Yli kahdeksan vuotta ei ole riittänyt Natolle Afganistanin rauhoittamiseen. Nyt menossa olevan suurhyökkäyksen on määrä murtaa selkäranta talebanien vastarinnalta. Onnistuminen on epävarmaa.
Yhdysvallat ja sen muutamat liittolaiset aloittivat sotatoimet Afganistanissa lokakuussa 2001. Operaatiota vauhdittivat syyskuun 11. päivän terrori-iskut New Yorkissa ja Washingtonissa.
Sotatoimiin osallisten määrä kasvoi tammikuussa 2002, kun maahan saapuivat YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä Naton Isaf-joukot. Niiden tavoitteeksi asetettiin Afganistanin viranomaisten tukeminen turvallisuuden ylläpitämiseksi ja jälleenrakennustyön mahdollistamiseksi.
Helmikuussa 2010 voi vain todeta, että tavoitteiseen pääsy on pahasti puolitiessä. Taleban kyllä työnnettiin jo kauan sitten ulos pääkaupungista Kabulista, mutta se on yhä vahvoissa asemissa osassa Afganistania. Sieltä etsitty Osama bin Laden on karussa. Jälleenrakennustyökin on Afganistanin epävakauden takia alkutekijöissään.
Nolointa Afganistanissa olevien vieraiden joukkojen kannalta on, ettei turvallisuustilanne ole vuosien ponnisteluista huolimatta kohentunut nimeksikään. Tuhansia siviilejä ja sotilaita on sen sijaan kuollut.
Afganistanin rauhoittaminen ei yksinkertaisesti näytä onnistuvan ennen kuin talebanit on nujerrettu. Juuri tähän tavoitteeseen pyrkii eteläisessä Helmandin maakunnassa viime viikon lopussa aloitettu Naton suurhyökkäys. Kyseessä on laajin sotilasoperaatio Afganistanissa sitten syksyn 2001. Mukana on 15 000 Naton tai Afganistanin hallituksen joukkojen sotilasta.
Moshtarak-operaation tavoitteen muotoili muutama päivä sitten kiinnostavasti Helmandissa toimivien brittijoukkojen komentaja Brig James Cowan. Hänen mukaansa operaatiossa on kyse "kapinallistoiminnan lopun alusta". Ilmaus kertoo päättäväisyydestä, mutta jättää samalla auki sen, milloin mahtaa olla "lopun loppu".
Joissakin liittouman sisältä tulleissa lausunnoissa on arvioitu, että Helmandin puhdistus veisi kuukauden. Tällaisiin aikamääriin kannattaa suhtautua suurin varauksin. Puna-armeijankin piti talvisodassa edetä kahdessa viikossa Helsinkiin, mutta toisin kävi.
Viimeiseksi aiotusta taistosta voi Afganistanissa tulla vain viimeisin taisto, yksi monien ketjussa.
Operaation alku ei nyt olekaan mennyt laskelmien mukaan. Sunnuntaina harhautunut yhdysvaltalaisohjus surmasi Helmandissa ainakin 12 ihmistä, joista puolet lapsia.
Talebanien vastarinnan kerrottiin tiistaina olevan enää hajanaista. Välttämättä se ei kuitenkaan kerro paljonkaan siitä, kuinka lähellä maakunnan lopullinen rauhoittaminen on. Kyse voi olla siitä, että kapinalliset vain ovat jättäneet vanhat asemansa ja siirtyneet jonnekin hyökkääjien ulottumattomiin. Silloin ei olla lähelläkään talebanien kukistumista.
Nato on nyt urheilutermein pakkovoiton edessä. Sen enempää sen kuin Yhdysvaltain ja Obamankaan arvovalta ei kestä vetäytymistä niin, että Afganistan jätettäisiin oman onnensa nojaan.
Todennäköinen seuraus olisi talebanien nopea paluu valtaan. Kaikki julkilausutut ylväät tavoitteet Afganistanin demokratisoinnista, naisten aseman kohennuksesta ja huumekaupan alkulähteen murskaamisesta haihtuisivat silloin tuuleen.
Ei Afganistanin rauhoittaminen asein ehkä mahdotonta ole, ei vaikka vaikka lähihistorian esimerkit muuta todistavatkin. Irakissakin on päästy jo aika pitkälle. Kustannukset niin dollareissa kuin ihmishengissä laskettuna vain voivat nousta sietämättömän korkeiksi.