Professori Unto Paananen on kotonaan Tuirassa laukut pakattuina ja valmiina lähtemään lentokentälle, kohti Roomaa.
Suomesta tämänpäiväisiin Villa Lanten 50-vuotisjuhliin matkusti noin 150 henkeä, muiden muassa puhemies Paavo Lipponen ja opetusministeri Tuula Haatainen. Mukana on säätiön hallituksen jäseniä, entisiä johtajia, sponsoreita sekä isntituutin ystäviä. Paanasen tietojen mukaan myös pääjohtaja Jorma Ollila on tulossa Roomaan.
Suomalaisten
suunta Italiassa
Paanasen oman elämän polku on leikannut kolmeen eri otteeseen Suomen Rooman-instituuttia. Hän työskenteli siellä aluksi 1958, uudelleen vuoden verran 1965 sekä kolmen ja puolen vuoden jakson 1986-89 instituutin johtajana.
Ensimmäisellä kerrallaan Unto Paananen vietti Villa Lantessa kolme kuukautta tieteellisellä kurssilla, jota instituutin johtaja vetää. Sille otetaan 5-10 opiskelijaa hakumenettelyllä. Opiskelijat valitaan tietyille antiikin aloille suuntautuneista; kielten historiaa, arkeologiaa, taidehistoriaa, historiaa.
"Tästä alkoi se Rooman innostukseni", Paananen kertoo. "Kyllä se sellaista pioneerityötä oli. Tämä oli järjestyksessä toinen kurssi. Siinä haettiin niitä työtapoja ja linjoja. Minkälaista tutkimusta olisi järkevää tehdä."
Suomalaiset olivat olleet vasta neljä vuotta klassisella maaperällä. Halu osallistua kansainvälisiin tutkimuksiin oli kova, mutta resurssit niukat. Valintoja täytyi tehdä ja niin päädyttiin piirtokirjoitusten tutkimiseen, "köyhän miehen arkeologiaan." Rooman museoissa oli Paanasen mukaan kuitenkin paljon julkaisematonta materiaalia.
"Italian valtio asetti osan suomalaistutkijoiden käyttöön, jotta niitä saataisiin julkistettua."
Suomalaisten tutkimuskohde on säilynyt samana, mutta kenttä on laajentunut historiaan ja taidehistoriaan. Viime vuosina on tehty jopa kaivauksia. Margareta Steinby pääsi 1970-luvun lopulla Forum Romanumille tutkimaan Juturnan lähdettä, lähdenymfiä ja löysi uusia tutkimustuloksia. Steinbyn ura edistyi niin paljon, että sittemmin hänet nimitettiin Oxfordin yliopiston arkeologian professoriksi.
Villa Lanten
kautta Ouluun
Toistamiseen Unto Paananen oli 1965 kokonaisen vuoden Villa Lantessa ensimmäisenä Jenny ja Antti Wihurin säätiön stipendiaattina valmistelemassa väitöskirjaansa.
"Se käytäntö jatkuu edelleen," Paananen kertoo. "Siihen oli sisällytetty osittain assistentin tehtäviä talossa. Assistenttia ei silloin vielä ollut. Virka tuli vasta muutama vuosi myöhemmin."
Paananen oli juuri (1963) saanut Kuopion klassillisen lyseon latinan ja kreikan kielen vanhemman lehtorin viran. Hän sai Kuopiosta vuoden virkavapaata väitöskirjansa tekemiseen. Kun hän palasi vuoden lopulla, hän ehti hoitaa virkaansa puoli vuotta. Oulun yliopistoon perustettiin tuolloin ensimmäinen latinan kielen lehtoraatti filosofisen tiedekunnan puolelle, sillä humanistista tiedekuntaa ei silloin vielä ollut.
"Lähdin katsomaan Ouluun ja sille tielle jäin", Paananen myhäilee. "Minun aloitteestani se laajeni pari vuotta myöhemmin arvosanaopetukseksi. 1990-luvun alkupuolella se muutettiin antiikin kielten ja kulttuurin lehtorin viraksi."
