Silloin kun kestävyysurheilija katkeaa, hän sippaa totaalisesti.
Voi veljet, se on pahimmillaan tragikoomista katseltavaa. Lihaksisto ei ota enää vastaan toimintakäskyjä, mutta sisu pakottaa kohti maalia.
Teemu Kattilakoski ei voi muistella hymyilemättä vuoden 2002 Tervahiihtoa. Alavieskan Virin miehellä iski akku tyhjäksi 70 kilometrin kilpailussa noin kymmenen kilometriä ennen maalia.
"Yritin sinnitellä eteenpäin, kun viereeni hiihti joku vanha pappa. Hän oli 40 kilometrin reissussa ja kyseli mitä matkaa minä hiihtelen. Vastauksen saatuaan pappa paineli edelleni", maajoukkuehiihtäjä puhkeaa nauruun kotisohvallaan.
Nyt, vajaa neljä vuotta myöhemmin, Kattilakoski valmistautuu Torinon olympialaisiin. Näiden viikkojen aikana hänellä on muutaman kerran lupa katketa täysin.
Viimeisissä kovissa harjoituksissa kuluvalla ja tulevalla viikolla ennen olympialaisia mennään eikä meinata. Ohjelmassa on kolme neljä todella rajua repäisyä - koko talven kovimmat.
"Niin sanotut hapenottomillit nostetaan tappiinsa. Hiihdän kovissa harjoituksissa ylikisavauhdilla vetoja, joissa saa vetää ihan kontalleen", hiihtäjä selventää.
Kiiminkiläisellä on kalenterissaan kolme tärkeää sunnuntaita. Tulevana pyhänä on matkustuspäivä kohti Italiaa. Tasan kaksi ja kolme viikkoa myöhemmin on kisalähtöjen aika: viesti ja henkilökohtainen 50 kilometriä.
"Se on minulle passeli aikataulu. Viesti on hyvä ja räväkkä ennakkokisa."
Rutiinisuoritus ei riitä
Kattilakosken pitäisi tietää, miten arvokisoihin valmistaudutaan. Hiihtäjä on jo ehtinyt saada otsaansa positiivisen leiman: suurten kisojen mies.
Salt Lake Cityn olympialaiset menivät vielä opetellessa, mutta MM-areenalla lankku on liikkunut sutjakasti. Vuonna 2003 Val di Fiemmessä Kattilakoski oli kahdeksas ja viime vuonna Oberstdorfissa yhdeksäs. Ennen MM-kisoja Kattilakoski ei ollut koskaan yltänyt maailmancupissa kymmenen parhaan sakkiin.
"Sytyn aina aivan eri tavalla, kun on kova paikka", hän myöntää.
Mitenkään Pulkkilan kansallisia väheksymättä: Kattilakoski ei ole siellä todennäköisesti parhaimmillaan.
"Arvokisat eivät ole jokapäiväistä kauraa. Kyllä kisa-aamuna tavara on vetelämpää", mies murjaisee.
Arvokisoihin valmistaudutaan niiden edellyttämällä tavalla. Toiset onnistuvat olympialaisissa, toiset eivät pääse odotettua vauhtia.
"Kunto itsessään ei häviä mihinkään, mutta harva ottaa rutiinisuorituksella mitalin. Moottorista on saatava kaikki hevosvoimat irti."
Siitä syntyy se kuuluisa päivän kunto.
Itseluottamus on a ja o
Viimeiset viikot ennen h-hetkeä, koneiston viimeinen virittely. Vaikka olisi kunnossa kaiken ikää, se pitää vielä ymmärtää
"Kaikki lähtee korvien välistä. Itseluottamus on a ja o. Jos menestymiseen ei usko, on mielestäni turha edes lähteä kisoihin", Kattilakoski alleviivaa.
Itseluottamuksen on oltava sillä tasolla, että pienet kurssinvaihtelut eivät sitä notkauta. Kattilakoskenkaan paniikkinappula ei hehkunut tulipunaisena, vaikka tammikuun kilpailut eivät sujuneet odotetusti.
Vuosi sitten hän oli MM-kisojen kenraaliharjoituksessa sijalla 52, viisi päivää myöhemmin päätapahtumassa yhdeksäs.
"Herkästihän tässä voisi luoda itselleen paineita. Minä en kuitenkaan stressaa, en makaa sängyllä pötkönä ja meditoi. Ehkä illalla ennen nukkumaan menoa mielessä voi käydä, että huomenna on sitten se vuoden tärkein päivä."
Entä kisan jälkeen?
"Tehty mikä tehty. Tuli mitä tuli."
Kalevan urheilutoimitus seuraa juttusarjassa Teemu Kattilakosken valmistautumista Torinon olympialaisten 50 kilometrin kisaan. Ensimmäinen juttu julkaistiin 3. joulukuuta, toinen 31. joulukuuta. Kaleva tapaa Kattilakosken seuraavan kerran paikan päällä Torinossa ennen kilpailua.
