Taidetalo KulttuuriKauppilan eteisessä seisoo lehtori Heikki Timonen hieman hämmentyneen näköisenä.
"En minä arvannut, että teitä näin paljon tulisi", hän sanoo ilahtuneena, sillä alkamassa on hänen ensimmäisen valokuvanäyttelyn avajaiset. Seinällä on 12 teosta, joista kymmenen on saanut nimekseen latinankielisen lauseen ja numeron perään: Omnia mea mecum porto 1--10.
"Voisitko kertoa meille kaikille yhteisesti, mitä tuo lause tarkoittaa", pyytää yksi avajaisvieraista.
"Kyllä, se on: kaiken minkä omistan, kannan mukanani. Lause on ollut minun elämänfilosofiani oikeastaan aina. Hetkonen, voisin samalla kertoa, kuinka tämä näyttely syntyi", Timonen sanoo ja helistää kynällä lasin pintaa.
Hän jatkaa: "Ystävät. Viime vuoden lokakuussa soitin yhdelle kaverilleni ja kyselin, että milloinkas sinä olet menossa jälleen Portugaliin? Helmikuussa, hän sanoi. Minä lähden mukaan, passaako? Passaa, kuului vastaus."
Tässä kohden lukijalle voisi tarkentaa, että lehtori Heikki Timonen on ollut kuluneen lukukauden virkavapaalla Oulun seudun ammattikorkeakoulun kulttuurialan yksiköstä. Tarkoituksena oli muun muassa kirjoittaa kirja, mutta yllättäen virattomasta ajasta kumpusi ilmoille valkokuvanäyttely. Työt alkavat siis kesän jälkeen.
"Pääsin asustelemaan sikäläiseen taiteilijaresidenssiin tuttavani ansiosta", Timonen etenee.
"Kun päivästä toiseen kävelin niitä ihania ja kauniita rantoja, huomasin, ettei se ollutkaan niin auvoinen paikka kaikille."
Jokainen päivä suolainen meri nosti Timosen tielle uusia lintuja, parin kolmen päivävauhdilla. Raadon huomasi jo 50 metrin päästä. Lokit kalusivat kuolleet parissa viikossa, mutta aina tuli uusia tilalle.
"Elämä on niin outo homma, että varjopuoli löytyy paikasta kuin paikasta. Kun otin ensimmäisen kuvan, tulin hirvittävän surulliseksi. Lintu haisi pahalta, ja minulle tuli samalla hetkellä inho, kuvotus, sääli ja suru. Vähällä oli, etten halunnut ottaa sitä ensimmäistä kuvaa ollenkaan."
"Mutta pikkuhiljaa kuvien myötä kasvoi halu näyttää niitä muillekin ja tuoda se sama tunnelma mukanani Suomeen. Tietysti valokuvasta puuttuu se loputon meren pauhu sekä mineraalien sumu ja haju", hän toteaa ja kertoo ehdottomasti halunneensa pystyttää näyttelyn nyt talvella, valkoisen lumen ja pakkasen aikana.
"Suomen kesässä nämä kuvat olisivat tuntuneet paljon pliisummilta."
Tyhjällä rannalla oli tilaa ja aikaa miettiä elämisen ja olemisen peruskysymyksiä. Siellä kiteytyi näyttelyn nimikin, Vapauden symbolit.
"Olen pikkupojasta asti ollut lintubongari ja kulkenut isän kanssa metsällä. Minulle lintu kuvastaa kaikkea eläväistä. Lintu on sympaattinen ja virkeä. Eikä se turhaan ole myöskään rauhan symboli. Kun linnun näkee tässä muodossa, niin elämän raadollisuus tulee vahvasti esille. Se vavahduttaa."
"Ja aivan kuten aallot tuovat raadot rantaan, niin myös me olemme vedestä ja merestä aikojen alussa nousseet", hän lisää.
"Samalla kun pohdin linnun vapautta ja vapauden äkillistä loppumista, en voinut välttyä pohtimasta omaa olotilaani. Tunsin siellä Portugalissa olevani vapaa kuin taivaanlintu. Olin hetkeksi päässyt irti perhevelvollisuuksista ja tunsin olevani parhaimmillani yksin."
"Mutta vapauteen kuuluu vastuu. Kotiin tultuani tajusin, että vastuuhan on itse asiassa sama asia. Sen vain mieltää eri tavalla. Oma perhe, ystävät ja ympäristö on sitä vapautta, jonka minä olen saanut ja josta nautin", Heikki Timonen lausuu lopuksi, ja hieman liikuttuu.
"Siksipä nostakaamme malja elämälle ja linnuille!"
Heikki Timosen Vapauden symbolit
-valokuvanäyttely Iin:n Kulttuuri-
Kauppilassa 28. maaliskuuta asti.