Vuodenvaihteessa Kalevan kulttuuriosastossa alkanut juttusarja tarkasteli luovuuden olemusta eri näkökulmista. Kävi selväksi, että luovuus karttaa määritelmiä, mutta se on ajankohtaista niin yksilön kuin yhteiskunnankin hyvinvoinnin ja menestyksen kannalta. Alla kaikki viisi osaa on koottu yhteen aikajärjestyksessä. Sarjan ilmestymispäivät olivat 29.12., 4.1., 11.1.,18.1. ja 25.1.
Ei näy Albertin nerous
Missä ihmisen luovuus piileksii? Katsoessaan röntgenkuvia Albert Einsteinin päästä maallikko ei erota muuta normikalloon kuulumatonta kuin hammasproteesit. Silti tämä mies mullisti suhteellisuusteoriallaan käsityksemme maailmasta. Todistettavasti Einstein jos kuka oli luova nero.
Oululainen neuropsykologi Jukka Loukkola tunnustaa, ettei hänkään osa kohdentaa ihmisen luovuutta tarkasti. Se on niin moninaista ja tutkimatonta, vaikka tiede pystyy nykyään kertomaan aivojen toiminnasta yhtä sun toista.
Kristillisten fundamentalistien mielestä ainoan todella luovan teon teki Jumala, kun pimeys vielä vallitsi vetten päällä. Sen jälkeen kaikki olisi ollut eriasteista kopiointia ja uudelleen järjestelemistä.
Loukkola on selkeästi tieteellisemmällä kannalla: "Samalla tavalla maailmankaikkeus aikanaan poksahti, minkä jälkeen se on vain rikastunut ja moninaistunut. Kyllä kai muunnelmatkin vaativat tietynlaista luomista. Koko ajan maailmassa syntyy jotakin uutta."
"Tietyt palaset, kuten atomit, ovat olleet aina olemassa. Ihmisen kyky järjestää ja käsittää asioita menee koko ajan eteenpäin, eikä se ole perusapinan ominaisuus. Neuropsykologisesta näkökulmasta kehitys tosin tapahtuu hitaasti."
Ihmisaivoista ei kukaan ole vielä löytänyt luovuusikkunaa, josta voisi tarkastella koneiston toimintaa. Loukkolalla on oma näkemyksensä luovuuden perusteista.
"Se lähtee aina jollakin tavalla liikkeestä. Liike on aivotasolla ensimmäinen oppimisen muoto. Liikkuessamme havainnoimme, tunnemme ja koemme. Vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ihminen varastoi muistoja ja kokemuksia, jotka myöhemmin ovat tärkeitä myös luovassa prosessissa. Yksi ajatus tai tunnetila johtaa toiseen, aivoissa syntyy yllättäviä kytköksiä."
Olennainen seikka luovuuden kannalta on vapautuminen. Aivojen kontrolloivat etuosat eivät saisi olla liikaa jarruttamassa.
"Joskus on magneettikuvattu improvisoivan jazzmuusikon aivoja. Kontrolliyksikön toiminnan on havaittu vähentyvän musisoinnin aikana. Niin ikään olennaista tässä on tunne, kun hän antaa vain mennä mitään pelkäämättä."
Monet taiteilijat ovat verranneet luomisprosessia unennäköön.
"Unissa ihmiset todellakin kokevat mitä mielikuvituksellisimpia asioita. Minun on vaikea ymmärtää sitä niin, että kaikki olisi ennen nähtyä tai aikaisemman toistoa. Joidenkin mielestä unien näkeminen on evoluution kehittämä selviytymismalli; unessa voimme valmistautua sellaisiin asioihin, jotka muuten ovat hankalia", Loukkola selvittää.
Henkilöhistorioiden valossa vaikuttaa siltä, että ikääntyvillä taiteilijoilla kontrolli lisääntyy. Samalla luomisvoima joskus ehtyy, vaikka laajat kokonaisuudet ja asiayhteydet ovat ikäihmisillä tavallisesti paljon paremmin hallinnassa kuin nuorilla. Keltanokan osana on lyödä aikansa päätä seinään.
