Viis vir­heis­tä, jos soitto sujuu

Nuotti on hyvä renki, mutta huono isäntä. Tuohon tiivistyy 30 vuotta musiikkia opettaneen Raoul Björkenheimin periaate musiikkialan koulutuksessa.

Sami Juntunen (vas.), Carlo Marchi, Raoul Björkenheim, Olli Estola, Tiina Kaikkonen ja Mikko Nuorala paneutuvat jazzin saloihin.

Oppilaitoksissa opetetaan soittamaan virheettömästi ja tiukasti nuottiviivastoon pitäytyen. Paperien kanssa pelatessa muusikon räjähdysherkkyys ja uusilla urilla tarpominen saattaa jäädä kehittymättä.

"Juuri tästä syystä liika sitoutuminen nuotteihin huolestuttaa minua. Muusikolle ei tee hyvää, ettei hän opi soittamaan ilman papereita, itseensä luottaen", Björkenheim sanoo.

Oulun seudun ammattikorkeakoulussa viime syyskuusta saakka lehtorina toiminut Björkenheim tietää, mistä puhuu. Hän on kansainvälisesti tunnustettu kitaristi, jonka vapaana virtaava ronski freejazz on hämmästyttänyt Euroopan ohella Amerikassa.

"Oululaisille opiskelijoille olen sanonut, että pikku virheet eivät haittaa, kunhan soitto sujuu."

Lue lisää perjantain Kalevasta!

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä