Vaikka henkilökohtaisia kriisejä ei elämässä olisikaan viime vuosina sattunut kohdalle, yksi kriisi on varmasti ollut läsnä jokaisen elämässä. Se on talousmaailman kriisi, ja se ei näytä löytävän uutta suuntaa sitten millään.
Taloudesta on puhuttu jo viiden vuoden ajan lähinnä kriisikontekstissa. Näkemys perustuu arkihavaintoihin, mutta tukea väitteelle löytyy arkistoista ja tilastoista.
Eduskunnan suuren salin puheenvuoroissa sana finanssikriisi kuultiin ensimmäisen kerran Bjarne Kalliksen suusta maaliskuussa 2008. Kallis lausui täysistunnossa näin:
”Haluaisin todeta, että kyllä Suomikin joutuu elämään ehkä vaikeitakin aikoja lähivuosina. USA:n talous muodostaa maailmantaloudesta peräti kolmanneksen, ja USA:ssa on syvä kriisi. Se syvä kriisi loppuu vasta silloin kun USA saa vaihtotaseensa kuntoon. Se on finanssikriisi, joka ei suinkaan koske yksinomaan USA:ta.”
Kristillisdemokraattien kansanedustajan profetia oli oikeansuuntainen, vaikka Euroopan ongelmat jäivät ennustamatta. Tuolloin finanssikriisi näyttäytyi Suomessa hyvin epämääräisenä talouden häiriönä. Lehman Brothers oli vielä pystyssä ja Helsingin pörssin indeksi huiteli 10 000 pisteessä, eivätkä talousennusteetkaan näyttäneet umpisurkeilta.
Syksyllä kaikki oli toisin.
Wall Streetillä rytisi ja paukkui niin, että se tuntui Suomessa saakka. Yhtäkkiä kriisi nousi puheenaiheeksi kaikkialla ja otti paikkansa päivittäisessä taloussanastossa.
Kansanedustajien puheenvuoroja tallentavan Puheenvuorot-palvelun tilastoissa näkyy, kuinka syksyllä 2008 finanssikriisi nousi esille puheenvuorossa kuin puheenvuorossa.
Media selvitti, miksi amerikkalaisten asuntolainasotkut sotkevat yhtäkkiä maailmatalouden ja saavat suomalaisen vientiteollisuuden sukeltamaan. Esimerkiksi Kalevassa julkaistiin puolen vuoden aikana noin 350 artikkelia, joissa mainittiin sana finanssikriisi.
Valtameren takaa levittyvästä uhasta janottiin tietoa, ja suomalaiset takoivat finanssikriisiä Googleen. Hakutrendejä tilastoivan Google Trends -palvelun mukaan finanssikriisin suosio hakusanana nousi rakettimaisesti lokakuussa 2008.
Kriisipesäkkeen siirryttyä vuonna 2010 vanhalle mantereelle velka- ja eurokriisi ja korvasivat finanssikriisin niin hakutilastoissa, puheenvuoroissa kuin mediassakin.
Kolmen viime vuoden aikana kriisipuheen pääteemoja ovat olleet Etelä-Euroopan valtiot, tukipaketit ja eurovaluutta. Kriisi on ollut myös oiva keppihevonen, kun sellaiselle on ilmennyt tarvetta.
Yritysmaailmassa on nähty kriisejä sielläkin, missä niitä ei ole. Politiikassa eurokriisillä on yritetty ratsastaa väärille estradeille. Esimerkiksi kuntavaaleissa eurokriisiä ujutettiin vaalien pääteemaksi kunta- ja sote-uudistusten rinnalle.
Ei siis ihme, jos viisi vuotta kestänyt kriiseily alkaa turruttaa jotakuta. Voidaan myös pohtia, onko kriisi ylipäätään kriisi, jos siitä muodostuu vakiintunut tila.
Kriisin pelko ei välttämättä ole viisauden alku.
Kriisi tulee kreikan kielen sanasta krisis, jonka suora suomennos on päätös.
Tähän mennessä päätökset ovat olleet sekä kansallisella että EU-tasolla eräänlaista kriisinhallintaa, jossa merkittävien ratkaisujen sijasta pyritään pitämään entinen kurssi, vaikka ympärillä on sumua ja kompassin neula pyörii valtoimenaan.
Viime aikoina on aloitettu jälleen arvailu, onko kriisi menossa ohi vai onko edessä kenties jotain pahempaa.
Jos historiaan on luottaminen, nykyinenkin kriisi kyllä päättyy joskus.
Itse asiassa tunnelin päässä näkyy jo valo. Se on vastaantuleva kestävyysvaje, jonka kyydissä on puolitoista miljoonaa eläkeläistä.