"Vanhalla Jean Sibeliuksella oli suuria ongelmia tässä suhteessa. Ulkoisen kritiikin pelko kasvaa iän myötä. Ihminen muuttuu vainoharhaisemmaksi. Mitään puolivalmista ei kannata päästää pihalle, parempi lyödä hanat kiinni."
"Taiteilija voi myös löytää luovuutensa kriisien ja draamojen kautta. Runoon tai sävellykseen tulee ihan erilaista elämän makua, kun tekijä ammentaa siihen sisimpänsä."
Vanhan psykoanalyytikkojen käsityksen mukaan luova ihminen pystyy "hallittuun regressioon" eli vapautumaan tietoisesti järjellisyydestä ja siirtymään alitajuiselle tasolle. Yhtä tunnettua on, että jotkut tarvitsevat tähän kyytipojaksi alkoholia tai muuta estot poistavaa kemiaa. Iloisella 1960-luvulla hipit elämysmatkailivat muun muassa LSD:n ja kannabistuotteiden siivin.
"Alkoholi ja huumeet kieltämättä vapauttavat, löysentävät kontrolliruuvia päässämme. Syntyy mukavia uusia assosiaatioketjuja. Välillä on nähty ihan psykedeelistäkin taidetta. Mutta nykyään huumeita ja alkoholia taidetaan harrastaa vähemmän kuin iloisella 1960-luvulla", Loukkola arvioi.
Luova ihminen -- olipa hän taiteilija tai tiedemies -- palaa luovasta tilasta takaisin ja arvioi, mitä on tullut luoduksi. Tässä suhteessa hänen luovuutensa poikkeaa pikkulapsen luovuudesta ja mielenterveyspotilaan regressiosta eli paluusta elämän aikaisempiin kokemuksiin.
Luovaa ajattelua ei voi myöskään pitää itsestäänselvyytenä. Jukka Loukkola on työssään tekemisissä ihmisten kanssa, joilla on Aspergerin oireyhtymä. He usein käsittävät asioita erittäin konkreettisesti, vaikka muuten voivat olla hyvinkin lahjakkaita ja luovia.
"Heidän täytyy tietää etukäteen, että asiat ovat totta ja menevät varmasti oikein. Kuvailevan puheen he saattavat ottaa kirjaimellisesti. Jos lääkäri kysyy, ´kuuletko sinä ääniä´, vastaus on ´totta kai kuulen´. He eivät mieti, mitähän tuo tarkoitti. Tämän takia saattaa syntyä virhetulkintoja."
Luovuutta pienellä ja isolla ällällä
"Luovuutta on sitä helpompi arvioida, mitä kapeammasta erikoisalasta on kyse. Mutta kuka osaisi pistää esimerkiksi luovat kuvataiteilijat paremmuusjärjestykseen", pohtii Helsingin yliopiston kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä.
Luovuus karttaa tarkkoja määritelmiä ja mittareita, koska se on abstraktio. "Eräs tutkija onkin todennut, että sinä päivänä kun voimme sanoa yleispätevästi, miten runo pitää kirjoittaa, meillä on käsissämme yleispätevä luovuuden teoria."
Yksinkertaistettuna luovuus tarkoittaa, että tietyn prosessin tuloksena syntyy jotain uutta. Asteikko ulottuu lapsen kokeiluista yleisnerouteen asti. Luovuuteen kuuluu aina riippumattomuutta, rohkeutta ja sisäistä tekemisen halua.
"Kukaan ei voi taata, että luovan prosessin lopputulos on helmi. Suurimmatkin lahjakkuudet tuottavat myös roskaa ja keskinkertaista. Luovuus kuolee, jos ihminen pelkää jatkuvasti epäonnistumista -- jos lapsena jo opetetaan, ettei viivan yli saa värittää ja koulussa vaaditaan vain ´oikeita´ ratkaisuja."
