Maailmankirjat ovat sekaisin. Joulukuussa golfataan, vesisateissa suomalainen kumisaapasteollisuus on henkitoreissaan, mutta kotimaisten huopikkaiden kysyntä vain kasvaa.
Huopaliike Lahtinen Ay:n johdosta juuri syrjään jättäytynyt, valmistusta avustamaan siirtynyt Eero Lahtinen sanoo, että ilmoilla ei ole mitään tekemistä huopaverstaan tuotteiden kysynnän kanssa.
Uusi huopabuumi meillä ja maailmalla on kestänyt nyt kymmenisen vuotta, ja siihen vastauksena Jämsän Partalan kylässä sijaitsevasta verstaasta kuuluu jatkuva lotina ja louskutus, mäiske ja pauke, kun lampaanvillaa vanutetaan tuotteiksi. Sitä kuulua huopatehtaan hiljaisuutta ei ole edes kesähelteillä.
Lahtisen huopaliike on vanhin ja viimeinen Suomessa, joka tekee nostalgiset tunteet nostattavia pitkävartisia huopikkaita.
"Nyt myös arvostetaan perinteistä käsityötä. Nuoret haluavat huopatossut matkaan maalle ja hiihtokeskuksiin. Omille lapsillekin halutaan samanlaiset, mitkä itsellä oli päiväkoti-ikäisenä."
Joka talvi ne pakkaset kuitenkin tulevat, edes vähäksi aikaa.
Lämmin ja tunteikas
ekobrändi sytyttää
Huopikkaan brändi on lämmin tunne ja ekologisuus, jolla on sijansa hienoissakin liikkeissä. "Suurin osa myydään jo kehä kolmosen sisäpuolelle", Eero Lahtinen kertoo. Kotimaiset huopatossut löytää varmemmin Helsingin Esplanadilta ja Oulun Stockmannilta kuin syrjäkylän torimyyjältä.
Venäläisille tossuille Eero Lahtinen tuhahtaa, vaikka korjaa heti perään: "Tulee sieltä ihan hyviäkin." Veli venäläisen tossujen vika tahtoo olla se, että tekijällä on ollut vain niitä vasemman jalan lestejä.
Verstaskierroksella Eero Lahtinen lämpiää silmin nähden syylinkihyllyn ääressä. "Aivan verraton, tämähän keksittiin heti kumisaappaan perään. Nuoret puhuvat saappaan irtohuopavuoresta, mutta vanhemmat tuntevat syylingin." Se oli aikoinaan huipputuote. 1930-luvullaan niitä valmistettiin jopa 2 500 paria kuussa.
Nykyisin tehdään kuitenkin paljon enemmän muuta huovutusta: aamutossuja, saunahattuja, istuin- ja pannualustoja, asusteita, koriste-esineitä sekä materiaalia käsityöläisille. "Alkaa olla jo liikaakin näitä tuotteita", Eero Lahtinen huokaisee.
Käsityöllä ei yllä
kultakaivokseen
"Nyt menee hyvin, mutta ei tämä mikään kultakaivos ole. Huovutuksessa on niin paljon käsityötä, että kate ei millään voi nousta kovin suureksi", Lahtinen sanoo.
Verstaalla töissä on kymmenen työntekijää oman väen lisäksi.
Uudesta noususta nauttivat viimeiset jäljellä olevat sissit. Lahtisten naapurissa melkein näköetäisyydellä sijaitsee lähes yhtä vanha Alhon huopatehdas. Vanhimman perusti 1921 Eero Lahtisen isä Alex Lahtinen. Myös vuonna 1927 perustetun Alhon tehtaan johdossa ovat suvun jälkeläiset.
Lahtisten yrityksen johto siirtyi tänä syksynä lapsille Riitta Koskiselle ja Jukka Lahtiselle. Nuorempi polvi kehittää prosessia ja uusia tuotteita, sekä aikoo rakentaa uudet tilat. Eero Lahtinen on siitä hyvillään mutta toivoo myös malttia.
"Niin monen huopaverstaan lopettamisen olen ehtinyt nähdä", hän sanoo.
Kun aika ajoi huopikkaiden ohi, yksi toisensa jälkeen Suomen kymmenistä huopaverstaista joutui lopettamaan. Eero Lahtinen kiersi näitä ja osti talteen hyväkuntoisia koneita. Niillä on nyt arvoa, kun monen koneen valmistuskin on jo loppunut.
"Niitä on varastoissa ja tarkoitus on ottaa ne käyttöön, kun laajennetaan tiloja", hän kertoo. Vanhat masiinat pääsevät pihapiiriin tulevaan museoon. Siellä tullaan esittelemään Partalan kylän huovutuksen historiaa.