Presidentti Mauno Koivisto kantaa suotta huonoa omaatuntoa presidentin vallan leikkauksista. Tästä on hyvä jatkaa parlamentarismia syventäen.
Presidentti Mauno Koivisto tuli kaikkien yllätykseksi esiin näkemyksillään presidentin valtaoikeuksista Ylen suuressa vaalitentissä torstaina, aivan varsinaisen vaalipäivän alla.
Vaalitentissä luetussa kannanotossaan Koivisto myöntää omantuntonsa alkaneen kolkuttaa, koska juuri hän oli aloitteentekijä presidentin valtaoikeuksien kaventamiseen tähtäävien uudistusten käynnistämisessä.
Nyt presidentti on melko lailla vallaton. Hänen tosiasiallinen valtansa rajoittuu pitkälti ulkopolitiikkaan, ja sitäkin hän johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.
Presidentin valta Suomessa oli varsin vahva vielä Koiviston toimiessa tasavallan presidenttinä. Suomen presidentin valtaoikeuksia pidettiin yhtenä suurimmista läntisessä maailmassa. Niitä verrattiin usein kahteen vahvaan presidenttivetoiseen maahan: Yhdysvaltoihin ja Ranskaan.
Presidentin suuri valta oli perua Suomen itsenäistymisen alkuajoilta, jolloin maahan kaavailtiin kuningasta Saksasta. Kuningashaaveet kaatuivat Saksan häviöön ensimmäisessä maailmansodassa. Presidentti vahvoin oikeuksin syntyi kuningas- ja presidenttimielisten kompromissina.
Presidentti Urho Kekkonen käytti valtaa tavalla, joka sai aikaan laajan vastareaktion. Niin laajan, että kun aika jätti Kekkosesta, maaperä oli otollinen demokratian kehittämiseen parlamentarismia korostaen.
Presidentin riisuminen vallasta ei tapahtunut vielä Koiviston valtakaudella, vaan tuolloin presidentti oli vielä todellinen vallankäyttäjä. Koivisto käytti valtaa selvästi säästeliäämmin kuin edeltäjänsä, mutta käytti kumminkin. Hän viritti keskustelut, jotka johtivat vallan parlamentarisointiin seuraavien presidenttien aikana.
Koivisto on huolissaan siitä, onko presidentillä enää riittäviä valtuuksia keskustella muiden maiden ulkopoliittisen johdon kanssa, sekä siitä, että presidentistä on tullut vain sivustakatsoja hallitusta synnytettäessä.
Vaikka vallan huipun suhteissa on vielä juridisesti tulkinnanvaraa ja joissakin tilanteissa esiintyy kitkaa, käytännössä järjestelmä on toiminut varsin hyvin.
Tätä kuvaa myös se, että presidentin vallan vähentämisestä on vallinnut varsin laaja yksimielisyys eduskunnassa.
Nykyisen hallituksen synnyttämiseen meni tavallista pidempi aika, mutta vaalituloskin oli varsin poikkeuksellinen. Lopputulos osoittaa, että järjestelmä toimii myös epätavallisessa tilanteessa.
Vahvan presidenttivallan aikana presidentti saattoi olla pitkäikäinen, mutta hallitukset vaihtuivat tiuhaan. Viimeisen parin vuosikymmenen aikana hallitukset ovat istuneet koko vaalikauden.
Koivisto on oikeassa siinä, että presidentin valintatapa ei ole sopusoinnussa valtaoikeuksien kanssa. Demokratian kehityksen kannalta olisi kuitenkin melkoinen taka-askel, jos tätä ristiriitaa lähdettäisiin purkamaan lisäämällä presidentin valtaa.
Pikemminkin tulisi toimia niin, että matkalla kohti täydellistä parlamentarismia eduskunta valitsisi presidentin.
"Vaikka vallan huipun suhteissa on vielä juridisesti tulkinnanvaraa ja joissakin tilanteissa esiintyy kitkaa, käytännössä järjestelmä on toiminut varsin hyvin."