"Kun lapsi rakentaa rannalle hiekkalinnan, hän on sen luonut. Kun joku säveltää sinfonian, kehittää uuden matemaattisen teorian tai tekee käsillään jotakin erittäin hienoa, kyse on luovuudesta isolla ällällä. Sitä ei synny ilman riittävää oman alan asiantuntemusta."
Laajimmillaan luovuus nivoutuu koko yhteiskuntaan. Esille nousevat kysymykset, mihin asetamme luovuuden rajat, kuinka korkeatasoista sen pitää olla. Luovuuden ja lahjakkuuden tutkijana Uusikylä on puhunut suomalaisen peruskoulun puolesta, koska se tarjoaa jokaiselle lapselle suunnilleen samanlaiset eväät jatko-opintoihin.
"Peruskoulussa lapselle pitää järjestää mahdollisuudet löytää omat lahjansa ja rakastua johonkin alaan, kuten musiikkiin, matematiikkaan, kieliin tai urheiluun. Peruskoulun erikoisluokat taas ovat hyvin pitkälle arvokysymys, johon kenelläkään ei ole Jumalan sanaa."
"Erilaisia oppilaita ei peruskoulussakaan pitäisi opettaa samalla tavalla, mutta se ei edellytä, että lapset erotellaan alle kymmenvuotiaina. Jos valinnaisuutta opetussuunnitelmassa vielä lisätään ja vanhemmat rupeavat hirveän varhain ohjaamaan lapsiaan johonkin putkeen, sillä on lahjakkuuden edistämisen kanssa aika vähän tekemistä."
Uusikylän mukaan koululaitoksemme ei ole juurikaan edistynyt lahjakkaiden oppilaiden tukemisessa viimeisten 25 vuoden aikana.
"Kehittyminen vaatisi hyvin laajaa ymmärrystä siitä, mitä lahjakkuus pohjimmiltaan tarkoittaa eli opettajien perusteellista täydennyskoulutusta. Erilaisuuden sieto on olennaista. Saako peruskoulussa olla runoilijapoika, kun muut pistävät kiekkoa nöyrästi päätyyn."
Yhdysvaltalainen neuropsykologi Howard Gardner julkaisi 1983 teoksen Frames of Mind: Theory of multiple intelligences, joka on vaikuttanut ratkaisevasti tämän päivän lahjakkuus- ja luovuustutkimukseen. Gardner avasi uuden, entistä laajemman näkökulman älykkyyteen.
Länsimaissa lahjakkuus samaistetaan yleensä älykkyysosamäärään, joka on numeroilla mitattavissa. Tietyn raja-arvon ylittäneet pääsevät Mensan, älykkäiden klubin jäseneksi.
Gardnerin moniälykkyysteoria sen sijaan jakaa älykkyyden kahdeksaan erilaiseen ja itsenäiseen alueeseen, joiden kaikkien korkein taso on luova lahjakkuus. Nämä älykkyydet ovat matemaattis-looginen, kielellinen, avaruudellinen ja visuaalinen, liikunnallinen, musiikillinen, interpersoonallinen (sosiaalisuus), intrapersoonallinen (kyky nähdä omaan sisikuntaansa) ja luontoälykkyys. Viimeksi mainittua luonnon ymmärtämisen kykyä voi ilmetä muun muassa maanviljelijöillä ja puutarhureilla.
"Luennoilla olen joskus pyytänyt ihmisiä määrittelemään, mikä on heidän paras älykkyytensä. Lähes jokaista lajia löytyi myös silloin, kun kaikki kuulijat olivat Sibelius-Akatemian opettajia. Muusikon lahjakkuuteen ei liity pelkkiä musiikillisia asioita, vaan viulistilla täytyy olla muun muassa tietynlainen motoriikka."
"Lähestyttäessä aikuisen muusikon huippusuorituksia pelkkä hyvä soittotekniikka ei enää riitä. Kokonaisuuteen vaikuttavat monet muutkin seikat, kuten luovuuteen kuuluva kyky nähdä syvemmälle ja kyky päästä vuorovaikutukseen yleisön kanssa."
