Kolumni

Virkamies ei aina ole kaiken pahan alku

Virkamiesviha on paitsi yksi suosituimmista kansallisharrastuksistamme, myös ilmiö, joka valitettavasti useimmiten perustuu väärinkäsityksiin, oletuksiin ja urbaanilegendoihin.

Virkamiesviha on paitsi yksi suosituimmista kansallisharrastuksistamme, myös ilmiö, joka valitettavasti useimmiten perustuu väärinkäsityksiin, oletuksiin ja urbaanilegendoihin.

Tarinoissa vilisee tyhmiä, laiskoja, ilkeitä ja sadistisia virkamiehiä, jotka tekevät kaikkensa hankaloittaakseen tavallisen kunnon kansalaisen elämää.

Virkamies aiheuttaa sanana monille samanlaisia puistatuksia kuin vaikkapa oksennus, ripuli tai rutto.

Virkamiehen pakeille menemistä odotetaan pelon ja inhon sekaisin tuntein, koska kuitenkinhan ne hyväkkäät jotakin juonia punovat, pompottavat luukulta toiselle ihan piruuttaan ja käsiään yhteen hieroen hymistelevät ja odottavat, että pääsevät ainakin pientä tai mielellään suurta kiusaa tekemään.

Oikeasti suomalainen virkamies on tärkein ja merkittävin innovaatiomme, joka myös olisi erinomainen vientituote maailmalle.

Ei siksi, että kaikista virkamiehistämme sillä tavalla päästäisiin kerralla eroon, vaan siksi, että maailma hyötyisi suuresti.

Suomalainen virkamies on osaava, tasapuolinen ja tehokas, vaikka vitsit muuta väittävätkin. Muualla maailmassa asiat eivät ole yhtä hyvin kuin meillä, mutta niinhän se on, että usein on vaikea nähdä asioita hyvin liian läheltä.

Suomessa virkamiesten toiminta on säänneltyä ja valvottua. Suomalaista virkamiestä ei voi lahjoa. Tehtävien laiminlyönti tai laittomuudet johtavat rikosvastuuseen.

Päätökset ovat perusteltuja, ja ne pohjautuvat kaikille yhteisiin lakeihin ja asetuksiin.

Suomalainen virkamies on hyvin koulutettu ja asiantunteva. Vaikka usein kiroamme kaiken maailman byrokratiaa, hankalia lomakkeita ja säännöksiä, ovat ne kuitenkin tae siitä, että täällä asioita ei voi tehdä ihan miten sattuu. (Uskomatonta kyllä, se on paitsi yksilölle itselleen, myös yhteiskunnallisesti ajatellen järkevää.)

On hyvä, että meillä on sääntöjä, joiden noudattamista valvotaan.

Jos kuka tahansa saisi tehdä mitä tahansa miten tahansa, olisi miellä melkoinen soppa kauhottavanamme.

Suomi on aina ollut hyvä kasvualusta kohtuulliselle virkamiespopulaatiolle. Täällä on erinomaiset kouluttautumismahdollisuudet, ja monet virkamiehiksi päätyvät ovatkin omien alojensa huippuja.

He haluavat antaa työpanoksensa yhteiseen hyvään, vaikka yksityisellä sektorilla heidän palkkansa olisi paljon suurempi kuin julkisella sektorilla.

Valtion viroista suuri osa kohdistuu sisäisen tai ulkoisen turvallisuuden tehtäviin, kunnallisia viranhaltijoita taasen on eniten sosiaali-, terveys- ja sivistyspalveluissa.

Myytti toimettomista paperinpyörittäjäbyrokraateista elää kuitenkin sitkeästi, ja turhista ja ylimääräisistä virkamiehistä halutaan eroon hinnalla millä hyvänsä.

Poliitikkojen suusta kuulee usein, että julkinen sektori on paisunut aivan liian suureksi ja että virkamiehiä täytyy ehdottomasti karsia oikein rankalla kädellä.

Harvassa sen sijaan ovat ne poliitikot, jotka ihan konkreettisesti sanovat, keille kenkää oikein pitäisi antaa.

Opettajille, poliiseille, sairaanhoitajille vai kenelle?

Verohallinnossa vähennettiin virkamiehiä onnistuneesti tehostamalla sähköisiä palveluita.

Samalla logiikalla esimerkiksi terveydenhuollosta voitaisiin vähentää henkilöstöä, mikäli hoitohenkilökuntaa ei tarvittaisi niin paljon kuin nykyisin.

Tämä kuitenkin edellyttäisi kansalaisten terveydentilan paranemista ja parantamista, mutta ennaltaehkäisy ei ole koskaan ollut laskelmissa erityisen merkittävässä roolissa, koska säästöt eivät näy välittömästi vaan vasta pienellä viiveellä.

Tyypillisin ratkaisu säästöpaineiden alla on vähentää henkilöstöä työmäärän pysyessä samana. Jos täytyy valita, tehdäänkö asiat hyvin ja kunnolla, vai ”tehokkaasti” eli hirveän kiireen, stressin ja paineen alaisena hutaisten, on valinta minun mielestäni selvä.
Valitettavan usein vain raha ratkaisee.

Virkamies on parhaimmillaan silloin, kun hänellä on sopivasti työtä. Ei liikaa eikä liian vähän vaan sopivasti. Silloin hän suoriutuu perimmäisestä tehtävästään kiitettävästi.
Se perimmäinen tehtävä muuten on verorahojemme käyttäminen mahdollisimman hyvin hyödyksemme.

Suomalainen virkamies tai viranhaltija ei läheskään aina ole kaiken pahan alku ja juuri.

Päinvastoin, paljon nykyistä useammin he ansaitsisivat kiitoksen siitä, että neuvovat, palvelevat, hoitavat, opettavat ja turvaavat meitä muita.


Jyri Paretskoi on kirjailija Iisalmesta.