Virallinen kuoleman toteaminen voi päivystysjärjestelyjen vuoksi kestää Suomessa jopa muutaman päivän. Niin ei voi olla. Suomi on sivistysvaltio, minkä täytyy näkyä myös kuoleman käsittelyssä.
Virallinen kuoleman toteaminen voi Suomessa nykyään kestää jopa muutaman päivän. Kaleva kertoi eilen, miten pohjoissuomalaisessa vanhainkodissa menehtyneen vanhuksen kuolleeksi toteamista jouduttiin odottamaan perjantaista maanantaihin saakka. Päivystävä lääkäri ei päässyt viikonlopun aikana paikalle.
Tapaus ei valitettavasti ole ainoa lajissaan. Syy on siinä, että nykyisen ohjeistuksen vallitessa pitää todeta kuolleeksi viimeistään seuraavana arkipäivänä. Pahimmillaan viivästys voi ohjeiden mukaisesti toimien viikonloppuna olla parin päivän mittainen.
Se on ehdottomasti liikaa. Pelkästään juridisesti kuoleman virallisella toteamisella voi olla merkitystä. Pankkitili jää käytettäväksi. Kuoleman syyn selvittämisen jälkeen voidaan tieto levittää heti tarvittaviin rekistereihin, mikä on tärkeää pelkästään mahdollisten väärinkäytösten ehkäisemiseksi.
Toinen seikka on puhtaasti inhimillinen. Läheisensä menettäneiden ei saa antaa joutua odottamaan päivätolkulla lääkärin lausuntoa. Vaikka virallinen kuolleeksi toteaminen on vain ja ainoastaan lääkärin asia, toimivan järjestelmän luomisen ei näissä asioissa pitäisi olla ylivoimaista.
Kuolleeksi toteamisen viivästyminen on ongelma, joka kohdistuu lähinnä iäkkäisiin vainajiin, jotka ovat joko laitoshoidossa tai ovat koettaneet selvitä omillaan omassa asunnossaan mahdollisimman pitkään.
Paljon on kirjoitettu siitä, miten henkilöstöpulan takia vanhusten ulkoiluttaminen tai heidän hygieniastaan huolehtiminen on kärsinyt hoitolaitoksissa. Uutta ei ole sekään, että yksinelänyt saattaa lojua asunnossaan kuukausitolkulla kuolleena kenenkään kaipaamatta.
Syrjäytyminen ja laiminlyönnit ovat toki jotakin aivan muuta kuin työvuoro- ja päivystysjärjestelyjen aiheuttamat viiveet. Kuitenkin ne kuvastelevat samaa asiaa, vain eri suunnista. Kyse on siitä, jotkut asiat koetaan tärkeiksi ja hoidetaan kuntoon vaikka suurta vaivaa nähden, toisia ei hoideta.
Tapauksien, jossa kuoleman toteaminen on viivästynyt parilla päivällä, määrä ei todennäköisesti ole kovin suuri. Eikä niissäkään harvoissa tapauksissa ilmeisestikään voi syyttää ketään ohjeiden rikkomisista tai laiminlyönneistä. Kyse onkin aivan muusta kuin lukumäärällä mitaten merkittävästä ilmiöstä. Viivästymiset kertovat jälleen uudesta suomalaisen yhteiskunnan nurkasta, jonka perusta alkaa murentua.
Päivittäin lehtien palstoilta voi lukea uutisia terveydenhuollon pullonkauloista. Kaleva kertoi keskiviikkona kiireistä Tuiran terveysasemalla, jonne Oulun terveysasemien lääkäri- ja terveyspalvelut on keskitetty 7. elokuuta saakka. Kuvaavaa on, etteivät asiakkaat juurikaan moittineet palveluja sinänsä, ainoastaan saatavuutta ja saavutettavuutta.
On jollakin tavalla lohdutonta huomata, että hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ovat hätää kärsimässä alkaen päiväkodeista ja peruskouluista terveydenhuoltoon - ja nyt siis myös vainajan asianmukainen ja kunnioittava käsittely osoittaa murenemisen merkkejä.
Perimmäisten asioiden kanssa ei pidä sallia lipsahduksia, ei millään syyllä eikä verukkeella.