Murra museoitunut katse
"Jotta voisimme pohtia, voiko luovuutta opettaa, täytyy ensin määritellä, mitä sillä tarkoitamme", sanoo Taideteollisen korkeakoulun emeritaprofessori Inkeri Sava.
Hän muistelee yliopistouransa alkuaikoja 1970-luvulla, jolloin yhteiskunnallista työtä korostettiin kriittisessä kasvatuskeskustelussa luovuuden keskeisenä mittana. Vastaavasti peruskoulun taidekasvatuksen sanomaa itseilmaisullisuuden tärkeydestä väheksyttiin liian yksilökeskeisenä.
"Yksilöllisen ja yhteiskunnallisen ristiriita tai vuoropuhelu ei suinkaan ole luovuuskeskusteluista kadonnut. Aikamme ja sen arvot vain ovat aikalailla toiset, mikä heijastuu myös luovuusajatteluun ja siihen, mitä luovalta ihmiseltä vaaditaan", Sava arvioi.
Nyt kuuluu äänekästä huippu- ja innovaatiopuhetta, mitä Aalto-yliopiston perustaminen on entisestään vahvistanut.
"Yhteiskuntakeskeinen ajattelu luovuudesta näkyy tänä päivänä muun muassa vaatimuksina, että luovien ihmisten täytyy tuottaa kaupallisesti kannattavia ideoita ja tuotteita. He ovat arvokkaita, jos he tekevät myyviä superjuttuja ja Suomea tunnetuksi maailmalla. Taide itsessään tekoina ja kokemuksina ei tällaisessa arvoajattelussa ole riittävää."
Kun taiteilija on imetty innovaatioista kuiviin eikä hän tuota enää mielikuvituksellaan uusia ideoita, hänelle sanotaan "kiitti tää riitti". Uudet ihmiset astuvat remmiin.
Muotoilun aloilla luovuuden ja kaupaksi käymisen vaatimukset yhdistyvät selvimmin.
"Totta kai jatkuva innovatiivisten tekojen vaatiminen panee yrittämään ja saattaa kehittää luovaa kapasiteettia. Mutta luovan ihmisen ulkopuolelta tulevat tekemisen ehdot voivat kuitenkin myös uuvuttaa ja sulkea hänen eläviä puoliaan. Masentuneisuuden lisääntyminen ei ehkä olekaan vain lääketehtaiden keksintöä!"
Vallitsevat ajatusmallit heijastuvat kasvatukseen. Lapsia tulee opettaa niin, että he myöhemmin tuottavat jotakin arvokasta yhteiskunnalle ja mainetta Suomi-brändille. Ennen meillä hymyiltiin amerikkalaistyyppiselle puheelle, että "tässä näette miljoonan dollarin taulun". Nykyään sovellamme aivan vastaavia kulttuuriarvoja. Taiteellakin täytyy rikastua.
Miten ihmisten odotetaan katsovan ja vastaanottavan taideteoksia?
"Harvoin esimerkiksi kuvataiteen vanhoja mestariteoksia osataan nähdä muuten kuin museoidun ja kanonisoidun katseen kautta. Pitää ´katsoa oikein´, tietää ´se juttu´ ja teoksen hinta. Vähemmän merkitykselliseksi jää katsojan oma kokemus, millaista luovuutta teoksen kohtaaminen hänen sisällään saa aikaan."
Inkeri Sava on työskennellyt paljon lasten parissa ja kouluttanut ammattimaisia kuvantekijöitä kuvataideopettajiksi. Kanonisoitu katse on hänelle myös sieltä tuttu.
"Ensin ammattitaiteilijat melkein antoivat ylen, kun näytin heille jatkotyöskentelyn pohjaksi tarkoitetun kultakauden teoksen, kuten Henri Matissen Tanssin. He eivät osanneet katsoa sitä muuten kuin koulutuksessa opitulla ´oikealla´ tavalla. Taiteilijat olivat saaneet taulusta tarpeekseen."
