Vaikka alkoholin valmisteveroa on Virossa useaan otteeseen reippaasti korotettu ja korotetaan vuodenvaihteessa entisestään, vodkan hinta näyttää siitä huolimatta yhä laskevan. Puolen litran pullon saa halvimmillaan jo alle kolmella eurolla.
"Otan aina sieltä alahyllystä halvempaa. Kai ne kaikki ovat sekoitettu samasta amerikkalaisesta pirtusta ja virolaisesta vedestä. En näe syytä maksa enemmän", toimistossa töissä oleva Kaspar Viikna, 27, sanoo keskustan Liviko Alcostore-myymälässä.
Hän ei pidä itseään suurkuluttajana.
"Yksi pullo riittää, kun vieraita on tulossa. Hintojen laskeminen ainakaan minun osalta ei vaikuta tapoihini."
Syyskuussa käytiin Viron supermarketien välillä maitosotaa. Se suututti maanviljelijöitä ja ilahdutti kuluttajia, mutta päättyi lyhyeen ja uhreitta. Joulun alla ilmassa tuntuvan viinasodan mahdolliset seuraukset saattavat olla huomattavasti tuhoisampia.
Viro kuuluu alkoholin kulutukselta Euroopan kärkimaihin ja viina tappaa Virossa suhteellisesti kertoja enemmän kuin Pohjoismaissa ja muu Baltiakin jää taakse.
Varsinaista hintasotaa ei vielä käydä, mutta myymälät laittavat kovan kilpailun takia asiakkaiden houkuttelemiseksi viinaa tarjousmyyntiin entistä useammin ja entistä suuremmalla alennuksella.
"Laki sallii sen, mutta siitä on vain pieni askel täysimittaiseen hintasotaan", Rimi-kauppaketjun markkinointijohtaja Evelin Mägioja kertoo.
Asian tila valkenee pieneen kaupunkikierroksen tuloksena. Kaubamaja-konsernin Selver myy Valge viin-merkkistä vodkaa 2,78 eurolla puolen litran pullo. Muiden ketjujen halvimmat hinnat vaihtelevat 3,50 ja 4,15 euron välillä.
Jos lasketaan, että valmiste- ja arvonlisävero muodostavat pullon hinnasta nykyään noin 3,20 euroa ja viinatehdaskin haluaa omansa, polkumyynti tuottaa selvää tappiota.
Viina on maidon, jauhelihan ja kahvin rinnalla yksi niistä tuotteista, jonka alennusmyynnillä pystyy houkuttelemaan asiakkaat luokseen.
Hintaherkkiä kuluttajia on yhä enemmän. Halvemman hintaluokan viinan markkinaosuus on jo 70-80 prosenttia ja jatkaa kasvuaan, Liviko-viinatehtaan markkinointijohtaja Ragnar Kits sanoo.
Liviko Alcostoren myyjä Mart Attemann kertoo, että tehtaanmyymälänä heidän hintatasonsa on pysynyt muuttumattomana.
"Joitakin tarjouksia on silloin tällöin sattunut. Nytkin löytyy muutama. Ja hinnalla on toki merkitystä."
Alkoholin valmisteveroa on Virossa korotettu kahdessa vuodessa neljään otteeseen yhteensä kolmanneksen verran. Tammikuussa verotusta kiristetään vielä 10 prosentilla.
Edelliset veronkorotukset ovat nostaneet vähäksi aikaa hieman alkoholijuomien hintoja, mutta kova kilpailu on painanut ne pian taas alaspäin. Kulutus puolestaan noudattaa yhä nousevaa linjaa.
Viro kuuluu alkoholin kulutuksessa Euroopan kärkeen. Viime vuonna puhdasta alkoholia juotiin 11,9 litraa henkeä kohti. Vain Tshekki kiilasi ohi. Vielä vuonna 2000 virolaiset pysyivät 7,6 litralla hillitysti Euroopan keskikaartissa.
Viron johtoa on jatkuvasti arvosteltu alkoholipolitiikan puuttumisesta, mutta muutoksia ei ole tapahtunut.
"Aika ajoin toistuvia veronkorotuksia ei voi luokitella politiikaksi ilman päihdeongelmien ennaltaehkäisyä ja alkoholikulttuurin kohentamista", Viron elintarviketeollisuusliiton johtaja Sirje Potisepp sanoo.