Muumilaaksossa tanssitaan ja juhlitaan paljon. Aina jossain vaiheessa hahmot kokoontuvat yhteen, ja juhlasta tulee iloinen rituaali. Tanssilla on muumikirjojen juhlissa erityinen merkitys, väittää lastenkirjallisuuden tutkija Sirke Happonen (s. 1971 Karttulassa).
"Tanssin avulla Tove Jansson ilmentää ilon tunnetta, yhdessäoloa ja tilanteen erityisarvoa. Mutta myös uhmaa, eskapismia (todellisuuspakoa) ja vapauden tai vapautumisen tunnetta."
Tanssillisuutta ilmaisee myös Janssonin tussiviiva.
Happonen on tutkinut muumiteosten sanaa, kuvaa ja liikettä väitöskirjassaan Vilijonkka ikkunassa (WSOY 2007). Liike ilmenee Janssonilla monella tavalla: sekvenssimäisessä tarinan kuljetuksessa, kuvatilan vasemman ja oikean puolen välisissä käytänteissä, henkilöhahmojen kuvauksessa sekä kuvan ja tekstin suhteessa.
Happosen tarkka ja monisyinen analyysi avaa silmät Jansson muumikirjojen liikkeelle. Samalla teosten sisältö saa uusia ulottuvuuksia.
"Vilijonkat tanssivat eroon vääränlaisista velvollisuuksista juhannusniityllä ja mattoja pestessään. Niiskuneidin tanssi toimii koruesineiden tavoin feminiinisyyden attribuuttina. Mieltymys tanssiin asettuu samalle viivalle kauneudesta nauttimisen ja kauniina olon kanssa. Näin se on myös turhuutta, jota kaikki eivät ymmärrä", Happonen kiteyttää.
Myrsky muuttaa elämän
Miten elehtii ja liikkuu Vilijonkka, kun häntä katsoo tanssivana olentona? Sirke Happonen pohtii sekä liikkeen että pysähdyksen vaikutelmia.
Vilijonkan kohdalla hän ottaa avukseen modernin tanssin pioneerin Martha Grahamin ja tanssiteoreetikon Rudolf Labanin, jonka mukaan liikkumattomassakin kehossa näkyvät menneen jäljet ja tulevan odotus. Grahamilta tukija lainaa vastaparin koonto (contraction) ja ojentautuminen tai avautuminen (release).
Tiiviin tarkastelun kohteena on novelli Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin (1962).
Happosen tulkinnassa Vilijonkan myrskyä kohtaan tuntema pelko kääntyy ekstaasiksi. Myrskyä vastaan ojentautunut Vilijonkka tuntuu jopa toivovan hävitystä ja muutosta.
"Teksti painottaa ´kauniin´ esineistön hävitystä kuin vanhan Vilijonkan näkökulmasta ja kuva uudelleensyntyvän Vilijonkan yhtäkkistä elinvoimaa. Kun teksti kertoo hemulipatsaan syöksymisestä maahan ja sen rikkoutumisesta, kuvassa patsaan liikesuunta on selvästi ja hilpeästi ylös", Sirke Happonen tulkitsee.
Vilijonkan oikealla puolella oleva hemulipatsas saa alter egon aseman: sen asento kaiu´ttaa Happosen mukaan Vilijonkan asentoa, mutta näyttää omistajaansa verrattuna selvästi riemastuneelta. "Patsaan lennähtäminen ikään kuin hyppyyn ennakoi Vilijonkan voimistuvaa vapaudenhurmaa."
Tove Jansson itsekin tanssi innokkaasti. Modernin tanssin ja klassisen baletin lisäksi häntä kiehtoivat Anthony Quinnin surua ilmaiseva tanssi elokuvassa Zorbas, jazzhautajaiset New Orleansissa ja iloiset irlantilaiset kansantanssit.
Esteettinen kokonaisuus
Tutkimuksessa korostuu, kuinka tarkasti ja perusteellisesti Jansson suunnitteli kirjansa yhtenäisiksi teoksiksi. Taitto ja typografia luovat muumeihin lukemisen ja katsomisen rytmiä.
"Jansson korostaa kirjan kokonaisilmettä ja ajattelee aukeamalähtöisesti. Muumikirjat ovat läpeensä esteettisesti mietittyjä kokonaisuuksia."