OULU Viinitilabisnes roihahti 1990-luvun puolivälissä, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin ja lainsäädäntö uudistui sallien alkoholin valmistuksen maatiloilla. Ruusuiset unelmat Suomen alkoholipolitiikan yhdenmukaistamisesta EU-lainsäädännön kanssa ajoivat kuitenkin kiville kymmenen vuoden jälkeen.
Aktiivisesti toimivien viinitilojen määrä on vakiintunut nykyisin vähän yli 30:een, kertoo tiedottaja ja hallituksen jäsen Maria Tigerstedt.
Hän on vetänyt Elimäellä Mustila Viini Oy:tä yksitoista vuotta ja hoitanut kohta kymmenen vuotta Suomen Viiniyrittäjät ry:n tiedotusta.
Vuosittain perustetaan hänen mukaansa 1-2 uutta tilaa. Luonnollisen poistuman kautta vastaava määrä lopettaa.
"Tie on kieltämättä ollut pitkä ja kivinen, mutta tänä päivänä valtaosa viinitilojen tuotteista on ihan hyvässä kuosissa. Tämän aistii siitä, että suomalaiset vaihtoehdot ovat mukana isompien kaupunkien huippuravintoloiden Suomi-menyissä.
Monipuolisuus
on plussaa
Ala on hyvinkin haasteellinen, Tigerstedt myöntää.
Valttikortteina ovat puhtaat kotimaiset raaka-aineet ja herkulliset tuotteet sekä maaseutumatkailuverkostot.
"Kyllähän tämä vaatii tosi pitkäjänteistä ja tarkkaa työtä. Pelkästään viinistä ei mikään viinitila oikeastaan elä. Viinitila on usein itsessään monialayritys tai ainakin osa verkostoa, koska matkailija ei paina jarrua yhden asian takia."
Pieni ala on alusta saakka tehnyt yhteistyötä markkinoinnissa. Kun yhdellä tilalla vierailee, hyvin auliisti lähtee yhteisesite mukaan.
"Houkutellaan käymään myös kaverin luona, mikä on suomalaisessa pienyrittäjäkentässä aika poikkeuksellinen tapa toimia", Tigerstedt kehuu.
Viinitilat on sidottu matkailuun ja lain sekä asetuksen puolesta maaseutuun. Maria Tigerstedt korostaa, että viinitilat työllistävät oman väkensä lisäksi muitakin.
Moni maanviljelijä, käsityöläinen, yhteistyökumppani ja tilausravintola saa varmennuksen leivälleen näiden yhteistyöverkkojen kautta. Mustilassa mukana ovat läheinen mehustamo, tilausravintola, muutama sopimusviljelijä sekä luonnonmarjojen kerääjiä.
Työ tehdään
vain itselle
Tigerstedt muistuttaa, että viinitilojen henkiinjäämisprosentti on huomattavasti korkeampi kuin pienyrityksillä keskimäärin.
Toisaalta kymmenen vuoden jälkeen moni sai itse leivän työstään - tosin työläästi - mutta eläkeiän lähestyessä työlle ei löytynytkään jatkajaa.
Ongelma on tuttu muissakin pienissä yrityksissä.
"Toki jotkut ovat luopuneet leikistä. Ne jotka lähtivät tekemään tätä vähän puolivillaisesti, eivät pitkässä juoksussa jaksaneet kehittää sitä hommaa. Toisaalta meillä on aika monta viinitilaa, jossa jo toisen polven yrittäjät ovat vastuussa toiminnasta."
"Viinitiloilla menee kaikesta huolimatta tilastollisesti keskimäärin paremmin kuin muilla pienyrityksillä. Tämä ei johdu siitä, että viinitiloilla menisi ruusuisesti. Muilla pienyrityksillä menee Suomessa vielä surkeammin."