Pandemiaan on hyvä varautua kunnolla, vaikka sen syntyminen on epätodennäköistä. Suomen kansallinen suunnitelma on hyvä pohja valmistautumiselle.
Tiedot lintuinfluenssaviruksen leviämisestä ja mahdollisuus sen muuntumisesta vaaralliseksi pandemian aiheuttajaksi ovat aiheuttaneet maailmalla ainakin toistaiseksi yllättävän vähän pelkoja. Paniikkireaktioita ei juuri ole nähty niissäkään maissa, joissa virus on jo vaatinut ihmisuhreja. Paniikkiin ei olekaan mitään syytä.
Perussyy rauhallisuuteen on tietysti se, että laajasti maailmalla jylläävä virus ei tartu tällä hetkellä ihmisestä ihmiseen. Toinen syy on epäilemättä kansallisten terveysviranomaisten valveillaolo ja toimiva kansainvälinen yhteistyö. Valmiudet ovat aivan toisella tasolla kuin silloin kun maailmaa kiersivät edelliset pandemiat, 1960-luvulla hongkongilainen ja 1950-luvulla aasialainen. Varmaa ei ylipäätään ole, pääseekö pandemiaa nyt edes syntymään.
Silti pandemian mahdollisuus pitää ottaa vakavasti kaikkialla. Onneksi niin näkyy tapahtuvan. Päättyneellä viikolla julkistettu Suomen kansallinen varautumissuunnitelma on yksi osoitus tästä. Se on viileä asiantuntija-analyysi siitä, mitä voi tapahtua, miten uhkia torjutaan ja miten pandemian iskiessä sen seuraukset voidaan rajoittaa mahdollisimman vähäisiksi.
Suomessa pandemiavarautumisen työryhmä on pohjannut analyysinsä ja ehdotuksensa arvioon, jonka mukaan tautiin sairastuisi 35 prosenttia väestöstä. Heistä 11 000--36 000 joutuisi sairaalan ja 3 500--9 000 sairastunutta kuolisi. Luvut ovat väljiä arvioita, mutta joka tapauksessa suuria, jopa uhkaavan tuntuisia. Voi pohtia, oliko nuo arviot pakko tuoda julkisuuteen. Epäilemättä niin oli kuitenkin parempi. Avoin tiedotus leikkaa siipiä huhuilta ja torjuu perusteettomia uhkakuvia.
Työryhmän suunnitelmaan sisältyy valaiseva vertailutieto siitä, kuinka paljon tavalliset, vuosittain leviävät influenssat aiheuttavat kuolemia Suomessa. Niihin tapaa sairastua 5--20 prosenttia väestöstä ja kuolleita on vuosittain 800--1 600. Ennakko-oletuksen mukainen pandemia siis vaatisi saman verran kuolonuhreja kuin tavalliset influenssat viidessä--kymmenessä vuodessa. On siis oikeutettua puhua vakavasta uhasta, mutta ei yhteiskunnan perustoimintoja lamauttavasta tapahtumasta.
Jos pandemia lähtisi liikkeelle, kansalaisten tiedontarve nousisi toiseen potenssiin. Tämän asian varautumissuunnitelman tekijät ovat onneksi ymmärtäneet. Jo nyt toimiva kansalaisten lintuinfluenssapuhelin on selvästi osoittautunut tarpeelliseksi.
Varautumissuunnitelmassa on eniten keskustelua herättänyt se ensisijaisuusjärjestys, jonka mukaan kansalaiset rokotettaisiin rajun pandemian iskiessä. Ehdotuksen mukaan hoitohenkilökunnan jälkeen alettaisiin rokottaa tavallisia kansalaisia nuorimmasta vanhimpaan. Työryhmän perusteluna järjestykselle on tavoite säilyttää mahdollisimman paljon elinvuosia.
Kysymys on eettisesti vaikea -- niin kuin aina, kun kalliiden hoitojen ja lääkkeiden saajia pannaan tärkeysjärjestykseen terveydenhuollossa. Jokin suunnitelma on kuitenkin tarpeen tehdä. Suunnitelman käteensä saanut peruspalveluministeri Liisa Hyssälä ei vielä halunnut sitoutua työryhmän ehdotukseen. Ihmisten asettaminen karuun ensisijaisuusjärjestykseen on epäilemättä erityisen kiusallista. Jos pandemiaa ei tule, kannanotto tähän hankalaan kysymykseen ei ehkä edes tule ajankohtaiseksi.