Komean elämänkaaren kuvailemiseksi nykyvirolaisissa seurapiirilehdissä käytetään usein sanaa "glamour".
Mikään viron kielen sanasto, edes amerikanvirolaisen Paul Saagpakkin Yalen yliopistossa julkaisema suuri viro-englanti sanakirja, ei tunne tätä ilmaisua. Eivät tosin sivistyssanakirjatkaan. Vasta vuoden 1999 viron kielen sanakirjassa sanan glamuurne merkitys selitetään: 'elegantti, viehättävä, hohdokas'.
Nykysuomen sivistyssanakirja (Vierasperäiset sanat) 1980 esittää sanan englannista periytyväksi, ilmeisesti sana ei ole ollut tuolloin suomen kielessäkään erityisen tuttu. Viron kielessä se on nykyisin muotia. Ellei sinussa ole glamouria, et ole edes olemassa. Glamour on parasta mitä on.
Mutta Viron elämässä on myös paljon törkyä. Se tahraa myös tuon ihannoidun glamourin. Kansainvälisesti etsintäkuulutetut rikolliset ovat korkeiden valtion virkamiesten läheisiä ystäviä, alamaailman nk. "auktoriteetit" piirittävät Tallinnan kaupunginjohtajaehdokkaita, Kolumbiasta tai Kazahstanista tullutta rahaa tarjotaan häpeämättä laillisiin kauppoihin. Sillä raha on rahaa ja raha yleisen käsityksen mukaan tekee onnelliseksi.
Tämänkaltainen törky ja moraalittomuus on muuttunut hyvin lyhyessä ajassa, eli viimeisten kymmenen vuoden kuluessa, elämän ja politiikan normiksi.
Viro on sanallisen kekseliäisyyden ja semiotiikan luvattua maata. Meillä eletään hulvatonta karnevaalia, josta pitäisi kirjoittaa semiotiikan väitöskirjoja. Vaikka sosiaalinen ilmasto vaatisi mieluumminkin julistusta: Hiiteen juhlat ja ilonpito! Viro tarvitsee katarsista!
Virossa on hilluttu ja juhlittu jo pitkään, ja tuntuu epätodennäköiseltä, että maa olisi yhteiskunnallisessa mielessä kypsä katarsikseen.
Paniko Estonian uppoaminen kahdeksan vuotta sitten Viron ajattelemaan, että kiirehtimisellä tavoitteiden saavuttamiseksi voi olla traagisia seuraamuksia? Ja entä Kurksen onnettomuus 1997, jolloin ensiluokkaiset sotamiehet lähetettiin eloonjäämiskursseilla ylittämään merenlahtea kahlaten, mikä vei 14 nuorta miestä kuolemaan. Eikö siinä olisi ollut katarsista kylliksi? Tai entä syyskuussa 2001 Pärnussa ja Läänemaalla myrkkyviinan 68 uhria? Puhumattakaan murhatuista kulttuuri-ihmisistä tai lasten itsemurhista.
Ei mitään vaikutusta, pidot vain paranevat ja murhat vanhentuvat, lakkaavat enää 10 vuoden kuluttua olemasta rikoksia, ellei sitten kyseessä ole poliittinen rikos.
Vastenmielisimmän sävyn sai poliittinen mainoskampanja 20. lokakuuta paikallisvaalien alla. Itseään eurooppalaisimmaksi mainostanut puolue jakoi kondomeja julistamalla: Pane edasi! Suomennettuna sanat sisältävät kaksi merkitystä: "Pane vaan jatkossakin! Ja pane hösseliksi!" Kuviteltiin että moinen törky ja rivous uppoaa kansaan. Puolue erehtyi siinä pahan kerran. Sen todistivat vaalitulokset.
Tallinnan kadut ovat täynnä seinänsuuruisia ehdokkaiden mainosjulisteita, joissa jokainen kasvo on komea ja siloinen, hyväntahtoinen ja sinun puolellasi. Puoluejohtajien kuvat peittävät alleen yli viisi kerrosta. Eivät edes Stalinin kuvat olleet hänen aikansa vaaleissa suurempia.
Ennen oli saleissa ovet ja akkunat, nyt ei ole muuta kuin Stalinin kuvat, näin laulettiin lapsuudessani sen jälkeen kun Stalinin ajan terrori oli taas uudelleen miehittänyt Viron. Moisesta rallatuksesta saattoi saada menolipun Siperiaan.
Tietenkään näitä aikoja ei voi verrata. Nykyään voi irvailla minkä sielu sietää. Ja vaaleissakin voi valita huonon tai vielä huonomman väliltä. Stalinin aikana oli velvollisuus äänestää vain huonointa.
Neuvostoaikana Virossa oli käytössä ironinen ja halveksiva fraasi: "Puolueen pojat, kuvankauniit pojat." Nyt tuntuu että tuolloinen surrealismi on kuvien tasolla palannut, että politbyroon Brezhnevin-aikaiset siloitellut ikonit ovat kavunneet seinille entistä ehompina. On aivan kuin Viro valmistautuisi ristiretkeen: kilometreittäin puoluepamppujen pärstiä kuin pyhimysten kuvia.
Puolueet kylvivät ennen vaaleja äänestäjien keskuuteen vihaa. Muuan mies kutsui internetissä ihmisiä perustamaan rahastoa parhaiten menestyneen poliitikon ja hänen perheensä tappamiseen ja palkkamurhaajan maksamiseen.
Vaalitulokset tiedetään. Miten Viron tämän jälkeen käy, siitä päättää moraali: jatkuuko vihanpito vai rohkeneeko joku poliitikko myös oppia jotain kokemastaan. Näin ensihätään on enemmänkin syytä epäilyyn kuin toivoon paremmasta.
Viro tarvitsisi esikuvan, pyhimyksen. Hänellä ei olisi tosin Virossa mitään mahdollisuuksia. Hän ei säästyisi pilkalta eikä ristin kuolemalta. Kuka raivaisi tietä esikuvalle ja pyhälle miehelle kun kaiken ylin kriteeri on glamour?
Kirjoittaja on virolainen kielitieteilijä.