Ella Nikkilä tanssii ja voimistelee yhdessä Vinski-hevosen kanssa. Hevosen korvaavat pukkitreenit valmentavat selässä pysymiseen.
Seitsemän vuotta sitten yläasteen aloittanut Ella Nikkilä löysi koulun seinältä mielenkiintoisen ilmoituksen. Nyt seitsemän vuotta myöhemmin ilmoituksen laatija voi onnitella itseään: paperilappunen houkutteli Nikkilän Äimäraution raviradalle.
Ennen mainoslauseiden houkutusta Nikkilä oli harrastanut ratsastusta jo viisi vuotta, joten paikkana Äimäraution seutu oli täysin tuttu. Myös hevosten selässä istuminen oli arkipäiväistä puuhaa.
Tällä kertaa Nikkilä päätti tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa.Hän halusi hypätä hevosen selkään seisomaan. Vikellysharrastus sai alkunsa.
Aivan ensimmäisellä harjoituskerralla uutta tulokasta ei eläimen selkään päästetty. Nikkilä harjoitteli helppoja liikkeitä ensin maassa, sitten peltipukilla ja myöhemmin hevosella.
– Sain mennä hevosen päälle hyvin nopeasti. Olihan se melko jännittävää, kun touhu ei ollut enää pelkkää istumista. Ensimmäinen kerta vaati aika paljon rohkeutta, Nikkilä, nyt 19, kertoo.
Tavallisen tallaajan ei tarvitse hävetä, mikäli vikellyksestä ei ole koskaan kuullutkaan. Lajin salat ovat osittain hämärän peitossa jopa hevospiireissä.
Vikellys on yhdistelmä voimistelua ja tanssia. Kaikki liikkeet tehdään liikkuvan hevosen selässä. Ensin temppuja harjoitellaan maassa ja peltipukilla, minkä jälkeen siirrytään hitaasti etenevän hevosen selkään. Kun itseluottamus karttuu ja liikkeet ovat varmoja, vauhti kasvaa ravista laukkaan asti.
Ilman lämmittelyjä pukin tai hevosen selkään ei voi hypätä, muuten vikellysura saattaa pysähtyä yhteen kivuliaaseen kokeilukertaan. Kipua voi aiheutua myös hevosen selästä putoamisesta.
Nikkilän taipaleelle on mahtunut useita putoamisia, mutta ne eivät ole vaikuttaneet hänen rauhallisuuteensa. Hevosista on kokemusta yhteensä jo 12 vuoden ajalta, joten turha hätiköiminen ei kuulu oululaisen tapoihin.
– Olen pudonnut muutaman kerran vähän pahemmin, mutta koskaan ei ole käynyt mitään vakavaa. Ensimmäisen kaatumiskerran jälkeen hevosen päällä seisominen oli hetken aikaa hankalaa, mutta pääsin siitä yli, Nikkilä sanoo.
Vikellyksessä kilpaillaan yksilönä, parina ja joukkueena. Nikkilälle kaikki kilpailumuodot ovat tuttuja, mutta hiljattain hän siirtyi vikeltämään yksin.
– Kun olen yksin, minun ei tarvitse ottaa paineita muusta joukkueesta. Jos mokaan joukkuekisassa, aiheutan muille harmia. Nyt sitä ongelmaa ei ole.
Kilpailukausi kestää toukokuun alusta syyskuuhun asti. Kisoja kertyy kesän aikana maksimissaan neljä kappaletta.
Nikkilä suunnittelee kilpailuohjelmat yhdessä valmentajansa kanssa. Yksilöillä koreografia on minuutin mittainen.
– Ohjelmaa suunniteltaessa minuutti tuntuu lyhyeltä ajalta, koska siihen pitää saada mahtumaan mahdollisimman paljon liikkeitä. Kun kaikki on hiottuna kuntoon, aika tuntuu taas pitkältä.
Nikkilä kilpailee senioreiden B-luokassa. Tulevaisuudessa nuoren vikeltäjän tavoitteena on nousta A-luokkaan.
– Olisi kiva päästä kilpailemaan kansainvälisesti edes Pohjoismaihin. Toistaiseksi olen kisaillut kotimaassa. Oulusta on vain hieman hankala lähteä kilpailuihin, kun ne kaikki ovat etelässä.
Kuluva kesä on ollut Äimän Vikeltäjille harvinaisen haasteellinen. Normaalisti vikeltäjät ovat käyttäneet kahta ratsastuskoulun hevosta, mutta tänä kesänä hevosista on ollut pulaa.
Hevosten puutetta on kompensoitu muun muassa akrobatiatreeneillä.
– Joskus olemme myös käyttäneet ja etsineet yksityisiä hevosia. Olisi ihanteellista, jos voisimme harjoitella eläinten kanssa kahdesti viikossa. Joillakin etelän seuroilla on oma hevonen, mutta se ei ole mitään halpaa hommaa, Äimän Vikeltäjien valmentaja Iisa Saarela kertoo.
Äimäraution raviradan kupeessa järjestettävissä harjoituksissa käy aktiivisesti noin 20 nuorta harrastajaa.
– Nyt kesällä täällä on käynyt muutama uusi kokeilija. Usein he käyvät yhden kerran ja lähtevät sitten pois. Yhtään poikaharrastajaa meillä ei valitettavasti ole.
Mikäli vikellystä haluaa harrastaa kilpailumielessä, lajiin pitää panostaa enemmän. Harrastusmielessä homma ei ole niin vakavaa.
– Tärkeintä on, että tulee toimeen eläinten kanssa. Tämä touhu vaatii myös itseluottamusta ja uskallusta yrittää. Hyvä kropanhallinta on eduksi.
Saarelan toiveissa on, että seura saisi haalittua riveihinsä lisää harrastajia. Kiinnostusta lajia kohtaan on, sillä aikuisiltakin on tullut kyselyitä heille suunnatusta ryhmästä. Valmentajien määrä on riittävä mahdollisen kasvun varalle.
– Koulutan parhaillaan täysi-ikäisistä suojateistani uusia valmentajia. Siinä porukassa on mukana neljä tyttöä, joista kaksi vetää jo nyt yhtä ryhmää.
Ella Nikkilä
Syntynyt Kemissä 21. syyskuuta 1998. Muutti nelivuotiaana Ouluun.
Edustaa Äimän Vikeltäjiä.
Harjoittelee ja kisaa Vinski-nimisen hevosen kanssa. Kilpailee senioreiden B-luokassa.
Perheeseen kuuluvat isä, äiti, äitipuoli, kolme pikkusiskoa, iso- ja pikkuveli.
Vapaa-ajallaan lukee kirjoja ja käy lenkillä.
Lempiruokana spagetti ja jauhelihakastike.