"Kun samat ihmiset ohjattiin työstämään Tanssista omia ideoitaan ja tuntemuksiaan, inhosta kasvoi uusi innostunut lähestymistapa. Museoitunut ajattelu rupesi murtumaan. Omat kokemukset saivat tilaa muuntua persoonallisiksi ajatuksiksi ja omiksi kuviksi."
Samalla tavoin myös lapsia pitäisi ensin opastaa luomaan teokset uudelleen henkilökohtaisena kokemuksena. "Taiteen vastaanottamisen luovuuteen kuuluu, että minulla on vapaus ensin katsoa ja kokea teos omalla tavallani tietämättä tekijän tai taidehistorian tarkoitusperiä."
"Vasta myöhemmin seuraa uuden oppimisessa välttämätön vaihe, jolloin muun muassa kerrotaan, mitä taiteilija itse halusi viestiä. Opettajan tieto ja kokemus asettuvat tällöin tärkeään asemaan."
"Tekemisen ja ilmaisun ilo lopputuloksesta välittämättä on ennen muuta terapeuttista ja sellaisena tärkeää."
Silti lapsi ei välttämättä ole luova sanan varsinaisessa merkityksessä, kun hän toteuttaa itseään vaikkapa sotkemalla sormivärejä paperille. Tämän suuntaisia ajatuksia Inkeri Sava sai aikanaan kasvatustieteilijä Juho August Holloa (1885--1967) lukiessaan.
"Luovuuteen kuuluvat sekä kaoottinen vapaus että ajattelun ja harjaantumisen kautta tekeminen. Todellisesta yksilön luovuudesta kannattaa ehkä puhua vasta sen jälkeen, kun lapselle on kehittynyt taito saada ideansa esille niin, että muilla ihmisillä on mahdollisuus ottaa ne vastaan."
Luovuutta mielen ideoivana ja uutta synnyttävänä prosessina ei voi opettaa, mutta sille on pedagogisesti järjestettävissä tekijää ja hänen toimintaansa kunnioittavat olosuhteet.
"Opettajan tulisi ymmärtää, missä vaiheessa esimerkiksi kuvan tekemisen käsityötaitoa kannattaa ryhtyä kartuttamaan ilman, että ilmaisullinen kyky kontrolloidaan kuoliaaksi. Opettaja ohjaa ja antaa tilaa ilolle -- vaikka ei siitäkään mitään tule, jos hän pelkästään taputtaa päähän ja sanoo ´kaikki hyvin´."
Järjen valo jokaisen päässä
Marraskuussa Jorma Ollilan johtama maabrändityöryhmä julkaisi loppuraporttinsa. Raportissa puhutaan muun muassa siitä, miten Suomi tulevaisuudessa ratkaisee maailman viheliäisimpiä ongelmia. Nobelisti Martti Ahtisaaren kotimaa ojentaa näin ihmiskunnalle auttavan kätensä.
"Suomen suurin vahvuus on maamme historiaan ja kulttuuriin pohjautuva ennakkoluuloton ja ratkaisukeskeinen tapa suhtautua ongelmiin. Kun tilanne on mahdoton, me sisuunnumme", raportissa todetaan.
Työryhmän mielestä sisuuntuminen ja ongelmien ratkaisukyky tulisikin nyt jalostaa keskeiseksi osaksi Suomen yhteiskunnallista ja taloudellista dynamiikkaa. Kansalaisten pitäisi panna hihat heilumaan, kun otamme porukalla vastuuta omasta ja maailman menosta. Helsingin seudulla toimivan Aalto-yliopiston Tiedon ja innovaatioiden tutkimuskeskuksen pitkäaikainen johtaja Seija Kulkki jos kuka on näissä asioissa aallonharjalla.
"Raportti hahmottaa Suomesta kuvan sosiaalisten innovaatioiden Silicon Valleynä 2030. Tavoitteena on avoin, ihmiskeskeinen ja luova yhteiskunta, joka perustuu kansalaisten ja laajojen kehittäjäverkostojen yhteistyöhön luovassa ongelman ratkaisussa", Kulkki sanoo.
