Toomas Hendrik Ilveksen nousu Viron presidentiksi merkitsee maan neuvostomenneisyyden jäämistä taas askelta kauemmaksi. Uusi presidentti suuntaa länteen. Suhteet Venäjään tuskin nopeasti lämpenevät.
Europarlamentaarikko Toomas Hendrik Ilveksen valinta Viron presidentiksi lauantaina oli odotetun täpärä. Jos riemu oli voittajan leirissä suuri, vastapuoli eli Arnold Rüütelin tukijoukot osoittivat huonon häviäjän elkeitä. Keskustapuolueen puheenjohtajalta Edgar Savisaarelta ei kuulunut onnittelua uudelle presidentille.
Maan päämiehen valinta vietiin näin loppuun asti läpi huonossa hengessä. Mutkikkaan valinnan pohjanoteeraus koettiin jo kuukausi sitten, kun keskustapuolue ja kansanliitto vetivät kansanedustajansa kokonaan pois parlamentin eli riigikogun presidenttiäänestyksistä.
On ihme, jos presidentin valintatapa säilyy Virossa ennallaan. Myönteisenä asiana nyt tehdyssä valinnassa voi pitää vain sitä, ettei ratkaisu enää palannut valitsijakokoukselta riigikoguun. Viime vuosikymmenen alun poliittisten asetelmien perusteella presidentin valinta rakennettiin tietoisesti mutkikkaaksi. Nyt mallin voi jo heittää historian roskalaatikkoon.
Jos presidentin vaali halutaan maassa vastakin järjestää epäsuorana, valinnan voi jättää parlamentin tehtäväksi, mutta nykyistä yksinkertaisemmin kuvioin. Pitkittynyt, ylikuumentunut prosessi ehti nyt villitä osan poliitikoista niin matalamieliseen loanheittoon, että Virossa kannattaa vain toivoa muun maailman noina hetkinä suunnanneen katseensa jonnekin muualle kuin Suomenlahden etelärannalle.
Viron presidentin tehtävä on pitkälle edustuksellinen, mutta jos Kadriorgin linnassa istuu riittävän vahva persoona, ei viran haltija jää lainkaan kynnettömäksi. Tämän näytti virkavuosinaan erityisesti presidentti Lennart Meri. Aina tyynen rauhallinen Arnold Rüütel istui sinänsä hyvin maan isän roolin, mutta läntisessä integraatiossa hän ei ollut vahvimmillaan. Jo neuvostoaikana maan huipulle noussut poliitikko antoi kovimmat näyttönsä, kun Viron neuvostotasavalta teki pesäeroa Neuvostoliittoon.
Toomas Hendrik Ilves on vielä osaksi avoin kortti. Hänen tukijansa toivovat "uutta Lennartia", mutta sellaiselle, ajoittain perustuslain rajoja koetelleelle vallankäytölle Virossa tuskin on enää tarvetta. Valintansa jälkeen Ilves ilmaisi halunsa olla kansalaisten puolustaja, mikä voi merkitä sitä, että hänenkin suustaan tarpeen vaatiessa kuullaan poliitikkojen pöllyytystä. Lennart Meren arvovaltaa Ilveksellä ei kuitenkaan vielä ole, eikä se hetkessä synny.
Merkillepantavaa oli se, että maan tulehtuneiden Venäjän-suhteiden parantamisen pitää Ilveksen mukaan tapahtua Brysselin kautta. Näyttäviä avauksia Moskovan suuntaan ei Ilvekseltä siis tultane näkemään. Näin maiden suhteet pysyvät ilmeisesti vielä pitkään kuin tietokoneen vikasietotilassa: välttämättömät toiminnot pidetään yllä, mutta sen suurempaa aktiivisuutta ei harjoiteta.
Ilveksen valinta Viron johtoon täydentää nyt erikoisen Baltian värisuoran. Virossa, Latviassa ja Liettuassa on presidentit, jotka ovat eläneet vuosikymmeniä nykyisen kotimaansa ulkopuolella ja nimenomaan Pohjois-Amerikan mantereella.
Erityisesti henkilöhistoriansa kautta Ilves on jyrkkä vastakohta Rüütelille. Kun hän nyt siirtyy eläkkeelle, Viro jättää samalle taakseen osan neuvostomenneisyyttään. Rüütel oli aina kansallismielinen virolainen, mutta hänen kaltaistensa aika maan johdossa on yksinkertaisesti ohi.