Vii­ni­mes­ta­rien PM ensi kertaa Suomeen

Sommelier Juha Lihtonen on voittanut viinimestarien Pohjoismaiden mestaruuden. Oslossa käydyssä tiukassa kisassa saatiin PM nyt ensi kertaa Suomeen.

Sommelier Juha Lihtonen on voittanut viinimestarien Pohjoismaiden mestaruuden. Oslossa käydyssä tiukassa kisassa saatiin PM nyt ensi kertaa Suomeen.

Juha Lihtosen lisäksi maastamme osallistui kilpailuun helsinkiläisen ravintola Nokan sommelier Petri Pellinen. Finaaliin selviytyi Lihtosen lisäksi kaksi ruotsalaista.

Semifinaalissa kilpailijoilla oli teoriakysymyksiä, viinintunnistustehtävä, menulle annettava juomasuositus sekä kuohuviinipullon tarjoilu. Finaalissa oli viinitietokilpailu, juomien suosittelu ja perustelu annetulle ruokalistalle.

Finaaliin kuului myös dekatointi- eli punaviinintarjoilu sekä kolmen viinin ja viiden alkoholin sokkotunnistaminen. Alan kolminkertainen Suomen mestari Juha Lihtonen oli viime vuoden PM-kisoissa kolmas. Hän työskentelee viinikouluttajana ja -konsulttina Wine Academy of Helsinki -organisaatiossa.

Seuraava kansainvälinen sommelier-kilpailu järjestetään ensi kesänä Reimsissä Ranskassa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä