Opettaja-lehden kyselyn mukaan lähes kolmannes opettajista kertoo työnantajansa kieltäneen puhumasta koulun tai päiväkodin asioista julkisuudessa. Joka neljäs lastentarhanopettaja ja joka kymmenes opettaja on kokenut kiellot suoranaisena painostamisena.
Kysymys ei ole siitä, että opettajat paljastaisivat ihmisten yksityisyyteen liittyviä asioita, mikä on laissakin kielletty, vaan sanomiskiellot koskevat yleensä resurssipulaa, sisäilmaongelmia ja henkistä väkivaltaa.
Tämä on vastoin perustuslain turvaamaa sananvapautta ja siten laitonta. Ihmisillä on oikeus ilmaista mielipiteensä kenenkään sitä häiritsemättä. Virkamiehet eivät tee tässä suhteessa poikkeusta. Sananvapautta pidetään yhtenä demokraattisen järjestelmän perusoikeutena.
Koulut ja päiväkodit eivät suinkaan ole ainoita julkisen hallinnon laitoksia, joissa työntekijöiden suita yritetään panna suppuun. Sama salailun periaate läpäisee laajalti koko julkishallinnon.
Tiedostusvälineet törmäävät edelleen asiantuntijoina toimiviin virkamiehiin, jotka sanovat, että esimiehet ovat kieltäneet heitä puhumasta. Tai jos henkilö sanoo jotain, hänen täytyy tarkistuttaa sanomisensa ylemmillä virkamiehillä. Kysymys on tällöin sensuurista, joka ei kuulu vapaan yhteiskunnan pelisääntöihin.
Jopa julkisista päätöksistä on joskus vaikea saada tietoa, koska asiakirjoja pimitetään ilman pätevää syytä.
Tällainen toiminta tukee vain sitä, että epäkohdista ei keskustella ja julkisuuteen halutaan antaa kaunisteltu kuva.
Ei voi olla, että virkamiesten tehtävänä olisi estää kansalaisia saamasta tietoa. Salailumentaliteetti sopii tavattoman huonosti tähän päivään. Päinvastoin virkamiesten tehtävänä tulisi olla avata asioita kansalaisille niin paljon kuin se suinkin on mahdollista.
Vaikka lainsäädäntöteitse on yritetty lisätä asioiden julkista käsittelyä, vanha salaamisen henki elää vahvana virkamieskunnassa. Harva alainen uskaltaa asettua esimiestään vastaan.
Mukavuudenhalun nimissä mieluummin vaietaan kuin valitetaan.
Sananvapaus pitää sisällään aina vastuun. Virkamiesten osalta se tarkoittaa sitä, ettei toisten ihmisten yksityisyyttä ja kunniaa loukata. Tämä tiedostetaan varsin laajasti.
Vastuuseen kuuluu myös velvollisuus nostaa esille puutteita. Ei ole kansalaisten etujen mukaista, että julkisen hallinnon palveluksessa olevat työntekijät vaikenevat epäkohdista. Niistä pitää voida ja uskaltaa puhua. Muuten tuudittaudutaan valheelliseen olotilaan. Luulotellaan, että asiat ovat paremmin kuin ne todellisuudessa ovat.
Sananvapautta voidaan käyttää väärin ja julkisuuteen levittää virheellistä tietoa. Jos näin tapahtuu, se on aina oikaistavissa. Suurempi ongelma on kuitenkin se, ettei sananvapaudelle anneta tilaa.
Virkamiesten oikeus sananvapauteen on yksiselitteinen. Se on vahvistettu korkeinta oikeutta myöten. Julkistehtävissä työskentelevien kannattaa pitää tästä kiinni miellyttääpä se esimiestä ja työnantajaa tai ei.