Hän hoiti virkaa 31 vuotta, kunnes jäi eläkkeelle 1997. Pari vuotta myöhemmin hänelle myönnettiin yliopiston aloitteesta professorin arvo elämäntyöstä. Paananen korostaa Villa Lanten merkitystä vuonna 1971 valmistuneelle väitöskirjalleen.
"Se oli hyvä matka. Ilman sitä en olisi saanut väitöskirjatyötä liikkeelle. Oppikoulun opettajan työ on vaativaa. Se oli hyvin ratkaiseva", Paananen tähdentää. "Se oli syynä siihen, että hakeuduin Ouluun. Ajattelin, että tutkimustyölle jää enemmän aikaa. Kituutin sitä (väitöskirjaa) vapaa-aikoina ja kesälläkin."
Vuosi oli ratkaiseva myös Paanasen viiniharrastukselle. Systemaattisemmin tuolloin alkanut harrastus johti amanuenssina Paanasen johtajakaudella toimineen, viineistä myös kiinnostuneen Simo Örman kanssa ensimmäiseen kokonaisvaltaiseen kirjaan Italian viineistä (1992). Viime syksynä Paanaselta ilmestyi jo toinen kirja maan viineistä.
Roomassa uitava tiedemaailmaan
Villa Lanten johtajan työ on Paanasen mukaan kolmella jalalla seisomista; on oltava tieteellinen johtaja, hallintojohtaja sekä PR-mies. Tieteellinen työ on ensisijaista, mutta "nämä kaksi muuta syövät koko ajan siltä tilaa."
"Ennen kaikkea Roomassa pitää uida siihen tiedemaailmaan ja ottaa yhteyttä viranomaisiin", Paananen määrittelee. "Roomassa on tärkeää, että tuntee ihmisen itsensä. He haluavat nähdä sen ihmisen, joka asioita hoitaa."
"Koko ajan täytyy miettiä, mihinkä pippaloihin menee, mille kutsuille ja mitkä kutsut taas pannaan roskakoriin."
Yhteydenpito ei rajoitu italialaisiin. Roomassa peräti 21 maalla on oma instituuttinsa. Paanasen mukaan tämä kansainvälinen ja aktiivinen tutkijayhteisö on upea juttu kontaktien kannalta. Kun jollekin tulee luennoitsija, kutsut lähetetään heti muillekin kollegoille.
"Kukaan johtajista ei ole pystynyt tekemään omaa projektiaan loppuun asti", Paananen sanoo. "Päätin heti, että leikkaan siitä kakusta sellaisen siivun, jonka pystyn hoitamaan."
Laitoksen johtaja kerää projektia varten tutkimusryhmän ja hän pystyy kolmanneksi vuodeksi keräämään haluamansa ihmiset tiimiin. Työskentely on Paanasen mukaan innostavaa ja hän on tyytyväinen omaan panokseensa; antiikin Rooman tasavallan ajan lainsäädäntötyötä käsittelevä tutkimus julkaistiin kolme vuotta pestin jälkeen.
Villa Lanten merkitys on Unto Paanasen mukaan, että se antaa mahdollisuuden tutkimustyöhön, antiikin tutkimukseen kansainvälisessä tutkijayhteisössä, klassisella maaperällä ja hyvin kansainvälisessä ilmapiirissä.
"Kyllä Villa Lantella on myös kulttuurihistoriallista roolia. Siellä tehdään eri tavoin tunnetuksi suomalaista kulttuuria järjestämällä konsertteja ja näyttelyitä", Paananen sanoo, vaikka muistuttaakin, että instituutti on sinällään tiedeinstituutti; kulttuurityö on vapaaehtoista.
"Ollaan kuitenkin Roomassa, upealla paikalla, kannattaa käyttää näitä hyödyksi."