Suomen villisikakanta on edelleen harva, nykyisin vain alle sata. Enimmillään, muutama vuosi sitten, villinä elävä kanta oli jo nelisensataa. Satunnaisia kulkijoita, lähinnä karjuja, on tavattu aina Oulun eteläpuolella Rantsilassa saakka. "Suomalaisten" villisikojen varsinainen elinalue löytyy etelästä, lounaisesta Suomesta aina itärajalle saakka. Paikoin niitä pääsee karkuun myös villisikatiloilta, joita maassa on nelisenkymmentä.
Riistantutkija Aslak Ermala arvioi, että villisikapahnueiden eli emakon ja porsaiden selviäminen yli talven Suomessa ei ole onnistunut ravinnon puutteessa. Kovana pakkastalvena ravintoa pahnueille on löytynyt lähinnä vain peurojen ruokintapaikoilta. Kaatopaikkakulttuuri on muuttunut, eikä ruokaa possuille niiltä enää entiseen malliin saa. Pedot, lähinnä susi, on niin ikään verottanut pahnueita.
Villisian siirtyminen Suomeen ensin Ruotsista ja nykyisin Karjalan tasavallasta ei ole ollut voittokulkua. Etelä-Ruotsissa tilanne on toinen. Skånessahan villisiat hävitettiin tuhoeläiminä ensimmäisen kerran ennen viime vuosisadan puoliväliä. Villisikatarhoista karanneista eläimistä muodostui kuitenkin jo 1970-luvulla uusi populaatio. Nyt villisikoja on eteläisessä Ruotsissa Tukholmasta etelään jopa 20 000-30 000 yksilöä.
Villisikasaalis vaatimaton
Ruotsin teillä kirjataan vuosittain noin 700 villisikakolaria. Suomessa villisikoja on jäänyt auton alle jokunen. Metsästystilastoissa suhde on suunnilleen sama. Ruotsissa sikäläinen metsästäjäin keskusjärjestö on arvioinut vuotuisen villisikasaaliin määräksi 3 000-4 000 yksilöä.
Suomessa villisikoja ammutaan Metsästäjäin keskusjärjestön apulaistoiminnanjohtajan Jari Piggin mukaan vuodessa 5-30 yksilöä. Riistantutkimuksen saaliskysely viidelletuhannelle metsästäjälle antaa vuodessa tulokseksi 1-3 villisikaa.
Pääosa suomalaisista villisioista ammutaan syksyllä kyttäämällä perunapelloilta, joilla siat ovat hotkineet ruokaa kyntämällä pellon vakoja. Joitain villisikoja ammutaan myös hirvijahtien aikaan. Muuten ajometsästystä Suomessa ei juuri harrasteta. Suurimmat villisikakarjut painavat 200-250 kiloa ja emakot sata kiloa vähemmän.
Villisian metsästysaika alkaa kesäkuussa ja päättyy helmikuun lopussa. Porsaiden kanssa liikkuva emakko on aina rauhoitettu. Asevaatimus villisian metsästykseen on sama kuin valkohäntäpeuralle eli kuuden gramman luodin osumaenergia sadan metrin päässä vähintään 2 000 joulea ja pari grammaa painavammalla luodilla 1 700 joulea.
Villisika tuli Virosta kaakon kautta Suomeen nelisenkymmentä vuotta sitten. - Jos laji pääsisi runsastumaan täällä tuhansiin yksilöihin, olisivat sen maataloudelle aiheuttamat tuhot verrattuna hirvivahinkoihin paikallisesti moninkertaiset, huomauttaa apulaistoiminnanjohtaja Jari Pigg.
Lähteet: Johan Truve TT elokuussa 2004, haastattelut 30.1.2006 Aslak Ermala RKTL ja Jari Pigg MKJ