"Esimerkiksi monet energiansäästö-, luonnonsuojelu-, ilmaston muutos ja hyvinvointipalveluratkaisut vaativat kaikkien luovaa osallistumista. Näitä ongelmia ei ratkaista yksinomaan suljetuissa laboratorioissa, vaan keskellä elämän menoa ´elämän laboratoriossa´."
Tasavertaisten mahdollisuuksien tarjoaminen koulutuksessa ja terveydenhuollossa oli perusta, jolle suomalainen hyvinvointiyhteiskunta aikanaan luotiin. Maabrändissäkin luomistyötä jaetaan kaikille. Toimintaohjeita saavat taloyhtiöt, perheet, nörtit, perheenäidit, kassaneidit siinä missä ministeritkin.
Suomen aseman maailmassa voi perustellusti velvoittaa jokaisen asiaksi; sen verran korkeasti koulutettuja me olemme.
"Tämä on todella upea lähtökohta. Tarvitsemme kuitenkin ehkä uuden tulkinnan, mitä vanhat periaatteet -- kaveria ei jätetä, talkoot, sisu, porukalla tekeminen, itsestä ja muista vastuun kantaminen ja hyvä tahto -- tarkoittavat tässä ajassa. Näille olisi nyt kovasti uusiokäyttöä."
Yritysten brändäyksen ymmärtää, koska niiden pitää erottua joukosta. Sen sijaan kokonaisen maan kauppaaminen on monen mielestä tarpeetonta sanahelinää. "Voi tosiaankin pohtia, kannattaako tällaisia brändejä julistaa etukäteen. Pitäisikö vain toimia ja katsoa sitten, mihin se riitti", Kulkki myöntää.
"Raportin idea on silti valtavan upea ja haastava. Se luo kuvan uudenlaisesta ihmislähtöisestä yhteiskunnasta, joka perustuu luovuuskeskustelussakin esillä olleisiin pohjoisen länsimaisen yhteiskunnan perusarvoihin."
Näitä arvoja ovat muun muassa avoimuus, läpinäkyvyys, matalat horisontaaliset yhteiskuntarakenteet sekä avoimuus tiedonvälityksessä, päätöksentekoprosesseissa ja valmistelussa.
Monet asiat on ratkaistava ensin pienemmissä puitteissa, ennen kuin niitä lähdetään levittämään maailmalle. "Oulu on malliesimerkki seudusta, joka on alueellisesti pystynyt rakentamaan tällaista innovaatioekologiaa."
Luovaan ongelmanratkaisuun perustuva menestyminen kansainvälistyvässä kilpailussa vaatii sisäisiä visioita ja jatkuvaa varpaillaan oloa, sillä ongelmat saavat koko ajan uusia muotoja.
Stanfordin yliopiston emeritusprofessorin David Scottin mukaan kehitys onkin muovannut yritykset nimenomaan tehokkaiksi ongelmanratkaisuinstrumenteiksi.
Menestyvä yritys tunnistaa ja näkee maailman tilanteen ja ongelmat, joihin se voi tarttua. Se luo koko ajan uusia teknologioita sekä toiminta- ja palvelumalleja. Se osaa organisoida ihmiset töihin.
"Yritysten tulee kuitenkin olla tehokkaita myös toimeenpanossa eikä vain ongelmanratkaisussa. Tämä edellyttää usein erilaisia ratkaisuja kuin uuden luominen, jossa on tarpeen uskaltaa tehdä irtiottoja jopa yrityksen strategiasta", Kulkki arvioi.
Yrityksen hierarkkinen rakenne saattaa toimia sen uudistavia ominaisuuksia vastaan. Kyse on tasapainoilusta, jossa painotus aika-ajoin vaihtuu.
Moni oululainen muistaa lähimenneisyydestä, miten Linnanmaan suunnan bussissa nro 19 saattoi vielä nähdä koko tulevan kännykkämalliston. Nokia uskalsi tuolloin heittää suomalaisia insinöörejä pystymetsästä maailmalle tekemään markkina-avauksia. Silloin Nokia oli hyvin avoimesti verkostoyhtiö.
