen, virolaiset maaorjat ryhtyvät vuonna 1560 talonpoikaissotaan, jonka ritarikunta verisesti murskaa. Russow on siinä virolaisten "kuninkaan" neuvottelijana ja näkijänä mukana joutuen pakenemaan jälleen Saksaan.
Kun Ruotsin kuningas on lopulta saanut Viron herttuakunnakseen, saksalaisaateliston etuoikeudet säilytetään. Eli valtakunnassa on vapaiden ruotsalaisten ja suomalaisten talonpoikien ohella virolaisia maaorjia.
Yhtenevyyksiä 1500-luvun Liivinmaan ja 1970-luvun Neuvosto-Viron välillä on helppo vetää. Näin Kross tekeekin, kun kertoja siteeraa Kalamajan rahvasta: "Mihin helvettiin noita saksalaisia täällä Maarianmaalla ylipäätänsä tarvitaan?"
Maarjamaa on Viron ja Liivinmaan vanha nimitys, kun ritarikunta oli vihkinyt voittomaansa Pyhälle Neitsyelle. Päähenkilölle välähtää unelma siitä, että maarahvas ja kaupunkiporvaristo hallitsisivat itse itseään ilman moisionherroja ja kuninkaita.
Tallinnan raatimies Holthusen muotoilee Kaarle-herttualle: "On parempi että meiltä otetaan jotakin väkivalloin kuin että joudumme luovuttamaan vapautemme omasta tahdostamme!" Näin alistui Konstantin Päts Stalinille 1939.
Russowille on suomennoksen nimen mukaisesti ominaista uhmakkuus, jo nuoresta tehty päätös olla perääntymättä kannastaan. Luovuttaminen tapahtuu vain niin suurten voimien edessä, että niitä ei voi vastustaa kuin huomaamattomalla ironialla.
Krossin tietous historiallisista yksityiskohdista on vakuuttavaa, samoin kielitaito: ala- ja yläsaksaa, latinaa, ruotsia.
Kun muistetaan, että teos on syntynyt teennäisen ja hurskastelevan sosialistisen realismin oloissa, siinä on rohkeita kuvauksia sekä sukupuolisuuden että väkivallan osalta. Karmeudessaan vaikuttava on esimerkiksi Moskovan vakoilijoina Tallinnan Jerusaleminmäellä neljään kappaleeseen revittävien talonpoikien teloituskohtaus.
Torneilla ja muilla korkeilla paikoilla on symbolinen merkitys. Romaani alkaa tunnetulla kohtauksella, italianmustalaisten jonglööripoikien nuorallakävelyllä Olevisten kirkontornin huipusta yli kaupunginmuurin.
Bremenin Pyhän Ansgariuksen kirkon tornissa Balthasar päättää palata Tallinnaan, kissanpäiviltä köyhyyteen. Päästääkseen hänet näkemään talonpoikaissodan Kross antaa päähenkilönsä purjehtia Stettinistä Narvaan laivan tähystäjänä märssykorissa. Silloin hän näkee vain etäältä kotikaupunkinsa kirkontornien siintelevän.