Virolainen viiden miehen ryhmä aikoo ensi heinäkuussa tai elokuussa uida Virosta Suomeen. Yksi miehistä on uimarien valmentaja ja muut lajin harrastajia, joista vanhin on 51-vuotias.
Etäisyys on noin 55 kilometriä, ja uimarit arvelevat selviävänsä siitä parissakymmenessä tunnissa. Viime kesänä samainen ryhmä ui Võrtsjärveltä Tarttoon. Matkaa kertyi 57 kilometriä, mutta se tehtiin pitkin rauhallista Emajokea, jossa tuuli ja aallokko eivät haittaa ja ranta on aina lähellä.
Suomenlahden yliuinti on tietenkin vaativampi tehtävä ja siksipä tarkkaa päivämäärää ei olekaan lyöty lukkoon.
"Lahden ylitys on paljolti riippuvainen säästä, ja starttihetkestä päätetään muutama päivä ennen lähtöä", sanovat urheat uimarit.
Motiivikseen he selittävät yrityksen haasteellisuuden ja uimisharrastuksen edistämisen. Sitä on tietysti syytäkin edistää, sillä huhtikuun loppuun mennessä on Virossa hukkunut jo 23 ihmistä.
Pitkän matkan uinti avomerellä on suosittua muuallakin, esimerkiksi Englannin kanaalin ylitse on uinut satoja ihmisiä. Englannin kanaali on kuitenkin paljon Suomenlahtea kapeampi, vain 34 kilometriä Doverin kohdalla, jossa uimarit veteen pulahtavat.
Lähtöpaikkaakaan Viron puolella ei ole vielä päätetty. Lyhin reitti olisi Viimsin niemeltä Porkkalaan. Se on kuitenkin hankala, sillä Viimsi on Tallinna-Helsinki-laivareitin itäpuolella. Sieltä uidessa pitäisi ylittää väylä, jossa viilettää koko ajan jopa 30 solmua pyyhkäiseviä nopeita laivoja. Helpompi lähtöpaikka on Muraste laivaväylän länsipuolella, mutta sieltä on Porkkalaan hieman pitempi matka kuin Viimsistä.
Julkisuuden kannalta olisi tietysti komeinta uida suoraan Helsinkiin, mutta silloin matka olisikin jo 85 kilometriä.
Uimarit eivät ole vielä julkistaneet mahdollisia sponsoreitaan, mutta salavihkaa ei uimasuoritusta touhuta, sillä siitä on kertonut jokainen Viron päivälehti.
Varmistajiksi on tulossa viisi moottorivenettä, sillä miehet uivat jokainen omaa vauhtiaan ja ryhmä saattaa merellä hajaantua. Jokainen tarvitsee myös oman veneen navigaattoriksi, jotta säilytetään suunta Porkkalaan.
Pitkä uintimatka vaatii energiaa ja miehet aikovat nauttia lihalientä ja ehkä muutakin syötävää. Sen on kuitenkin tapahduttava vedessä, sillä saattoveneeseen murkinoimaan kapuaminen merkitsee keskeyttämistä.
Emajoella uintiin verrattuna on avomeriuinnin ongelmana kylmä vesi, jonka lämpö tosin riippuu kesän säistä. Osa miehistä aikoo pukeutua märkäpukuun, toisten mielestä on reilumpaa pulikoida pelkät uimahousut jalassa.
Tällä hetkellä miehet treenaavat kovasti ja tietenkin uivat, tosin toistaiseksi vielä uimahallissa. Kokenein avomeriuimari joukossa on Priit Vehm, joka on uinut esimerkiksi mantereelta Hiidenmaalle. Matkaa Hiidenmaalle tosin on "vain" 22 kilometriä. Toiset huimapäät ovat Bruno Nopponen, Henri Kaarma, Toomas Haggi ja Andrus Jaamul.
Uimarit painottavat, että heistä tulee ensimmäisiä, jotka uivat Manner-Virosta Suomeen. Tällä he viittaavat ihmeuimari Aleksander Laasiin, joka kyllä ui Suomeen vuonna 1931, mutta joutui pysähtymään Tallinnan edustalla Naissaaressa.
Laasi oli alun perin kiinnostunut Englannin kanaalin yliuinnista, kun muuan brittiläinen sanomalehti tarjosi suurta rahapalkintoa sille, joka uisi yli kanaalin nopeammin kuin kukaan aikaisemmista uimareista. Sitten selvisi, että palkintotarjous koski vain Ison-Britannian kansalaisia. Laasi menetti mielenkiintonsa ja alkoi etsiä sponsoria Suomenlahden ylittämiseen. Sellaiseksi löytyi virolainen sanomalehti "Vaba Maa", joka sai yksinoikeuden uimareissusta kertoviin juttuihin.
Laasi lähti uimaan varsin myöhäisessä vaiheessa kesää eli 16. elokuuta. Vesi oli tuolloin jo jäähtynyt 13-asteiseksi. Hän starttasi Tallinnan Kalarannasta eli siis Tallinnan lahden pohjukasta. Saattajina oli kaksi soutuvenettä. Aleksander Laasilla oli itse kehitetty matkauintityyli, jota hän piti parhaana. Hän potki jaloillaan kroolin potkuja, mutta käytti käsiään kuin rintauimari.
Kohta lähdön jälkeen nousi kova vastatuuli. Eteneminen hidastui ja Laasi nousi maihin Naissaareen, joka on noin 15 kilometrin päässä Kalarannasta. Aikaa oli kulunut 13 tuntia eli meno oli todella hidasta. Uimari ja hänen saattajansa yöpyivät Naissaaressa toivoen, että sää olisi seuraavana päivänä parempi. Niin olikin, tuuli tyyntyi. Uimareissua jatkettiin aamuyöllä kello kaksi. Aleksander Laasi saapui Porkkalaan 23 tunnin uinnin jälkeen seuraavana yönä.
Laasi ja hänen saattajansa jatkoivat veneillä Porkkalasta Helsinkiin, jonne oli järjestetty juhlava vastaanotto Suomenlahden valloittajalle. Onnittelut mies tosin joutui ottamaan vastaan avojaloin, sillä lähtötohinassa hänen saappaansa olivat unohtuneet Naissaareen. Sankaria juhlittiin myös Tallinnassa hänen sinne palattuaan. Uimari vietiin kaupungin parhaaseen ravintolaan syömään hyvää päivällistä ja kuuntelemaan puheita.
Ei kuitenkaan ruusuja ilman piikkejä. "Vaba Maa" oli myynyt hyvin ja lisännyt kovasti levikkiään uimatarinoiden avulla. Sen kilpailija "Päevaleht" alkoi nyt kaikin voimin todistella, että homma oli huijausta ja lahden ylitys tehty soutuveneillä, mikä pirtuajan karaisemille virolaisille ei tietysti olisi ollut homma eikä mikään.
Laasin saattajat joutuivat vannomaan itkusilmin, että peli oli taatusti ollut rehellistä. Ehkä niin olikin, koska takuumiehenä on Viron uintiurheilun historiikki, jossa asiasta kerrotaan.