"Ilmeisesti Nokiassa on viime vuosina jouduttu kallistamaan korvia enemmän tehokkuuspuolen vaatimuksille eikä organisaation ole uskallettu antaa ottaa samanlaisia irtiottoja kuin ennen."
"Nokian maailmanvalloitus lyhyessä ajassa oli kuitenkin aivan uskomattoman hieno operaatio. Yhtiön organisaation sisällä on edelleen valtavasti sekä kokemusta että uudenlaista lahjakkuutta uskaltaa ja saada aikaan merkittäviä käänteitä. He voivat tulla uudelleen rohkeasti ulos."
Stanfordin yliopistoon vuodeksi siirtynyt Seija Kulkki tuntee hyvin Aalto-yliopiston, joka yhdistää muodikkaasti insinöörit, bisneksen ja designin.
"Käytännössä yliopisto ei kuitenkaan ole muodostumassa kovinkaan monitieteelliseksi. Perusrakenteen ja myös akateemisella uralla etenemisen määrittää kapea tieteenalapohjainen perustutkimus."
Yliopiston ensisijaisiksi strategisiksi tavoitteiksi on asetettu kansainväliset huippututkimus- ja julkaisuvaatimukset. "Suuntaamme syvälle perustutkimukseen, kansainväliseen julkaisutoimintaan ja perinteiseen tiedekuntarakenteeseen. Muu on enemmän pintakohinaa."
"Luonnollisesti yliopistolta odotetaan -- ja on oikeutettuakin odottaa -- myös vahvaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja elinkeinoelämän kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistumista. Aallon tieteenalojen pohjalta se on oikeutettu toive." Aalto-yliopiston taustalla vaikuttavat elinkeinoelämän edustajat eivät Kulkin mukaan ole puuttuneet tiedon luomisen vapauteen eli perusakateemiseen ytimeen.
"He ymmärtävät hyvin yliopiston pitkäjänteisen tutkimustyön merkityksen ja roolin yhteiskunnassa. Vahva akateeminen sektori, joka pystyy haastamaan luutuneita ajatus- ja toimintamalleja, koituu lopulta myös talouselämän eduksi."
Rahakaan ei ole etukäteen korvamerkittyä. "Se täytyy kyllä näytöillä ansaita."
"Mutta rakkaat insinöörimme ovat kyllä tehokkaita ajamaan etujaan muiden tieteenalojen ohi ja ylitse. Se on meillä ollut pikku haasteena, vaan se oli odotettavissa."
"Vahva muutosprosessi ja monenlaiset sisäiset jännitteet pitävät kuitenkin myös mukavasti latausta yllä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää!"
Tohtori Moilanen ratkaisee
Epäsosiaalinen tohtori Gregory House lienee amerikkalaisen tv-viihdeteollisuuden paras tulkinta siitä, mitä lääkärin luovuus saattaisi käytännössä tarkoittaa.
House ratkaisee, hän etsii johtolankoja ja yhdistelee asioita näppärämmin kuin muut. Hän uskaltaa haastaa myös potilaat tarkastelemaan sairauksiaan uusista näkökulmista.
Sairaala luovana työyhteisönä on hieno visio. Vaan entäpä jos lääkärin sukunimi onkin Moilanen ja hän työskentelee pohjoissuomalaisella sisätautiosastolla?
Tohtori Moilanen ei voi potkia potilaita ja kollegoitaan mielin määrin persuksille ja rouskutella siinä sivussa kourakaupalla kipulääkkeitä omiin vaivoihinsa. Hän saa olla tuttu ja kotoinen, muttei kovinkaan House.
Diagnoosin ja hoitosuunnitelman kertominen potilaalle on yksi lääkärin vastaanoton haastavimmista hetkistä, koska usein uusi tieto tuo ihmisen elämään muutoksen. Diagnoosi syntyy tiedon pohjalta tutkimusten ja löydösten tulkinnasta. Taustalla on looginen kokonaisuus.
