Malmösta maailmalle ponnistanut The Cardigans on lähes viisitoistavuotisen uransa aikana myynyt miljoonia levyjä. Viimeisimmällä Super Extra Gravity -levyllä yhtye uudisti jälleen ilmaisuaan.
"Matkaamme musiikkia tehdessämme tiettyyn suuntaan, mutta yleensä käy niin, että lennämme roppakaupalla ohi määränpäästä", tiivistävät rumpali Bengt Lagerberg ja basisti Magnus Sveningsson yhteen ääneen.
Gran Turismon (1998) koneilla rakennetut koleat äänimatot ovat väistyneet pehmeän bändisoundin tieltä ja yhtyeen musiikillisen maestron Peter Svenssonin koukukkaat kitarariffit ovat nousseet aikaisempaa vahvempaan rooliin.
"Peter on kitarafriikki, joka rakentaa riffit ja biisin idean sen mukaan, millaisia kitaroita hän käyttää", Sveningsson valaisee.
Kun angloamerikkalainen ja pohjoismainen popkulttuuri suoltavat yhtyeitä, jotka ovat laskelmoidun tarkkoja kopioita 70- ja 80-lukujen popyhtyeistä, ja välillä jopa toisistaan, murtautuu The Cardigans markkinoille suriseviin ja säriseviin kitaravalleihin sonnustautuneena.
Sveningsson kertoo, että vaikka yhtye tallentaakin musiikkinsa digitaalisesti, suurin osa soitetaan vanhoilla vintage-laitteilla. "Koetimme saada aikaan mitä ihmeellisimpiä soundeja, ja onnistuimme luomaan jopa rumaa ja rupista äänimaailmaa", Sveningsson kehuu.
Lagerberg kertoo, että The Cardigans oli todella lähellä hajota siinä vaiheessa, kun se 1999 päätti Gran Turismon promokiertueen. "Olimme tehneet neljä pitkäsoittoa putkeen, ja kiertäneet maailmaa yhtäjaksoisesti yli vuoden kysymättä itseltämme kertaakaan, onko The Cardigans oikeasti se juttu, jota elämältä odotamme", rumpali muistelee.
Long Gone Before Daylight -levyn (2003) tekeminen oli raskas, mutta antoisa kokemus, joka hitsasi yhtyeen jälleen kasaan. "Oli todella iso työ saada bändi uudestaan kokoon, ja kun bändistä voi kuitenkin jollain tapaa puhua avioliittona, oli levyn työstäminen kuin terapiasessio avioliittoneuvojan kanssa", Sveningsson muistelee.
The Cardigans Qstockin päälavalla huomenna lauantaina kello 23.00 Oulun Kuusisaaressa.