Helmikuun 24. päivänä itsenäinen Viro täytti 95 vuotta. Ensi viikolla, maaliskuun 27. päivänä liput liehuvat maassa jälleen, juhlatilaisuuksissa luodaan katsauksia tasavallan historiaan, kuorot laulavat ja etukäteistietojen mukaan myös monien kirkkojen kellot soivat.
Näin siksi, että elokuussa 1991 alkanut maan toinen itsenäisyyskausi on ensi keskiviikkona kestänyt tasan yhden päivän pitempään kuin ensimmäinen itsenäisen tasavallan kausi vuosina 1918–1940. Tarkkaan ottaen uusi ”ennätys” on 7 890 päivää.
Viro ehti olla neuvostotasavalta puolen vuosisadan ajan. Oma ensimmäinen kokemukseni maasta on 1970-luvun alusta, kun sosialistista taivallusta oli takana kolme vuosikymmentä.
Turisteja vei Suomenlahden yli karu M/S Tallinn. Perillä joku ymmärtämätön otti kuvia Tallinnan satamasta. Miliisi vei filmin enempiä kyselemättä.
Tutustumiskohteisiin kuuluivat vanha kaupunki, Mustamäen kaupunginosa, laululava sekä uusi suurhotelli Viru. Ruokapaikassa tarjoilijat kyselivät vaivihkaa, onko meillä purukumia.
Suomalaisten mukana seurasi oppaan lisäksi vähäpuheinen paikallinen mies. ”KGB?”, kuiskuteltiin ryhmässämme.
Kun laiva illalla irtautui Tallinnan laiturista, ryhmä suomalaisia viritti kannella väräjävin äänin laulun ”Kotimaani ompi Suomi”. Lähtö neuvostotodellisuudesta tuntui huojentavalta.
Historia etenee vauhdilla. Jos iso osa suomalaisista ei koskaan ehtinyt kokea neuvosto-Viroa, on Virossakin kasvanut jo kokonainen uusi sukupolvi, jolla ei ole kommunistivallan kaudesta omia muistikuvia.
Viro sai itsenäisyytensä takaisin ennen kaikkea siksi, että Neuvostoliitto luhistui sisältä päin. Mutta tarvittiin siihen 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa myös virolaisten lujaa tahtoa ja maan poliitikkojen nopeaa reagointikykyä.
Vuoden 1991 jälkeen maan kehitys on vauhdikkaampaa kuin kukaan uskalsi odottaa.
Suomesta Viroon katsottiin 1990-luvulla vahvasti isoveli-hengessä. Maan yltiöliberaali talouspolitiikka tasaveroineen tuomittiin täällä vääräksi. Kuitenkin se valinta potkaisi Viron talouskasvun liikkeelle.
Ei rutiköyhä maa olisi voinut ryhtyä riigikogun päätöksellä pohjoismaiseksi sosiaaliturvavaltioksi, vaikka kuinka olisi halunnut.
Viime vuosien uusi piirre maiden suhteissa on ollut se, että Suomessa on alettu vaatia esimerkin katsomista Virosta. Tuoreimmat keskustelut liittyvät julkisen vallan tietojärjestelmiin ja yritysverotukseen.
Mutta kai uudessa Virossa on mennyt jotain myös pieleen? Tallinnalaistuttu toteaa, ettei rehellisesti sanoen pysty mainitsemaan suuria epäonnistumisia. ”Olemme pystyneet käyttämään hyödyksemme tarjolla olevat mahdollisuudet.”
Sitä hän kuitenkin sanoo toivovansa, että valtio pystyisi järjestämään turvatumman elämän niille maan venäläisille, jotka elävät Viron heikoimmin kehittyneillä alueilla.
Toinen virolaistuttu sanoo monen kansalaisen väsyneen taloudelliseen niukkuuteen. Kolmas nimeää uuden itsenäisyyskauden pettymykseksi sen, että maan syntyvyys on pysynyt matalana. Se kasaa ongelmia tulevaisuuteen.
Kahden suuren väestöryhmän eli virolaisten ja Viron venäläisten (johon ryhmään luetaan muitakin kuin venäläisiä) väliset jännitteet purskahtivat väkivaltaisesti esiin 2007. Kukaan kolmesta vastaajasta ei tunnu pelkäävän uusia konflikteja, vaikka yksi heistä sanookin, että jakolinja on yhä olemassa.
”Virolaisten ja venäläisten välillä ei ole selvää eroa, enemmänkin itsenäisen Viron kannattajien sekä neuvostoajan nostalgikkojen välillä”, arvioi toinen.
”Virolaiset ja Viron venäläiset ovat enemmän toistensa kaltaisia kuin haluavat tunnustaakaan. Sitä pitäisi teroittaa kummallekin osapuolelle”, ehdottaa kolmas.