Harvoin Helsingin uutiset kiinnostavat. Tällä viikolla oli toisin. Pääkaupungin pää-äänenkannattaja kertoi, kuinka siellä joudutaan lakkauttamaan sivukouluja.
No, kyseessähän eivät tietysti ole mitkään oikeat sivukoulut. Ajatus on silti herkullinen. Helsinkiin on tarttunut maaseudun sairaus, joka hävittää lapsiperheet houkuttelevampiin kuntiin. Peruskoulun oppilaat vähenevät 5 400:lla viidessä vuodessa.
Tässä yhteydessä usein käytetyllä kapulakielellä ilmaistuna: oppilasmäärät vähenevät, ja kouluverkkoa joudutaan karsimaan.
Tarina on niin tuttu, ettei voisi tutumpi olla. Pohjoisemmassa on kuntia, joissa vesuri on karsinut kaikki oksat, niin että vain runko on enää jäljellä. Kestilässä esimerkiksi.
Oikeassa sivukoulussa on tietysti vain 20 tai korkeintaan 30 oppilasta kuudella luokalla. Opettajia on kaksi, ja seuraava koulu sijaitsee mieluiten kymmenien kilometrien päässä.
Kun sellaisen koulun ikkunoihin lyödään laudat, kunnanisät saavat miettiä päänsä puhki, miten lasten koulukyydit hoituisivat. Pienillä lapsilla koulumatkaan ei saisi tärveltyä kuin 2,5 tuntia. Yli 12-vuotiaiden edestakainen koulumatka ei saa ylittää kolmea tuntia.
Helsingissä sivukoulu tarkoittaa isomman koulun sivutoimipistettä. Tällaisia ollaan lähivuosina lakkauttamassa 11 kappaletta.
Emäkoulun pienempiä, muutaman luokan yksikköjä kutsutaan hienosti haaroiksi tai viipaleiksi.
Sellaisen toimipisteen voi sulkea huoletta, ainakin lain puolesta.
Viipalekoulu kuulostaa ylellisyydeltä, jollaisen joutaakin lakkauttaa. Näivettyvissä kaupunkilaiskortteleissa lienevät silti pelissä yhtä isot tunteet kuin kuolevilla sivukylilläkin.
Ensiksi vanhemmat pistävät tietysti nimilistat kiertämään viipaleensa puolesta. Kun kaupunki alkaa nuijia pöytään ikäviä päätöksiä, kortteliaktiivit siirtyvät kovempiin otteisiin.
Luulenpa, että Helsingissäkin osataan laatia oikaisuvaatimuksia. Ne eivät tunnetusti tuota tulosta, minkä jälkeen oman viipaleen puolesta laaditaan valitus hallinto-oikeuteen.
Päätös on syntynyt koulua puolustavien vanhempien mielestä virheellisessä järjestyksessä, joten se tulisi purkaa. Lopulta kallis taistelu päättyy koulun sivutoimipisteen tappioon.
Lapsikato ja koulujen häviäminen tuo parjatut helsinkiläiset lähemmäksi pohjoissuomalaista ihmistä. Korven asukas voi tarttua stadilaista olkapäästä ja sanoa sydämensä pohjasta: "Minä tiedän veli, miltä sinusta tuntuu."
Helsingin kaupunki voisi tilata konsultiksi kouluongelmaa purkamaan asiantuntijoita pohjoisesta, esimerkiksi kenet tahansa Kainuun kunnanjohtajista. Heidän kynänsä piirtäisi kartalle äkkiä muutaman nuolen ja ruksin: niin heleppoa se on.
Lasten vanhemmat voisivat kutsua oppaakseen jonkun kyläläisen Posion Anetjärveltä. Siellä tehtiin koulukiistan aikana ennätysmäärä valituksia. Kun kiista hävittiin ja koulu lopetettiin, kyläläiset veivät kostoksi lapsensa kouluun kymmenien kilometrien päähän keskustaan. Lähin koulu olisi ollut naapurikylällä.