EU:n päätös allekirjoittaa Serbian kanssa lähentymissopimus oli realistinen ja taktisesti viisas ratkaisu. Nyt pitää vain toivoa, että Serbian kansa valitsee tulevissa vaaleissa yhdentymisen eikä eristäytymisen tietä.
Euroopan unionin ja Serbian edustajat olivat silmin nähden tyytyväisiä tiistaina, kun osapuolet olivat allekirjoittaneet Serbiaa koskevan niin sanotun lähentymissopimuksen. Sopimus on ennakkoehto sille, että entisen Jugoslavian keskeisestä tasavallasta voisi tuonnempana tulla EU:n jäsen. Syy tyytyväisyyteen oli ilmeinen, sillä sopimus merkitsee allekirjoittajille erävoittoa kamppailussa Serbian suunnasta. Heidän tahtonsa on, että Serbian tulevaisuuden suunta on eurooppalainen yhteistyö eikä umpioituminen kansallismielisyyteen.
Käytännössä lähentymissopimuksella on suuri merkitys Serbiassa puolentoista viikon päästä pidettävien parlamenttivaalien kannalta. Vastakkain ovat presidentti Boris Tadicin edustamaa länsimielistä linjaa tukevat demokraatit ja toisaalta kansallismieliset puolueet.
Lähentymissopimus toimii työntöapuna Tadicin leirille, mutta konservatiivien ja kansallismielisten asemia taas vahvistaa ärtymys Kosovon itsenäistymisestä ja sen EU-mailtakin saamasta tuesta. Erityisen rohkaiseva merkki ei ollut se, miten jyrkästi sopimuksen allekirjoituksen tuomitsi tuoreeltaan Serbian nykyinen pääministeri, aikanaan kommunistivallan kaatajiin kuulunut Vojislav Kostunica.
EU:n kannaltakaan sopimuksen allekirjoitus ei ollut yksinkertainen asia. Paperia vastaan harasivat sekä Belgia että Hollanti. Nämä pitivät kiinni siitä, että sopimus allekirjoitetaan vasta kun Serbia on tuonut pahimmat sotarikollisensa Haagin tuomioistuimeen. Kyse on ennen kaikkea kenraali Ratko Mladicista, jonka epäillään saavan suojelusta Serbian asevoimilta. Hollannin ja Belgian takia sopimuksen liittyykin epätavallinen järjestely. Vaikka sopimus nyt allekirjoitettiin, se tulee voimaan vasta kun Serbia on suostunut täydelliseen yhteistyöhön tuomioistuimen kanssa.
Etenkin Hollannin tiukkuus kertoo siitä, miten historian traumat voivat tuntua myös EU:ssa. Hollannille nimi Mladic palauttaa mieleen Srebrenican painajaisen 13 vuoden takaa. Tuolloin hollantilaiset YK-sotilaat eivät kyenneet suojelemaan Bosnian Srebrenican miehiä ja poikia, joita Mladicin joukot muutaman päivän kuluessa surmasivat lähes 8 000.
Samalla sopimus kuitenkin kertoo luovasta diplomatiasta, jonka avulla EU on usein pystynyt avaamaan umpisolmuun menneitä tilanteita. Allekirjoitettu, vaikkakin vielä voimaantuloa odottava sopimus vie eteenpäin Serbian avautumista ja todennäköisesti myös Balkanin vakautumista. Siksi allekirjoitusta voi pitää viisaana ratkaisuna. Oma ansionsa prosessissa on myös laajentumiskomissaari Olli Rehnillä, joka kiihkoton päättäväisyys näyttää olevan tehokas toimintamalli kuumissa poliittisissa kiistoissa.
Kun Serbian lähentymissopimukseen nyt saatiin nimet alle, myönteistä jatkoa on tulossa ehkä jo toukokuussa. Tuolloin vuorossa olisi Bosnia-Hertsegovina, jossa on EU:n asettaman paineen avulla saatu voimaan vakauttavia uudistuksia.
Koettiin Luxemburgissa karvas takaiskukin. Energiaturvallisuudestaan huolestuneen Liettuan itsepintaisuus esti sen, että EU:n ja Venäjän välillä ei vieläkään päästä avaamaan neuvotteluja perussopimuksesta. Tapahtuma osoittaa 27 jäsenmaan päätöksenteon heikon kohdan. Sopii toivoa, että ulkoministeri Alexander Stubbin arvio tilanteesta pitää kutinsa. Hänen mukaansahan kiistan ratkaisussa on kyse päivistä tai viikoista, ei kuukausista.