Kansliapäällikön nimillä ei keskivertokansalaisen kannalta ole suurtakaan väliä, ei siitä huolimatta, että kysymyksessä ovat ministeriöiden korkeimmat virkamiehet. Myös valintoihin liittyvä poliittinen kiihko on laantunut takavuosista.
Päällä oleva kiista sisäministeriön kansliapäälliköstä onkin kuin leyhähdys menneestä. Erona noihin aikoihin on se, että kun aikoinaan paini käytiin puolueiden kesken, tällä kertaa osapuolina ovat hallitus ja presidentti. Hallitus esittää paikalle EU:n rajaturvallisuusviraston pääjohtajaa Ilkka Laitista kun taas presidentti kannattaa määräaikaiseen virkaan sen nykyistä haltijaa Ritva Viljasta. Nimitys on esillä tänään presidentin esittelyssä.
Kun ja jos Halonen pitää päänsä, sen perustelut toivottavasti kuullaan tänään. Kumpaakin osapuolta voi moittia puoluepolitikoinnista: porvarihallitusta siitä, että se aikoo pudottaa demarin ja demaritaustaista Halosta siitä, että hän haluaa estää aikeen. Ehkä Halosta myös kiusaa se, että mies on syrjäyttämässä naista.
Jos Halonen päättää simpauttaa hallitusta ja nimittää Viljasen, hänellä on siihen täydet valtaoikeudet. Noita oikeuksia presidentti käytti näyttävästi parikin kertaa virkakautensa alussa, kun hän ensiksi vuonna 2000 nimitti Suomen Pankin johtokuntaan Sinikka Salon ohi pankkivaltuuston ehdokkaiden ja seuraava vuonna samalla tavoin Pentti Hakkaraisen.
Toinen juttu on, ovatko kyseisenlaiset virkamiesvalinnat ratkaisuja, joita presidentin ylipäätään kuuluisi enää tehdä. Luontevimmin ne olisivat hallituksen toimialaa. Jos valinnoissa sopivat ohittavat pätevät, kiistat on mahdollista ratkaista oikeudessakin. Ohjenuoraksi riittää nyt, että virkaan on valittava pätevin ehdokas.