Juhlavuotta viettävä Viro esittäytyy tänä vuonna eri puolella Suomea. Naapureiden on syytäkin tuntea toisensa hyvin. Oulussa Viro-yhteyksillä on vankka perinne, jonka vaalijaksi olisi hyvä saada myös nuorta sukupolvea.
Viron taival itsenäisenä maana alkoi vain pari kuukautta Suomen jälkeen helmikuussa 1918. Kun viime vuosi oli Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlien aikaa, nyt on Viron vuoro. Perjantaina ja lauantaina etelänaapuri oli esillä Oulussa, jossa Viro-tapahtuman teemat liittyivät talouteen, kulttuuriin ja historiaan.
Jo se että Viro ja Suomi viettävät juhlavuosiaan peräkkäin, kertoo maiden historiallisista siteistä. Samat maailmantapahtumat ovat vaikuttaneet kumpaankin maahan. Kaikkein kiintein yhteinen jakso löytyy tietysti kaukaa historiasta, ja siitä todistaa yhä kielten lähisukulaisuus. Vaikka yhteiskuntana Suomi muistuttaa tällä hetkellä enemmän Ruotsia kuin Viroa, juuri kielten läheisyys tekee Virosta ainutlaatuisen naapurin.
Pimeimmän neuvostovallan kaudella Suomen ja Viron suhteet olivat ehkä etäämmät kuin koskaan sitä ennen. Tuonakin aikana yhteyksiä pyrittiin puolin ja toisin pitämään yllä sen verran kuin mahdollista oli. Tärkeä Viron tukialue oli noina vuosina Oulun seutu. Tuolloin yhteyksiä luotiin kulttuurin avulla, mutta samalla pystyttiin antamaan kommunismin puristamille virolaisille tärkeää henkistä tukea.
Viron suurlähettiläs Merle Pajula nosti Kalevan haastattelussa perjantaina esiin ajatuksen, että Oulun tulisi hankkia Virosta ystävyyskaupunki. Ajatus on hyvä, ja sitä voi perustella jo Oulun perinteisten Viro-yhteyksien vuoksi. Virosta vain pitää löytää sopiva ja asiasta kiinnostunut paikkakunta. Ystävyyskuntatoiminta lähinaapuriin ei tulisi edes kovin kalliiksi. Toiminnan painopisteen pitäisi olla ennen kaikkea lasten ja nuorten yhteyksien luonnissa, ei niinkään virallisten valtuuskuntien tai muun eliitin yhteydenpidossa.
Reipashenkinen suurlähettiläs nosti haastattelussa esiin muitakin Suomen ja Viron suhteen kannalta olennaisia asioita. Ajatusta viron kielen opetuksesta Suomen kouluissa voi perustella maiden tiiviillä ja yhä kasvavilla yhteyksillä. Esteeksi vain taitaa tulla se, että uusille kielille ei Suomen kouluissa ole juuri tilaa, kun entisetkin ovat ahtaalla. Suomalaiset eivät silti voi tulevaisuudessa olettaa, että virolaiset ilman muuta puhuvat tai edes ymmärtävät suomea. Suomen kielen suosiota on Virossa jo nakertanut nuorten halu opiskella muita eurooppalaisia kieliä.
Viron ja Suomen suhteiden laatua kuvaa se, että maiden väliset hankaukset liittyvät lähinnä akateemisiin asioihin. Vuosien mittaan virolaiset ovat syyttäneet suomalaisia isoveli-asenteesta, siis Suomen halusta neuvoa Viroa. Presidentti Toomas Hendrik Ilves sanoi äskettäin kiinnostavasti, ettei muista yhtään virolaista poliitikkoa, joka opettaisi Suomea. Sen sijaan Suomessa virolaisille neuvoja antavat hänen mukaansa sekä poliitikot että viestimet.
Presidentin analyysi on lähellä totuutta, mutta itse ilmiöstä eli neuvojen jakelusta virolaisten ei kannata menettää hermojaan. Opastuksen anto on harvoin pahansuopaista, virolaisten kykyjä aliarvioivaa osoittelua. Ylipäätäänkin neuvoja annetaan niille, joita pidetään tärkeinä ja läheisinä. Virolaisia pidetään. Kaiken lisäksi virolaiset ovat viime vuosina osanneet tyylikkäästi sivuuttaa suomalaisten neuvot ja tehdä omin päin itselleen parhaat ratkaisut niin taloudessa kuin politiikassakin.