"En tiedä onko havaintojen ja tietojen kokoaminen diagnoosiksi luovaa. Lääkärin työn luovin hetki on ehkä kuitenkin potilaan kohtaaminen. Siihen liittyvät pysähtymisen ja kuuntelemisen taito -- luottamuksellinen vuorovaikutus", pohtii oululainen yleislääketieteen erikoislääkäri Katriina Moilanen.
Kolmen päivän sairasloma flunssan vuoksi voi olla ihmiselle arvokas lupa astua hetkeksi ulos työpaineiden oravanpyörästä.
"Siitä voi tulla luova akkujen lataamisen, uusien näköalojen ja muutoksen paikka, jotta ihminen jaksaisi vielä vuosia työelämässä. Jos kyseessä on syöpä tai lapsen pitkäaikaissairaus, diagnoosi muuttaa koko loppuelämän."
Luovuuteen Moilasella on muutakin kosketuspintaa, sillä ennen lääketieteen alalle siirtymistä hän valmistui diplomisellistiksi Sibelius-Akatemiasta. Myöhemmin hän on hankkinut nämä kaksi alaa yhdistävän musiikkilääketieteen erityispätevyyden.
"Poikkitieteellisyys on luovaa. Kollega liikuntaklinikalta pohdiskeli nuoren urheilijan hengitystekniikkaongelmia. Ohjasin hänet kirjeenvaihtoon käyrätorven ja laulun lehtorien kanssa. Mielenkiintoista kuulla millaisia ohjeita löytyy."
Musiikkiterapiassa musiikin avulla lähestytään vaikeita elämäntapahtumia. Jopa varhaislapsuuden traumaa voi yrittää korjata tuolloin soineen musiikin kautta.
"Musiikki tallentaa ihmisen tajuntaan muistikuvia ja tunteita, joita on mahdollista saavuttaa musiikin avulla uudelleen. Kuvataideterapiassa potilas piirtää tapahtumat ja tunteet, kun sanat eivät riitä. Terapeutin kanssa kuvasta löytyy avain torjunnan taakse kätkettyyn maailmaan."
Tutkimusten mukaan myös dementikot hyötyvät musiikista. Se parantaa vireystilaa ja toimintakykyä.
"Vaikeasti dementoituneet potilaat ilmaisivat normaalissa aamupesutilanteessa usein vihaa, sekaannusta ja hämmennystä. Tilanne oli hoitajalle ja hoidettavalle vaikea. Mutta jos hoitaja lauloi, vanhuskin saattoi laulaa. Vuorovaikutus muuttui avoimeksi ja rauhalliseksi.
"Aivohalvauspotilailla mielimusiikin kuunteleminen heti halvauksen jälkeen nopeutti aivotoimintojen toipumista ja ehkäisi negatiivista mielialaa. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka monessa kuntoutushuoneessa soi potilaan lempimusiikki?"
Kulttuuria ei tulisi käsittää pelkästään alan ammattilaisten oikeudeksi.
"Suomalainen osaa, mutta emme vain jostain syystä kehtaa laulaa tai piirtää. Jätämme valtavan määrän meissä olevia rikkauksia käyttämättä, vaikka ne ovat sairaalaympäristössäkin käden ulottuvilla. Hämmästyin viime syksynä, kun eräs helsinkiläinen ammattimuusikko pohti, onko hän luova? Ellei muusikko ole luova, niin kuka sitten?"
Jos Katriina Moilanen saisi itselleen diktaattorin valtuudet, hän rahtaisi sairaalaan lisää kirjoja, piirustuspaperia, värikyniä, pensseleitä, cd-soittimia ja -levyjä.
"Aamupäivisin soittaisin ennen osastokiertoa raikasta W. A. Mozartia. Perjantaiaamuna Porilaisten marssin. Ja jos oikein olisimme allapäin, panisin soimaan Ismo Alangon kappaleen Rappiolla. Toisin myös potilaiden elämäntyöt takaisin sairaaloiden arkeen. He olisivat taas nuohoojia, kauppiaita, toimitusjohtajia ja kotiäitejä..."
Tekstit: Esko Aho