Lukijalta
Mielipide

Viittomakieli on vähemmistökieli

Suomessa on tänä keväänä keskusteltu runsaasti sisäkorvaistutetta käyttävien lasten eli SI-lasten kieli-identiteetistä ja mahdollisuuksista viittomakielen oppimiseen.

Suomessa on tänä keväänä keskusteltu runsaasti sisäkorvaistutetta käyttävien lasten eli SI-lasten kieli-identiteetistä ja mahdollisuuksista viittomakielen oppimiseen.

Olen itsekin osallistunut keskusteluun (Viittomakieli ei ole pelkkä apuväline, Keskisuomalainen 7.5.2019).

Kannanottoni julkaistiin Keskisuomalaisessa samoihin aikoihin, kun perheeni sai Oulun kaupungilta tiedon, jonka mukaan meille ei myönnetä viittomakielen opetusta.

Päätöstä perusteltiin muun muassa näin: “Kommunikaatio-opetusta ja -ohjausta voidaan myöntää lähipiirille ainoastaan silloin, kun lähipiiri tarvitsee tukea ymmärtääkseen asiakkaan jokapäiväisessä elämässä käyttämää kieltä tai kommunikointikeinoa. -- Asiakas itse ei juurikaan käytä tukiviittomia, vaan hän kommunikoi puheella.”

Perheeltämme siis evättiin viittomakielen opetus, koska 3-vuotias lapsemme ei ole itsenäisesti oppinut kyseistä kieltä.

Lapsemme syntyi kuurona kuulevaan perheeseen ja sai sisäkorvaistutteet leikkauksella yksivuotiaana.

Istutteiden ja puheterapian avulla lapsemme suullinen kielitaito on lähtenyt kehittymään hyvin. Olen tästä iloinen myös ammattini puolesta.

Suullinen kielitaito ei kuitenkaan saisi estää SI-lapsen oikeutta viittomakielen oppimiseen. Sisäkorvaistutteet ovat kuulon apuvälineitä, joita ilman lapsemme ei kuule mitään. Laitteet voivat kadota, hajota tai niistä voi loppua virta kesken päivän.

Lapsi voi myös kieltäytyä pitämästä laitteita vihaisena tai väsyneenä. Tämänkin vuoksi SI-lasten perheille tulee taata mahdollisuus myös viittomakielen oppimiseen.

Haluan nostaa asian esille erityisesti kielten yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Viittomakielet ovat vähemmistökieliä, joita ei aina nähdä puhuttujen kielten kanssa samanarvoisina.

Myös perheeni saamassa päätöksessä viittomakieli nähtiin lähinnä kommunikoinnin apuvälineenä. Päätöksessä mainitaan useaan otteeseen tukiviittomat, vaikka hakemukseni koski viittomakieltä.

Lisäksi päätös loppuu virkkeeseen: “Asiakas selviytyy ilman puhetta korvaavaa kommunikointikeinoa arkipäivän tilanteissa.”

Äidinkielen opettajana haluan korostaa ensinnäkin sitä, että arkipäivän tilanteista selviytymistä ei voi pitää riittävänä kielitaitona nyky-yhteiskunnassa.

Aktiiviselta yhteiskunnan jäseneltä vaaditaan huomattavasti laajempaa kielitaitoa.

Toisekseen muistutan siitä, että kaksi- tai monikielisyys tulisi nähdä rikkautena.

Perheeni saama päätös on harkitsematon ja sitä voi pitää kielipoliittisena linjauksena. Tämän vuoksi haluan tuoda päätöksen myös julkiseen tietoon.

Toivon, että Oulun kaupunki huomioisi päätöksissään SI-lasten kielelliset oikeudet paremmin.

Tiina Filppa

äidinkielen opettaja

SI-lapsen äiti, Oulu

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.