Emeritusarkkipiispa John Vikström on pahoillaan perinteisten kutsumusammattien edellytysten rapistumisesta. Hänen mukaansa kutsumusammattia ja sen toteutusta tukeva yhteisöllisyys on heikentynyt.
- Tämä ei välttämättä merkitse sitä, että kutsumusajatus pitäisi heittää yli laidan, mutta meidän pitää katsoa, miten sitä olisi toteutettava tässä uudessa tilanteessa, Vikström pohti.
Vikström sanoi, että hoitoalan ammatteihin ryhtyneet ovat perinteiseen käsityksen mukaan halunneet palvella itseään suurempaa yhteisöä ja ajatella myös lähimmäisiään eikä itseään. Kutsumustietoisuus on tehnyt heistä työhönsä sitoutuneita.
Sitoutuneisuus on kuitenkin Vikströmin mielestä osoittautunut nykyaikana usein melko vaikeaksi. Syitä ovat muun muassa kiinteiden yhteisöjen puute ihmisen elämästä ja elämän muuttuminen ensisijaisesti yksilölliseksi projektiksi.