Näillä miehillä olivat lavat jäässä - ja nimet lehdessä. Kuvassa heidät on sommiteltu symmetrisesti viisikoksi: edessä laitahyökkääjät välissään keskushyökkääjä ja takana kaksi jykevää puolustajaa.
Kaikkien aikojen legendaarisin viisikko, The Great Five.
Edessä vasemmalla kameraan katsoo Sergei Makarov, luistelu- ja mailatekniikan sekä ihmeellisten harhautusten ykkösnimi. Oikealla puolella toinen laitahyökkääjä, Vladimir Krutov, näyttää enemmän tukevalta kuin jykevältä. Mutta härkämäinen hyökkääjä tiesi, missä maali on ja miten kiekko sinne ammutaan.
Makarovin ja Krutovin välissä on hintelämpi kaveri, Igor Larionov. Jääkenttien professorin syötöt osasivat tiensä pelikaverin lapaan.
Takana seisovat Aleksei Kasatonov ja Vjatseslav Fetisov. He olivat puolustajia, jotka eivät tyytyneet pelkästään puolustamaan.
Punaisissa paidoissa lukee CCCP.
Kuva on otettu Moskovassa huhtikuussa 1985 ennen kuin Neuvostoliiton punakone lähti Prahan MM-kisoihin. Kun kisat olivat kahden viikon päästä ohitse, pistepörssi oli mielenkiintoista luettavaa: koko viisikko oli seitsemän parhaan joukossa.
Voi Fetisov-parkaa; hän teki vain 3+7=10 tehopistettä ja jäi seitsemänneksi.
Ensimmäisen kerran viisikko pelasi maaottelun 29.8.1981 Edmontonissa, kun Neuvostoliitto hävisi harjoitusottelun Kanadalle 2-3. Sen jälkeen jääkiekkoileva maailma oppi tuntemaan heidät.
Kaikkiaan viisikolla on yhteensä tileillään 1377 A-maaottelua ja 567 maalia.
Ja siihen sitten päälle Moskovan ZSKA:n ottelut.
- Pelasimme vuoden 1981 syyskuusta ja lopetimme toukokuussa 1989. Viisikkomme oli jäällä 750 ottelussa! Näin vakuuttava luku hirvittää itseäkin, Larionov laskee kirjassaan Ykkösketju kapinoi.
Larionov oli viisikon nuorin. Hän tuli ZSKA:n ja maajoukkueen riviin viimeisenä. Valmentaja Viktor Tihonov epäröi, olisiko tämä hintelä nuorukainen oikea palanen ykköskenttään. Larionov osoitti valmentajan pelot turhiksi ensimmäisessä tulikokeessaan, vuoden 1981 Kanada-cupissa.
Neuvostoliitto iski finaalissa isäntämaa Kanadalle luun kurkkuun 8-1-lukemin.
- Olin jo varma siitä, että minulla oli todellinen tuki, todellinen viisikko, joka pystyy pelaamaan nykyaikaista jääkiekkoa. Ja millä tavalla, Tihonov intoili 1980-luvun haastattelussaan.
Kieltämättä Tihonov sai viisikon avulla lähes kaiken haluamansa menestyksen. Neuvostoliiton ykkösviisikko jäi jääkiekon historiaan - ei pelkästään voittojensa, vaan myös pelityylinsä ansiosta.
- Kenttämme peli. Sen tyyli. Voin sanoa sen kahdella sanalla: yhteisymmärrys, paikanvaihto. Improvisaatio oli se perusta, jolle me viisi rakensimme pelimme, Larionov kuvaili vuonna 1989.
- Meidän viisikossa ei käytetty yksityiskohtaisia taktiikkasuunnitelmia. Kyky pelata vapautuneesti, irti taktisista kaavoista oli meidän tunnusmerkkimme.
Vaikka Krutov-Larionov-Makarov ei yltänyt Valeri Harlamovin, Vladimir Petrovin ja Boris Mihailovin ketjun teholukemiin, oli tulos silti vakuuttava. Hyökkäysketju pelasi yhdessä 181 maaottelua ja hävisi niistä vain 18. Viisikkona 1980-luvun tehoryhmä ei antautunut vastustajan viisikolle kuin muutaman kerran.
Kuten aina, menestyksellä oli hintansa. Tihonovin kuri oli järkähtämätön, ja jatkuvat leiritykset nakersivat perheellisten miesten pääkoppaa.
- Tunteenne eivät minua kiinnosta. Riittää kun fysiikka on kunnossa, Tihonov melskasi Larionovin mukaan.
Larionovin sinänsä harmittomat lausunnot ottelumatkoilla oli pantu merkille. Englantia hyvin puhuva Larionov joutui jo 1980-luvun puolivälissä osittain matkusrajoitteiseksi, eikä mies aina päässyt Neuvostoliiton ulkopuolella pelattaviin turnauksiin.
Loikkauksen pelko hälveni, kun Larionov meni naimisiin, mutta kapinaliekki kyti.
Kun glasnost rohkaisi ihmisiä ja avasi neuvostolehdistöä, oli liekin aika roihuta. Lokakuussa 1989 Ogonjok-lehden sivuja 18 ja 19 luettiin silmät tapillaan.
Siinä oli Igor Larionovin avoin kirje valmentaja Viktor Tihonoville. Älykäs Larionov purki vuosien patoutumat paperille ja kirjoitti ennen kuulumatonta tekstiä.
Tähtiviisikko pysyi Larionovin takana - yhtä lukuun ottamatta. Aleksei Kasatonov halusi olla mieluummin Tihonovin puolella.
Vaikka myös Fetisov hääri kapinakenraalina viimeisen vuoden aikana, päätti ryhmä yhteisen maajoukkueuransa vuoden 1989 MM-kultaan. Kollektiivinen paine Tihonovin suuntaan oli liian kovaa, jotta valmentaja olisi voinut jättää tähtensä kisoista pois.
Nuoret kiekkofanit saavat sanoa mielipiteensä: se oli 1980-lukua, eivät nuo miehet olisi nykypelissä pärjänneet.
1990-luvun näytöt kertovat kuitenkin muuta; vanhat herrat pitivät pintansa. Larionov voitti
NHL:ssä Stanley cupin kolme kertaa ja Fetisov kahdesti. Makarov nakutteli erinomaisia teholukemia ja myös Kasatonov teki kelpo uran Pohjois-Amerikassa.
Vain Krutoville länsimainen vapaus oli liikaa.
Larionov siirtyi vuonna 1989 kolmivuotisella sopimuksella Vancouver Canucksiin. Keskushyökkääjä halusi pelata vielä muutaman vuoden NHL:ssä.
Asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan, sillä Larionov lopetti uransa vasta kauden 2003-04 jälkeen 43-vuotiaana. Hän iski vielä kesäkuussa 2002 Detroitille NHL:n kolmannen loppuottelun ratkaisumaalin.
- Mahtava tunne. Pelaat jääkiekkoa huipulla 25 vuotta ja sitten tulee tällainen maali. Tämä on kenties koko urani tärkein osuma, Larionov juhli.
Tarkemmin ajateltuna aika mielenkiintoinen lausunto.